Elä­män inspiroima

Aino-Mai­ja Niku­la ker­too, että metal­li­gra­fii­kan yllä­tyk­sel­li­syys vaa­tii mie­len jous­toa ja sie­to­ky­kyä hyväk­syä epätäydellisyys.

Kun ava­si näyt­te­ly­ti­la Gal­le­ria 33:n oven, ei tien­nyt min­ne kat­seen sijoit­tai­si. Ensin vas­taan tuli tum­man puhu­vaa gra­fiik­kaa, amut­ta samal­la tilas­ta huo­kui värit ja kat­se vael­te­li teok­ses­ta toi­seen. Hau­ki­pu­taa­lais­ten Jus­si Tukiai­sen ja Sirk­ku Han­he­lan pitä­mäs­sä Gal­le­ria 33:ssa oli hel­mi­kuun ajan näy­til­lä tai­tei­li­ja, kuvit­ta­ja, kuva­tai­dep­sy­ko­te­ra­peut­ti ja psy­koa­na­lyyt­ti­sen psy­ko­te­ra­peut­ti Aino-Mai­ja Niku­lan Elä­mi­sen ja ole­mi­sen kuvia ‑näyt­te­ly. Jo lap­se­na alka­nut piir­tä­mi­nen jat­kuu yhä edel­leen ja Niku­la käyt­tää tai­det­ta työ­ka­lu­naan myös päivätyössään.

–Piir­sin pie­ne­nä tyt­tö­nä kaik­kial­le, jopa per­heen keit­to­kir­jaan. Kun­han sen sei­niin piir­tä­nyt, niin kaik­ki oli hyvin, Niku­la naurahtaa.

Näyt­te­ly oli tai­tei­li­jal­le toi­nen, sil­lä ensim­mäi­nen toteu­tet­tiin Tam­pe­reel­la vii­me vuo­den lopul­la. Näyt­te­lyn toteut­ta­mi­nen Gal­le­ria 33:ssa jän­nit­ti, mut­ta tai­tei­li­ja yllät­tyi posi­tii­vi­ses­ti ava­jai­sis­ta ja kävi­jä­mää­räs­tä. Tai­tei­li­jays­tä­vien roh­kai­se­ma­na hän päät­ti, että nyt on oikea aika lait­taa omat teok­set esille.

–Kuk­ka­me­ri oli val­ta­va ja seu­raa­va­na päi­vä­nä minul­ta kysyt­tiin­kin, oli­ko tämä oikeas­ti kukkakauppa.

Gra­fiik­ka on laji­na vai­kea ja vaa­tii pal­jon kär­si­väl­li­syyt­tä. Tai­teen­la­jis­sa Niku­laa vie­hät­tää vir­hei­den mah­dol­li­suus ja tai­teen kaut­ta hän käsit­te­lee elä­mi­sen ja ole­mi­sen kysy­myk­siä. Hän ker­too näyt­te­lyn kes­kiös­sä ole­vas­ta Äiti­maa-teok­ses­ta, johon myös tuli tar­koit­ta­ma­ton vir­he, joka kui­ten­kin jäi teok­seen ja on nyt osa sitä.

–Epä­täy­del­li­syys ja yllä­tyk­sel­li­syys kuu­lu­vat elä­mään. Työ­pro­ses­si on moni­vai­hei­nen, joten sat­tu­mil­le täy­tyy antaa tilaa. Aina ei ole aikaa tai resurs­se­ja teh­dä uusiksi.

Niku­la on val­mis­tu­nut tai­de­te­ra­peu­tik­si vuon­na 2010, jon­ka jäl­keen opis­ke­li myös kuva­tai­dep­sy­ko­te­ra­peu­tik­si ja psy­koa­na­lyyt­ti­sek­si psy­ko­te­ra­peu­tik­si. Hän ker­too, että työ vaa­tii herk­kää kos­ke­tus­ta omaan tai­tei­li­juu­teen ja tai­teen teke­mi­seen, jot­ta hän voi aut­taa toi­sia käsit­te­le­mään omia aja­tuk­si­aan tai­teen avul­la. Niku­lal­ta kysy­tään mones­ti, kuin­ka hyvin tai­tei­li­juus yhdis­tyy hänen päi­vä­työ­hön­sä kuvataidepsykoterapeuttina.

