Bio­hii­le­tys on ympä­ris­tö­te­ko, jos­ta koti­pi­ha­kin hyötyy

Kilo bio­hiil­tä voi sitoa jopa kol­me ja puo­li kiloa hii­li­diok­si­dia. Näin ker­too Maa­seu­dun sivis­tys­lii­ton pro­jek­ti­koor­di­naat­to­ri Seve­ri Koi­vu­nie­mi.

– Kyl­lä sii­nä var­mas­ti jon­kin­lai­nen ilmas­to­vai­ku­tus oli­si, jos kaik­ki koti­ta­lou­det Suo­mes­sa alkai­si­vat bio­hii­let­tä­mään kaik­ki koti­pi­hal­taan ker­ty­vät risut ja muut sen sijaan, että ne vie­täi­siin met­sän lai­taan lahoa­maan tai jät­teen­la­jit­te­lu­kes­kuk­seen, Koi­vu­nie­mi sanoo.

Bio­hiil­tä voi­daan lait­taa esi­mer­kik­si oman koti­pi­han vil­jel­miin, puu­tar­hoi­hin tai ihan vain viher­kas­veil­le. Omal­la koti­pi­hal­la käy­tet­ty­nä bio­hii­len hyö­dyt näky­vät viher­kas­vien ja vil­je­lys­ten parem­pa­na kas­vu­na sekä kas­te­lu­vä­lin pidentymisenä.

– Bio­hii­li paran­taa maan muru­ra­ken­net­ta, mik­ro­bie­liös­tön toi­min­taa ja eri­to­ten vesi­ta­lout­ta. Bio­hii­li imee itseen­sä vet­tä, niin run­sas­sa­tei­si­na aikoi­na bio­hii­li pys­tyy pitä­mään vet­tä itses­sään. Kui­vi­na aikoi­na se sit­ten vapaut­taa vet­tä kas­veil­le, näin paran­taen kas­vin sel­viy­ty­mis­ky­kyä äärio­lo­suh­teis­sa, Koi­vu­nie­mi kertoo.

Bio­hii­len raa­ka-ainee­na voi pihan risu­jen ja muun puu­ros­kan lisäk­si käyt­tää esi­mer­kik­si jär­vi­ruo­koa tai muu­ta kui­vaa kort­ta. Niis­tä hiil­tä kui­ten­kin ker­tyy vain vähäi­nen mää­rä. Paras raa­ka-aine suo­ma­lai­sis­ta lajeis­ta on Koi­vu­nie­men mukaan paju.

– Pajul­la on hyvä veden­ot­to­ky­ky. Bio­hii­li säi­lyt­tää sen kas­vin solu­ra­ken­teen, niin se hyvä kyky ottaa vet­tä myös säi­lyy sii­nä hii­les­sä, Koi­vu­nie­mi teroittaa.

Bio­hii­le­tyk­sen aloit­ta­mi­nen ei vaa­di suur­ta bud­jet­tia, eikä se Koi­vu­nie­men mukaan ole vai­ke­aa. Käy­tän­nös­sä bio­hiil­tä saa­daan polt­ta­mal­la risu­ja ker­rok­sit­tain mata­la­hap­pi­ses­sa tilas­sa, jot­ta pala­va mate­ri­aa­li ei muu­tu tuh­kak­si, vaan pysyy hiilenä.

– Sitä var­ten on ole­mas­sa kar­tio­hii­le­tin, joka tun­ne­taan myös nimel­lä Kon-Tiki. Se on poh­jas­ta sul­jet­tu laa­je­ne­va astia, Koi­vu­nie­mi sanoo.

Hii­le­tin on Koi­vu­nie­men mukaan help­po teh­dä myös itse, joten kal­lii­ta lai­tein­ves­toin­te­ja ei ole pak­ko teh­dä. Käy­tän­nös­sä riit­tää se, että on läm­mön­kes­tä­vää teräs­tä ja hitsaustaitoa.

– Peri­aat­tees­sa sem­moi­nen iso muu­rin­poh­ja­pa­ta­kin käy oikein hyvin. Olen kuul­lut joi­den­kin maan­vil­je­li­jöi­den käyt­tä­neen bio­hii­le­tyk­seen van­ho­ja kes­ki­pa­kois­le­vit­ti­miä, joi­den poh­ja on hit­sat­tu umpeen. Maa­kuop­pa on myös yksi vaih­toeh­to, mut­ta sii­nä on otet­ta­va huo­mioon met­sä­pa­lo­va­roi­tuk­set sun muut, Koi­vu­nie­mi jatkaa.

Bio­hii­len val­mis­tus­pro­ses­si alkaa pie­nel­lä nuo­tiol­la, jon­ka pääl­le aina pala­mi­sen myö­tä lisä­tään hie­man risu­ja tai muu­ta materiaalia.

– Poh­ja on sul­jet­tu, niin vaih­to­hap­pea ei tule sitä kaut­ta ja tuli polt­taa hapen pin­nal­ta, niin mate­ri­aa­lia saa­daan pala­maan vähä­hap­pi­ses­sa tai hapet­to­mas­sa tilas­sa, Koi­vu­nie­mi kertoo.

