Kii­min­ki­jo­kea juh­lit­tiin tai­teel­li­ses­ti ja tie­teel­li­ses­ti– Joki halu­taan nos­taa sil­le kuu­lu­vaan arvoonsa

Kii­min­ki­jo­kea juh­lit­tiin Hau­ki­pu­taan Ase­ma­ky­läl­lä lau­an­tai­na aamus­ta iltaan. Tee­ma­na oli Valoa Kii­min­ki­joel­la – Luon­to­kult­tuu­ria joen varrella.

Päi­vä käyn­nis­tyi Ase­man kou­lun lau­an­tai­työ­päi­vä­nä, jon­ka aika­na kou­lu­lai­set kier­si­vät Kii­min­ki­jo­keen liit­ty­vis­sä toi­min­ta­pis­teis­sä. Oppi­laat tutus­tui­vat esi­mer­kik­si lip­poa­mi­sen saloi­hin, kokei­li­vat onki­mis­ta, tutus­tui­vat joen veden hap­pa­muu­den mit­taa­mi­seen ja pää­si­vät näke­mään nahkiaisia.

Ase­man kou­lun oppi­laat ovat teh­neet hie­no­ja tai­de­teok­sia, joi­hin sai tutus­tua myös päi­vä- ja ilta­ta­pah­tu­mis­sa. Illan pime­tes­sä pih­la­jaan ripus­te­tut eka­luok­ka­lais­ten teke­mät ötök­kä­lyh­dyt valai­si­vat upeasti.

Kai­kel­le kan­sal­le suun­nat­tu päi­vä­oh­jel­ma alkoi Myl­ly­saa­res­sa. Siel­lä Ase­ma­ky­läl­lä asu­va tun­ne­te­ra­peut­ti Ter­hi Han­he­la ohja­si luontosointukylvyn.

– Kyl­pyyn tul­leet aset­tui­vat riip­pu­mat­toi­hin ja ret­ki­pat­joil­le. Minä soi­tin tii­be­ti­läi­siä ääni­mal­jo­ja sekä sha­maa­ni­he­lis­ti­miä ja ‑rum­pu­ja. Sen jäl­keen jokai­nen maa­la­si, kir­joit­ti tai tans­si koke­muk­sen­sa pohjalta.

Han­he­lan omia maa­lauk­sia oli esil­lä myös Tai­ga Resor­til­la, jon­ka ympä­ris­tös­sä jär­jes­tet­tiin ilta­pai­not­tei­nen ohjel­ma. Se alkoi tuh­dil­la tie­to­pa­ke­til­la Kii­min­ki­joen tilas­ta. Aihet­ta valot­ti­vat Kii­min­ki­joen valu­ma-alu­een ympä­ris­tön paran­ta­mi­sen koor­di­naa­tio­hank­keen KIVA­KOn pro­jek­ti­pääl­lik­kö Satu Räsä­nen sekä kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian väi­tös­kir­ja­tut­ki­ja ja Kii­min­ki­jo­ki ry:n sih­tee­ri Olli Haan­pää. Molem­pien luen­nois­sa nousi esiin tavoi­te saa­da Kii­min­ki­jo­ki tilaan, jos­sa se oli ennen met­sä­oji­tuk­sia ja turvetuotantoa.

Kii­min­ki­joen valu­ma-alu­een maan­käy­tön tie­kart­taan on kir­jat­tu visiok­si vuo­del­le 2050: Vapaa­na vir­taa­va Kii­min­ki­jo­ki on puh­taas­ta vedes­tään ja lohi­ka­lois­taan tun­net­tu, arvos­tet­tu joki, jon­ka ympä­ris­tös­sä ihmi­set, elin­kei­not ja luon­to ovat sopusoinnussa.

Valoa Kii­min­ki­joel­la ‑illan jär­jes­ti­vät Ase­ma­ky­län kyläyh­dis­tys, Kii­min­ki­jo­ki ry, KIVA­KO-han­ke sekä tai­tei­li­jat Mar­ja Haa­pa­kan­gas ja Ter­hi Hanhela.

Kii­min­ki­jo­ki ry:n hal­li­tuk­sen jäsen Pasi Haa­pa­kan­gas tote­si, että kaik­kien tavoi­te on sama.

– Kii­min­ki­jo­ki on otta­nut sii­peen­sä monel­la lail­la. Tavoit­tee­na on, että Kii­min­ki­jo­ki on mei­dän jäl­kei­sil­le suku­pol­vil­le parem­mas­sa kun­nos­sa kuin mei­dän aikanamme.

Ohjel­maan kuu­lui musiik­kie­si­tyk­siä ja tuli­tai­de­teos, jon­ka päät­teek­si syty­tet­tiin ran­nan lohiteos.

Juh­las­sa oli muka­na Kii­min­ki­jo­ki­var­ren asuk­kai­ta ja ystä­viä, joil­le joki on rakas asia monel­la tapaa. Ase­ma­ky­län kyläyh­dis­tyk­sen puheen­joh­ta­ja Kir­si Lyy­ti­nen ker­toi joen ole­van hänel­le rau­hoit­tu­mi­sen paikka.

