Ja tari­na kulkee

Joni Skif­tes­vik, Best­sel­ler jou­luk­si – elä­män­ku­via ja arvoi­tuk­sia, WSOY 2022

Näis­sä leh­ti­hom­mis­sa saa sään­nöl­li­ses­ti tar­tun­nan. Kun on luet­ta­va taus­toik­si laki- ja byro­kra­tia­teks­te­jä, niin niit­ten moni­mut­kai­nen ja mones­ti epä­sel­vä kie­li ja raken­ne tart­tuu ja muo­to alkaa tois­tua omis­sa tuo­tok­sis­sa. Ja mikä on vai­keas­ti ilmais­tua, on usein myös huo­nos­ti ajateltua.

Olen saa­nut tar­tun­nan moneen ker­taan yli 30 vuot­ta jat­ku­neen toi­mit­ta­jau­ra­ni aika­na. Onnek­si löy­sin sii­hen lääk­keen ajois­sa. Pöpö läh­tee luke­mal­la esi­mer­kik­si Väi­nö Lin­nan teok­sia. Niis­sä juo­ni ja aja­tus ete­nee tehok­kail­la pää­lauseil­la ja sivu­lauseil­la. Virk­keet ovat lyhyi­tä. Moni­mut­kai­nen, hie­nos­te­le­va väli­mer­ki­tys ei pysäyt­te­le lukijaa.

Tajusin luet­tua­ni Joni Skif­tes­vi­kin tuo­reim­man teok­sen Best­sel­ler jou­luk­si – elä­män­ku­via ja arvoi­tuk­sia, että hänen teks­tin­sä on kuvaa­maa­ni tar­tun­taan yhtä hyvää lää­ket­tä kuin Väi­nö Lin­nan. Olen samaa miel­tä kuin Rune­berg-pal­kin­to­raa­ti vuon­na 2015: Skif­tes­vi­kin lause on tark­ka ja mer­ki­tys­tä täyn­nä, hänen kie­len­sä värei­lee omin­ta­kei­sel­la taval­la, dia­lo­git ovat lyhyik­si pel­kis­tet­ty­jä, mut­ta jän­nit­tei­siä. Tuo­na vuon­na Joni Skif­tes­vik voit­ti Rune­berg-kir­jal­li­suus­pal­kin­non teok­sel­laan Val­koi­nen Toy­ota vei vai­mo­ni (2014). Myös sii­nä teok­ses­sa hän muis­te­lee uraan­sa ja elä­mään­sä. Toki Skif­tes­vi­kil­lä on lak­ka­ris­saan monia mui­ta­kin palkintoja.

Työs­ken­te­lin pit­kään samas­sa leh­ti­ta­los­sa kuin Skif­tes­vik, mut­ta en samaan aikaan. Hän ryh­tyi vapaak­si kir­jai­li­jak­si vuon­na 1988, kun minä aloi­tin STT:n kesä­hom­mien jäl­keen syk­syl­lä 1989. Ensim­mäi­set jut­tu­ni tein lukio­lais­poi­ka­na Ran­ta­poh­jaan urhei­lus­ta. Skif­tes­vik toteut­ti monen toi­mit­ta­jan salai­sen haa­veen ja onnis­tui kir­jai­li­jak­si ryh­ty­mi­ses­sä. Skif­tes­vik ei mai­nit­se tuo­rees­sa teok­ses­saan nimel­tä kaik­kia Oulu-leh­den ja Lii­ton työ­to­ve­rei­ta, mut­ta tun­nis­tan hei­tä kui­ten­kin kirjasta.

Best­sel­ler jou­luk­si ‑teok­ses­sa on kuvauk­sia 1970-luvun toi­mi­tus­työs­tä. Jotain sii­tä oli jäl­jel­lä vie­lä 1990-luvul­la­kin. Esi­mer­kik­si toi­mi­tuk­siin saat­toi mars­sia lähes kuka vain asial­li­sel­la ja jos­kus asiat­to­mal­la­kin asial­la. Muis­tii­ni on jää­nyt eräs pori­si­ja, joka nukah­ti tuo­liin kes­ken jut­tun­sa. Ennen inter­ne­tin aiko­ja leh­tien toi­mi­tuk­set oli­vat myös aikan­sa google: esi­mer­kik­si kapa­kas­ta saat­toi tul­la ilta­vuo­ro­lai­sel­le soit­to, jos­sa kysyt­tiin vas­taus­ta tie­to­kil­pai­lu­ky­sy­myk­seen. Eräs piir­re näyt­tää säi­ly­neen. Moni luu­lee, että toi­mi­tuk­set ovat asian­ajo­toi­mis­to­ja, joi­den työn­te­ki­jöi­den odo­te­taan ilman muu­ta ryh­ty­vän aja­maan omas­ta mie­les­tään vää­ryyt­tä koke­neen asi­aa. ”Mut­ta minun nimeä ei sit­ten saa mai­ni­ta”, olen kuul­lut mones­ti vaa­ti­muk­sen vii­mei­se­nä lausahduksena.