–Ne tuke­vat toi­si­aan ja näen niis­sä pal­jon samaa. Minun täy­tyy olla kos­ke­tuk­sis­sa omaan luo­vuu­tee­ni, jot­ta voin aut­taa mui­ta käsit­te­le­mään ja sanoit­ta­maan tun­tei­ta kuvien kaut­ta ja myös tuot­taa omaa taidetta.

Kuva­tai­teen perus­o­pin­to­jen lisäk­si tai­tei­li­jal­ta löy­tyy tai­deo­pin­to­ja niin öljy­vä­ri­maa­lauk­sen kuin myös lito­gra­fian ja metal­li­gra­fii­kan puo­lel­ta. Hän on myös kuvit­ta­nut Piia Ran­ta­ko­kon runo­teok­sen. Metal­li­gra­fii­kas­sa Niku­laa vie­hät­tää van­ho­jen mes­ta­rei­den tek­niik­ka, joka vaa­tii nime­no­maan kär­si­väl­li­syyt­tä. Metal­li­gra­fiik­ka on yleis­ni­mi­tys kai­kil­le syvä­pai­no­me­ne­tel­mil­le, jos­sa laat­ta­ma­te­ri­aa­li­na toi­mii yleen­sä kupa­ri. Näyt­te­lys­sä oli myös esil­lä Niku­lan lito­gra­fia­teok­sia, eli kivi­pai­nan­nal­la teh­ty­jä töi­tä. Piir­tä­mi­nen ja halu oppia uusia tek­nii­koi­ta on edel­leen läs­nä. Koto­na ison pöy­dän äärel­lä hän piir­tää ja iso­ja pai­no­ko­nei­ta hän pää­see käyt­tä­mään työ­pa­joil­la muun muas­sa Pikisaaressa.

–Metal­li­gra­fiik­ka kou­kut­ti minut kuva­tai­teen opin­to­jen aika­na ja eri­tyi­ses­ti vai­ku­tuin gra­fii­kas­ta, kun näin nuo­re­na sai­raan­hoi­ta­ja­na kah­vi­huo­neen sei­näl­lä kuvan mie­hes­tä ja koi­ras­ta ruo­ka­pöy­dän äärel­lä. Kuva oli rujo, mut­ta sen vies­ti kolah­ti. Me olem­me jokai­nen sama­nar­voi­sia ja arvokkaita.

Näyt­te­lys­sä sei­näl­lä roik­kui myös Niku­lan ensim­mäi­nen teos vii­den­tois­ta vuo­den takaa. Tai­te­li­jan omas­ta mie­les­tä kuva on vaa­ti­ma­ton, mut­ta se onkin kuvan vie­hä­tys­voi­ma. Niku­lan tai­tees­ta huo­kuu elä­män­ko­ke­mus ja on sel­vää, että teok­sien taus­tal­ta löy­tyy syväl­li­sem­pi tari­na. Eriä­vä mie­li­pi­de ‑teok­ses­sa on kak­si mus­taa korp­pia, jot­ka näyt­tä­vät käy­vän tulen­kat­kuis­ta kes­kus­te­lua. Niku­lan ava­tes­sa teok­sen taus­taa, tulee teok­ses­ta läm­min, haus­ka ja samais­tut­ta­va. Teok­sia on syn­ty­nyt mai­se­mis­ta, unis­ta, elä­mäs­tä, kuo­le­mas­ta sekä luonnosta.

–Ins­pi­raa­tio­na toi­mii elä­mä kaik­ki­ne hyvi­ne ja huo­noi­ne puo­li­neen. Jokai­nen kat­so­ja näkee tai­teen omien sil­mien­sä ja koke­muk­sien­sa kaut­ta ja mie­lel­lä­ni kuu­len, mitä aja­tuk­sia teok­set herättävät.