Koi­vu­nie­mi muis­tut­taa, että on tär­ke­ää lisä­tä uut­ta mate­ri­aa­lia hii­let­ti­meen riit­tä­vän tihe­ään tahtiin.

– Sit­ten kun pääl­lä alkaa näkyä har­maa­ta, niin pitää lisä­tä risu­ja tai muu­ta, ettei ala muo­dos­tua tuh­kaa. Kukaan ei tie­tys­ti niin täy­del­li­ses­ti kar­tio­hii­let­ti­mel­lä saa teh­tyä, ettei tuh­kaa tuli­si ollenkaan.

Polt­to­vai­heen jäl­keen on onnis­tu­mi­sen kan­nal­ta ken­ties kriit­ti­sin vai­he. Hii­let pitää sam­mut­taa run­saal­la vesi­mää­räl­lä. Jos hii­let jää­vät kyte­mään, seu­raa­va­na päi­vä­nä hii­let­ti­mes­tä saat­taa löy­tyä vain kasa tuhkaa.

– Vet­tä saa lait­taa niin pal­jon, että hii­let kel­lu­vat. Sil­loin ne ovat var­mas­ti sam­mu­neet, Koi­vu­nie­mi toteaa.

Vii­mei­se­nä vai­hee­na bio­hii­li on ladat­ta­va, jot­ta saa­daan käyt­tö­val­mis­ta tavaraa.

– Ne lai­te­taan muu­ta­mak­si päi­väk­si vesias­ti­aan latau­tu­maan. Veteen voi sekoit­taa kanan­kak­kaa tai vaik­ka kom­pos­tia, jois­ta bio­hii­li imee itseen­sä ravin­tei­ta, Koi­vu­nie­mi sanoo.

Koi­vu­nie­mi näkee bio­hii­lel­lä ole­van pal­jon poten­ti­aa­lia tule­vai­suu­des­sa, eten­kin kau­pun­kien viher­ra­ken­ta­mi­ses­sa ja eri­lais­ten yri­tys­ten hiilikompensaatioissa.

– Esi­mer­kik­si Oulun kau­pun­ki lait­toi Iso­ka­dul­la teh­dyn rem­pan yhtey­des­sä ennen uuden asfal­tin lait­ta­mis­ta puo­len­tois­ta met­rin pak­sui­sen hii­li­pat­jan. Sil­lä taval­la saa­tiin las­ket­tua hii­li­ja­lan­jäl­keä sil­tä ura­kal­ta, hän kertoo.

Käyt­tö­mah­dol­li­suuk­sia löy­tyy myös veden­puh­dis­tuk­seen ja esi­mer­kik­si haju­jen suodatukseen.

– Bio­hii­len läpi jos suo­dat­taa vet­tä pie­nis­tä vesis­töis­tä, niin on mah­dol­lis­ta saa­da las­ket­tua vesis­tön typ­pi­pi­toi­suut­ta ja sitä kaut­ta vähen­tää rehe­vöi­ty­mis­tä, Koi­vu­nie­mi jatkaa.

Isom­pien pel­to­jen maan­vil­je­lyyn bio­hii­li ei kui­ten­kaan vie­lä ole kan­nat­ta­va rat­kai­su. Bio­hiil­tä tulee Koi­vu­nie­men mukaan olla suh­tees­sa kas­vua­lus­tan tila­vuu­teen noin vii­si pro­sent­tia, eli sataan lit­raan maa­ta pitäi­si lait­taa vii­si lit­raa biohiiltä.

– Heh­taa­ril­le puo­les­taan suo­si­tel­laan 10–11 ton­nia bio­hiil­tä, niin sel­lai­sia mää­riä on vai­kea saa­da ja aika­moi­nen hom­ma lait­taa sen kokoi­sel­le pel­lol­le. Bio­hii­len lit­ra­hin­ta on myös täl­lä het­kel­lä aika kor­kea, niin maan­vil­je­ly käy­tös­sä talou­del­li­sia hyö­ty­jä ei oikein ole, Koi­vu­nie­mi tuumaa.

Maa­seu­dun sivis­tys­liit­to on jär­jes­tä­nyt bio­hii­le­tyk­sen työ­pa­jo­ja kesän aika­na. Työ­pa­jo­ja on edel­leen luvas­sa vie­lä elo­kuun ja syys­kuun aika­na Oulus­sa, Oulai­sis­sa, Uta­jär­vel­lä ja Tyrnävällä.

– Työ­pa­joil­la demon­stroim­me käy­tän­nös­sä, miten bio­hii­le­tys toi­mii. Samal­la saa­daan tuo­tua näky­vyyt­tä, että pihan risu­ja voi käyt­tää myös näin, Koi­vu­nie­mi hymyilee.

Hii­le­tys­ta­pah­tu­mat ja nii­den tar­kem­mat ajan­koh­dat löy­ty­vät Maa­seu­dun sivis­tys­lii­ton tapahtumakalenterista.