Tie­to­tek­nii­kan kehi­tys ja inter­net on muut­ta­nut pal­jon toi­mit­ta­jien työ­tä vii­meis­ten 50 vuo­den aika­na. Nyky­ään­kin on kii­re, mut­ta on vai­kea ymmär­tää, miten leh­det saa­tiin tek­ni­ses­ti teh­tyä ajois­sa van­hoin kei­noin. Toki leh­tien lato­mois­sa oli pal­jon enem­män väkeä kuin nyky­ään. Moni ihmis­kä­sin teh­ty työ­vai­he on jää­nyt his­to­ri­aan, kun ohjel­mis­tot hoi­ta­vat tehtävät.

Itse toi­mi­tus­työn perus­teet eivät kui­ten­kaan ole muut­tu­neet eten­kään uutis­työs­sä. Asioit­ten pitää olla mah­dol­li­sim­man oikein ja kiis­ta­na­lai­sis­sa kysy­myk­sis­sä on syy­tä kuul­la useam­man­kin tahon mie­li­pi­de. Jos vir­hei­tä tulee, kuten ihmis­ten teke­mäs­sä työs­sä voi käy­dä, ne korjataan.

Toi­mit­ta­jan työs­sä voi tör­mä­tä mie­len­kiin­toi­siin ja mer­kil­li­siin­kin tapah­tu­miin sekä yhteis­kun­nan todel­li­siin vää­ryyk­siin, kuten käy ilmi Skif­tes­vi­kin teok­ses­ta. Omal­la koh­dal­la­ni eri­koi­sim­mas­ta pääs­tä tapaus oli, kun tein yhteis­työ­tä Ita­lian val­tiol­li­sen tele­vi­sion kol­mos­ka­na­van kans­sa. Kana­val­la oli ohjel­ma, jon­ka nimi oli suo­mek­si Mis­sä hän on? Sii­nä jäl­ji­tet­tiin kadon­nei­ta ita­lia­lai­sia ja ker­rot­tiin löy­ty­neit­ten koh­ta­lois­ta. Ita­lia­lais­mies oli löy­ty­nyt kuol­lee­na Tor­nion­jo­ki­laak­sos­ta. Kana­van tie­to­jen mukaan mies oli ollut aiem­min Oulus­sa majail­lei­den ”inti­aa­nien” jou­kos­sa. Suu­ri mys­tee­ri oli se, miten mie­hen ruu­miis­sa saat­toi olla radioaktiivisuutta.

Jutun teon aikaan yhtey­det Ita­li­aan oli hoi­det­ta­va puhe­li­mel­la ja tele­fak­sil­la. Kuvien siir­to teh­tiin Yleis­ra­dion avustuksella.

Best­sel­ler jou­luk­si ‑teok­ses­sa nuo­ri toi­mit­ta­ja Joni Skif­tes­vik tör­mää suu­riin aihei­siin ja mer­kil­li­siin sat­tu­muk­siin. Kir­joit­ta­mi­nen Suo­mes­sa vai­e­tuis­ta neu­vos­to­par­ti­saa­nien hir­mu­töis­tä ei läh­de käyn­tiin, kun leh­tien päät­tä­jät eivät halua tai uskal­la käsi­tel­lä asi­aa. Toi­nen suu­ri aihe on se, kuin­ka sur­kei­siin oloi­hin Oulun kau­pun­ki oli sijoit­ta­nut yhteis­kun­nan hei­koim­pia. Asia­na­ja­jan roo­liin toi­mit­ta­ja jou­tuu, kun hänen on kir­joi­tet­ta­va kir­je Kek­ko­sel­le suku­lais­mie­hen puolesta.

Skif­tes­vi­kin vah­va side Mar­tin­nie­meen ja suvun voi­mak­kai­den nais­ten roh­keus ja sin­nik­kyys nouse­vat esiin täs­sä­kin teok­ses­sa. Pil­kah­duk­sia näh­dään myös kir­jai­li­jan rakkauselämästä.

Best­sel­ler jou­luk­si – elä­män­ku­via ja arvoi­tuk­sia on taat­tua Skif­tes­vik-tuo­tan­toa. Jou­lun alla ilmes­ty­neen kir­jan nimi pitää kutin­sa sii­nä­kin mie­les­sä, että esi­mer­kik­si oulu­lai­ses­sa kir­ja­kau­pas­sa se oli myyn­ti­me­nes­tys ennen jou­lua. Kir­jaa oli tilat­ta­va liik­kee­seen moneen ottee­seen. Tämä tie­to on han­kit­tu jok­seen­kin hyväk­syt­tä­väl­lä jour­na­lis­ti­sel­la tavalla.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.