Jokai­se­noi­keu­det ovat laa­jat, mut­ta eivät rajat­to­mat – laki­py­kä­lät mää­rit­tä­vät rajoja

Jokai­se­noi­keu­det mah­dol­lis­ta­vat ulkoi­lun luon­nos­sa, kuten met­sis­sä laa­jas­ti. Nii­den mukaan jokai­sel­la on oikeus muun muas­sa liik­kua jalan, hiih­täen tai pyö­räil­len, ulkoi­lut­taa koi­raa, rat­sas­taa maas­toa vahin­goit­ta­mat­ta, mar­jas­taa sekä sienestää.

Met­sä­hal­li­tuk­sen erä­val­von­ta­pääl­lik­kö Hen­ri Pel­ko­nen sanoo, että jokai­se­noi­keu­det päte­vät myös mui­den omis­ta­mil­la mail­la. Tär­ke­ää on kui­ten­kin muis­taa, että jokai­se­noi­keuk­sia rajoit­ta­vat esi­mer­kik­si rikos­la­ki ja metsästyslaki.

– Jokai­se­noi­keu­det ovat niin sano­tus­ti kir­joit­ta­mat­to­mia oikeuk­sia, pit­käl­ti oikeas­taan tapa­oi­keut­ta, Pel­ko­nen toteaa.

Esi­mer­kik­si koi­raa ei saa kos­ka tahan­sa ulkoi­lut­taa kyt­ke­mät­tö­mä­nä. Koi­ran kiin­ni­pi­to­vel­vol­li­suus on 1. maa­lis­kuu­ta ja 19. elo­kuu­ta väli­se­nä aika­na. Kiin­ni­pi­toa­jan päät­ty­mi­nen ei kui­ten­kaan auto­maat­ti­ses­ti tar­koi­ta sitä, että koi­ran saa pääs­tää irti mihin tahan­sa paikkaan.

– Monil­la on vää­rin­kä­si­tys sii­tä, että kiin­ni­pi­to­vel­vol­li­suu­den päät­ty­mi­nen tar­koit­taa sitä, että koi­ran saa pääs­tää irti mihin tahan­sa. Se kui­ten­kin aina edel­lyt­tää maa­no­mis­ta­jan tai met­säs­ty­soi­keu­den hal­ti­jan lupaa, Pel­ko­nen kertoo.

Koi­ran irti­pi­tä­mi­nen kiin­ni­pi­to­vel­vol­li­suu­den aika­na on Pel­ko­sen mukaan mel­ko ylei­nen rike erä­val­von­nan puolella.

Toi­sen omis­ta­mal­la maal­la kul­ke­mis­ta yksin tai kyt­ke­tyn koi­ran kans­sa ei läh­tö­koh­tai­ses­ti pys­ty lail­li­sin perus­tein Pel­ko­sen mukaan kieltämään.

– Tie­ten­kään ei saa teh­dä mitään vahin­koa maa­no­mis­ta­jan omai­suu­del­le. Koti­rau­han rik­ko­mi­nen ei myös­kään ole sal­lit­tua, eli lii­an lähel­lä piha­pii­riä ei saa kul­kea. Ne ovat ihan rikos­lais­sa kiel­let­ty­jä asioi­ta, Pel­ko­nen muistuttaa.

Mikä­li maa­no­mis­ta­ja halu­aa, että hänen mail­laan ei kul­je­ta, ulkoi­lu­te­ta koi­raa tai vaik­ka­pa rat­sas­te­ta, voi hän ilmais­ta tah­ton­sa esi­mer­kik­si kyl­til­lä. Pel­ko­nen kui­ten­kin sanoo, että Suo­mes­sa maas­toon kenen tahan­sa aset­ta­ma kylt­ti ei var­si­nai­ses­ti vel­voi­ta tai oikeu­ta ketään mihin­kään, ellei kyl­til­le ole oikeu­del­lis­ta perustaa.

– Sii­nä on ehkä enem­män kyse sii­tä, että ollaan­ko koh­te­liai­ta ja kun­nioi­te­taan maa­no­mis­ta­jan tah­toa. Halu­tes­saan­han maa­no­mis­ta­ja voi aida­ta oman alu­een­sa, mikä on aika asial­li­nen tapa estää siel­lä tapah­tu­va toi­min­ta, Pel­ko­nen tuumaa.

Pel­ko­nen halu­aa muis­tut­taa ihmi­siä sii­tä, että Suo­mes­sa on run­saas­ti paik­ko­ja, jois­sa voi liik­kua luon­non helmassa.

– Meil­lä on ihan taa­ja­mien lähei­syy­des­sä­kin monia met­sä­pol­ku­ja ja mui­ta rei­tis­tö­jä, jois­sa koi­ria­kin voi ulkoiluttaa.

Eri­lai­sil­la alueil­la jokai­se­noi­keuk­siin tulee poik­keuk­sia. Pel­ko­nen ker­too, että esi­mer­kik­si taa­ja­mas­sa jär­jes­tys­la­ki mää­rää. Taa­ja­mas­sa koi­rien on olta­va kyt­ket­ty­nä tai välit­tö­mäs­ti kyt­ket­tä­vis­sä aina.

Kul­kea ei myös­kään saa istu­tuk­sis­sa, vil­je­lyk­ses­sä ole­vil­la pel­loil­la tai muil­la eri­tyi­seen käyt­töön ote­tuil­la alueil­la. Poik­keuk­sia luo­vat myös luonnonsuojelualueet.

– Luon­non­suo­je­lua­lueil­la lem­mi­kin on olta­va aina kyt­ket­ty­nä. On myös luon­non­suo­je­lua­luei­ta, jois­sa liik­ku­mi­nen on rajoi­tet­tu täy­sin, että siel­lä ei saa ihmi­nen kul­kea ollen­kaan, Pel­ko­nen sanoo.