Heik­ki Sep­pä­lä itse­näi­syys­juh­las­sa Hau­ki­pu­taal­la: Pie­nen maan voi­ma on yhteistyössä

105-vuo­tias­ta Suo­mea juh­lis­tet­tiin Hau­ki­pu­taal­la perin­tei­ses­ti, mut­ta nyt juh­las­sa oli eri­tyis­tä mer­ki­tys­tä ja syvyyt­tä. Venä­jän hyök­käys­so­ta Ukrai­naan on osoit­ta­nut, että itse­näi­syys ei ole itsestäänselvyys.

Juh­la­pu­heen seu­ra­kun­ta­kes­kuk­ses­sa jär­jes­te­tys­sä juh­las­sa pitä­nyt kun­nal­lis­neu­vos Heik­ki Sep­pä­lä sanoi, että pie­nen maan voi­ma on yhteis­työs­sä. Tal­vi­so­dan hen­keä tar­vi­taan tule­vis­sa­kin koitoksissa.

Sota Ukrai­nas­sa mie­let­tö­myy­des­sään saa mei­dät kau­hun val­taan, eikä sodal­le näy lop­pua. His­to­ria ei ope­ta mitään, sil­lä kaut­ta aiko­jen on käy­ty sotia tuho­ten kan­so­ja, kyliä ja kau­pun­ke­ja sanoi Seppälä.

Hän itse oli kah­den kuu­kau­den ikäi­nen tal­vi­so­dan syt­tyes­sä 83 vuot­ta sitten.

– Isä läh­ti rin­ta­mal­le. Jat­ko­so­dan ja Lapin sodan ajal­ta minul­la on joi­ta­kin muis­ti­ku­via. Syn­ty­mä­ko­ti­ni oli kir­kon vie­res­sä, ja me lap­set sei­soim­me kir­kon kiviai­dan pääl­lä ja ihmeis­säm­me seu­ra­sim­me, kun san­ka­ri­vai­na­jia hau­dat­tiin ja mus­ta­pu­kui­nen saat­to­vä­ki suri nuor­ten poi­kien­sa ja mies­ten­sä mene­tys­tä. Tämä kaik­ki tois­tuu nyt Ukrainassa.

400 000 Kar­ja­lan evak­koa asu­tet­tiin. Ete­lä­poh­jan­maal­la kak­si kult­tuu­ria koh­ta­si­vat toi­sen­sa. Eva­kot otet­tiin myön­tei­ses­ti vas­taan, vaik­ka alus­sa ihme­tel­tiin kar­ja­lais­ten vilk­kaut­ta ja ruo­kai­lu­ta­po­ja. Lapin­so­dan aika­na Sep­pä­lä muis­taa kuin­ka mum­mo­lan pie­nen tuvan perä­ka­ma­riin majoi­tet­tiin vii­si­hen­ki­nen evak­ko­per­he ja ruo­ka­pöy­däs­sä oli 19 hen­keä, mut­ta sopu antoi sijaa.

Sodan jäl­keen alkoi jäl­leen­ra­ken­nus­työ ja mak­set­tiin suu­ret sota­kor­vauk­set. Kai­ken tuon teki­vät sodan käy­neet ja koke­neet mie­het ja nai­set. Alkoi hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­nen, jos­ta saam­me nyt naut­tia. Sodan vete­raa­ne­ja ja koti­rin­ta­man nai­sia ei ole enää monia kes­kuu­des­sam­me, mut­ta hei­dän muis­ton­sa elää ja sitä muis­toa mei­dän tulee vaa­lia ja pitää yllä nuor­tem­me kes­kuu­des­sa. Vete­raa­nien perin­tö vel­voit­taa tule­via suku­pol­via hake­maan rau­haa ja vält­tä­mään sodan kau­heuk­sia, muis­tut­ti Seppälä.

Suo­men liit­ty­mi­nen Natoon on Sep­pä­län muka­na jat­ku­moa yhteis­työn maailmaan.

– Vaik­ka maa­il­ma on muut­tu­nut, motok­si sopii edel­leen “Itse­näi­nen kan­sa – yhteis­työn maa­il­ma”, kuten perus­kou­lun “isä”, kou­lu­hal­li­tuk­sen pää­joh­ta­ja Rei­no Oit­ti­nen tote­si 1950-luvulla.

– Me eläm­me maas­sa, mis­sä puut­teis­ta huo­li­mat­ta asiat ovat hyvin. Poh­jois­mai­sen hyvin­voin­ti­val­tion mot­to­na voi­si olla myös Veik­ko Lavin lau­lun sanat: ”Jokai­nen ihmi­nen on lau­lun arvoinen”.

Sep­pä­län mukaan yhteis­kun­nan on huo­leh­dit­ta­va, että kaik­ki pysy­vät muka­na muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa, jos­sa digi­taa­lis­tuus aiheut­taa ikäih­mi­sil­le lisää har­mai­ta hiuk­sia, avut­to­muut­ta ja syrjäytymistä.

Itse­näi­syys­juh­lan hie­not musiik­kie­si­tyk­set nos­ti­vat ylei­sös­sä tun­teet pin­taan. Musii­kis­ta vas­ta­si­vat bari­to­ni Rei­jo Ala­ta­lo Tii­na Kuk­ku­lan pia­no­säes­tyk­sel­lä ja Pek­ka Man­ni­sen joh­ta­ma Hau­ki­pu­taan Mies­kuo­ro. Maam­me­lau­lu kajah­ti lopus­sa pon­te­vas­ti mies­kuo­ron ja ylei­sön yhteis­lau­lu­na Han­nu Nie­me­län urkusäestyksellä.

Hau­ki­pu­taal­la pää­tet­tiin jat­kaa omaa itse­näi­syys­päi­vän ja kaa­tu­neit­ten muis­to­päi­vän juh­la­pe­rin­net­tä Ouluun liit­ty­mi­sen jäl­keen 10 vuot­ta sit­ten. Juh­lien jär­jes­tä­mi­ses­tä vas­taa­vat LC-Hau­ki­pu­das/­Kel­lo, Hau­ki­pu­taan Rin­ta­ma­ve­te­raa­nit ja Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­ta. Myös Oulun kau­pun­gin sep­pe­le las­ke­taan muistomerkille.

– Tänä itse­näi­syys­päi­vän aamu­na sal­koon nos­tet­tu sini­ris­ti­lip­pu herät­ti aivan eri­tyis­tä kii­tol­li­suut­ta. Meil­lä on oma tah­to ja vapaus, sanoi juh­lan avan­nut Han­nu Lil­ja­mo LC-Hau­ki­pu­das/­Kel­los­ta.

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.