– Tulen päi­vän päät­teek­si joki­ran­taan ja mie­le­ni rau­hoit­tuu. Istun, kuun­te­len ja kat­se­len. Kalas­tan­kin, ja saan joes­ta aina­kin kalat kissalle.

Ase­man kou­lua käy­vä Lil­ja Ora­va ker­toi Kii­min­ki­joen tar­koit­ta­van hänel­le eten­kin kalas­tus­paik­kaa. Ade­le Moi­sa­lal­le puo­les­taan tulee mie­leen uimi­nen sekä joki­var­res­sa ole­va mum­mon mökki.

Kii­min­ki­jo­ki­var­res­sa 1970-luvul­ta läh­tien asu­nut Mari­ta Soro­nen ei osaa eri­tel­lä joen merkitystä.

– Olen asu­nut joen var­res­sa tääl­lä Ase­ma­ky­läl­lä ja Nie­me­län­tör­mäl­lä. Se on minul­le läs­nä aina, joten sen mer­ki­tys­tä on vai­kea sanoa.

Laa­jem­min Kii­min­ki­joen mer­ki­tyk­seen sai pereh­tyä illan koho­koh­dan koit­taes­sa. Tai­ga Resor­tin pihal­la sai ensi-iltan­sa video­teos Kii­min­ki­jo­ki – Veden ääril­lä. Tun­nin mit­tai­sen videon on ohjan­nut, käsi­kir­joit­ta­nut, kuvan­nut ja edi­toi­nut Ase­ma­ky­läl­tä läh­töi­sin ole­va video- ja kuva­tai­tei­li­ja Mar­ja Haa­pa­kan­gas. Kii­min­ki­jo­ki ry:n tilaa­ma teos toteu­tet­tiin Kii­min­ki­jo­ki ry:n ja Lea­de­rin rahoi­tuk­sel­la. Haa­pa­kan­kaal­le teok­sen teke­mi­nen oli paluu omil­le juurille.

– Luon­to, eten­kin vesi­luon­to on minul­le todel­la tär­keä. Olen aina asu­nut joen, meren tai jär­ven ran­nal­la. Lap­suu­den­ko­ti­ni on Ase­ma­ky­läl­lä ja sukua­ni on Yli­kii­min­gis­sä. Olen asu­nut myös Puo­lan­gal­la, joten Kii­min­ki­jo­ki on rakas.

Haa­pa­kan­gas ker­too, että video­teos pai­sui sitä teh­des­sä. Lopul­ta sii­nä ja sen teke­mi­ses­sä oli muka­na lähes sata hen­keä joen valuma-alueelta.

– Pro­jek­ti vei täy­sin muka­naan. Sii­tä tuli pro­ses­si, joka oli kuin joki, joka vir­taa koh­ti laa­jem­pia vesiä.

Teos­ta var­ten on haas­ta­tel­tu ihmi­siä, joil­la on vah­va suh­de Kii­min­ki­jo­keen asuin­paik­ka­na tai työn­sä kaut­ta. Sii­nä käy­tet­tiin apu­na myös jokia­lu­een ihmis­ten kir­jei­tä Kiiminkijoelle.

– Oli help­po huo­ma­ta, kuin­ka tär­keä joki on ihmi­sil­le ja yhtei­söil­le. Ihmi­sil­lä on jokeen pal­jon tunnesuhteita.

Veden ääril­lä ‑teos on upea kuvaus Kii­min­ki­joes­ta. Sii­nä kul­je­taan jokea Puo­lan­gan lat­va­ve­sil­tä meren­ran­taan Hau­ki­pu­taal­le. Muka­na on kaik­ki vuo­de­na­jat, joen kas­vit, eläi­met ja ihmi­set. Runol­lis­ta ker­ron­taa sii­vit­tää pää­osin jousi­soit­ti­mil­la toteu­tet­tu ääni­mai­se­ma, jon­ka toteu­tuk­ses­ta vas­taa kii­min­ki­läi­nen sävel­tä­jä Ilma­ri Mäen­pää. Haa­pa­kan­kaan kuvaus­ta täy­den­tää luon­to­ku­vaa­ja Mar­kus Han­he­lan kuvaa­mat otok­set maja­vas­ta, sau­kos­ta, kala­par­ves­ta ja ravuista.

Toi­vot­ta­vas­ti Kii­min­ki­jo­ki – Veden äärel­le ‑teok­sen pää­see moni näke­mään. Ran­ta­poh­jan alu­eel­la sen pää­se­vät vii­me lau­an­tain ensi-illan jäl­keen näke­mään kut­su­vie­ras­näy­tök­ses­sä sen teke­mi­seen osal­lis­tu­neet ihmi­set Vesai­sen­lin­nal­la. Esi­tys on tulos­sa myös aina­kin Kii­min­gin Syke-talon auditorioon.