Olen joskus kokenut Jumalan voiman vaikuttaneen elämääni niin paljon, että siinä on tapahtunut radikaali muutos. Ensimmäinen ymmärrys tapahtuneesta on ollut, että Jeesus sen teki. Hän oli voimallisesti läsnä ja auttoi minua. Mutta aika pian tieteelliseen analysointiin ja älyllistämiseen tottunut mieleni alkoi eritellä, minkälainen psykologinen prosessi tämän kaiken taustalla olikaan, ja miten tämän voisi selittää sellaiselle, joka ei tunnusta Jeesuksen voiman mahdollisuuksia.
Tulevan sunnuntain aihe kirkkovuodessa ”Jeesus, parantajamme” on samalla sekä hieno, että hankala. Aiheen puitteissa käsitellään syntiä ja sairautta, sekä kutsua mielenmuutokseen (Joh. 9:1–7, 39–41). Tähtäimessä on se, että sydämemme ylistäisi Jumalaa. 
Hankalan aiheesta tekee se, että syntiä on nykyään vaikea ymmärtää ja selittää, sairaudet parantaa lääkäri tai hoitaja, eikä mielenmuutoskaan oikein ole muodissa – tai sitten siinä voi auttaa terapeutti. Kaikki nämä ammattilaiset ovat tarpeen, ja kristillisessä kontekstissa heitä voi kutsua siunaukseksi. Mutta mihin vielä tarvitaan Jeesusta ja miksi hän olisi parantajamme?
Kerroin alussa kokemuksestani. Se oli hengellinen kokemus, jota on lupa selittää vuosisatojen ja tuhansienkin aikana muotoutuneen uskon kieliopin säännöillä. Olen kokemukseni jälkeen ymmärtänyt, että Jeesus on syli. Jeesus ei ole syli vain lapsille vaan myös aikuisille – ja onhan meissä kaikissa aikuisissakin jäljellä syliä tarvitseva lapsi.
Jos sairastumme, jos joudumme kasvotusten muiden oman elämän sisäisten tai ulkoisten haasteiden kanssa, jos löydämme sisimmästämme jotakin likaiselta ja kelpaamattomalta tuntuvaa, kaipaamme turvaa ja hyväksyvää syliä. Meille tekisi silloin hyvää löytää paikka, jossa uskaltaisimme vähitellen katsoa totuutta silmiin, koska jatkuva pakeneminen uuvuttaa ja tekee kyyniseksi.
Jeesus eli Jumalan ylitsevuotavassa rakkaudessa. Hänet ympäröi ”shalom”, Jumalan kaiken lävistävä rauha, rohkaiseva rauha, voimallinen rauha. Siksi hän oli, ja on, syli, jossa on tarjolla kaikki hyvä. Hän toimii yksin ja yhdessä ammattilaisten ja lähimmäisten kanssa. Hänen sylissään voi tapahtua, kuten Psalmin kirjoittaja kuvaa: ”Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi, ja sinä teit minut terveeksi. Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi, riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun. Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun, laulan koko sydämestäni enkä vaikene.” (Ps. 30:3,12–13)
Jenni Siljander, Haukiputaan vs. seurakuntapastori