Kolum­ni: Hyväs­ti Opel

Aikui­nen väki muis­taa kir­jai­li­ja Vei­jo Meren eten­kin hänen romaa­neis­taan kuten Manil­la­köy­si tai Jää­kiek­koi­li­jan kesä. Tuot­te­lias Meri (1928–2015) kir­joit­ti myös oman­nä­köi­si­ään his­to­ria­teok­sia. Yksi niis­tä on nimel­tään Huo­not tiet, hyvät hevo­set, joka käsit­te­lee Suo­men suur­ruh­ti­nas­kun­taa noin 1870-luvul­le saakka.

Teok­sen yti­mek­kääs­tä nimes­tä voi kuvi­tel­la ana­lo­gian Suo­men lii­ken­teen nyky­ti­laan. Mut­ta oli­si­ko se muo­kat­tu­na Huo­not tiet, huo­not hevo­set. Teit­ten kor­jaus­vel­ka kas­vaa koko ajan. Sen tun­tee eten­kin alem­mal­la tie­ver­kol­la. Samaan aikaan suo­ma­lais­ten käyt­tä­mä auto­kan­ta vanhenee.

Suo­ma­lai­nen ajaa kes­ki­mää­rin 13,9 vuot­ta van­hal­la hen­ki­lö­au­tol­la. Ja kun kul­ku­pe­lien kes­ki-ikä on tuo­ta luok­kaa, se mer­kit­see, että lii­ken­tees­sä on pal­jon van­hem­pia­kin autoja.

Ajok­kien iäs­sä on vaih­te­lua maa­kun­tien välil­lä. Uudel­la­maal­la kes­ki-ikä on 11 vuo­den luok­kaa. Kai­nuus­sa aje­taan kes­ki­mää­rin lähes 16 vuot­ta van­hoil­la autoil­la. Poh­jois-Poh­jan­maal­la lii­ken­ne­käy­tös­sä ole­vien hen­ki­lö­au­to­jen kes­ki-ikä oli vuon­na 2024 14,5 vuot­ta, kes­ki­poh­ja­lai­set ajoi­vat vuon­na 2024 kes­ki­mää­rin 15,2 vuo­tiail­la autoil­la ja lap­pi­lai­set 14,9 vuotiailla.

Aika iso­ja ero­ja näyt­tää ole­van maa­kun­tien sisäl­lä­kin. Esi­mer­kik­si iiläis­ten lii­ken­tees­sä ole­vien hen­ki­lö­au­to­jen kes­ki-ikä on noin 15,2 vuot­ta, kun taas oulu­lai­set aja­vat hiu­kan yli 13-vuo­tiail­la peleillä.

Sii­hen, että suo­ma­lais­ten auto­kan­ta uudis­tuu hyvin hitaas­ti, lie­nee suu­rin syy talou­den epä­var­muus. Käy­tet­ty­jen auto­jen kaup­pa käy kyl­lä, mut­ta uusien auto­jen myyn­ti jun­naa. Osta­jat ovat varo­vai­sia, mut­ta voi var­maan kysyä myös sitä, että ovat­ko uudet myy­tä­vät autot oikean­hin­tai­sia ja oikean­lai­sia tekniikaltaan.

EU sää­te­lee vah­vas­ti sitä, mil­lai­sia auto­ja mei­dän oli­si ostet­ta­va. Auto­jen val­mis­ta­jat yrit­tä­vät teh­dä suun­ni­tel­mia vuo­sik­si eteen­päin. Vii­me aikoi­na on kysel­ty jär­ke­vän­hin­tais­ten per­heau­to­jen perään.

Jos­kus auton kans­sa käy niin, että se ei vain enää toi­mi tai sitä ei enää kan­na­ta kor­ja­ta. Eten­kään jos ei itse osaa tai sii­hen ei ole mah­dol­li­suuk­sia. Die­sel-Ope­li­ni pal­ve­li hel­mi­kuus­ta 2012 alku­tal­veen 2026 saak­ka. Eli se ehti tuke­vaan kes­ki-ikään ennen kuin hyväs­te­lin sen romu­tet­ta­vak­si. Kilo­metre­jä sii­hen ehti ker­tyä lähes 440 000. Kor­jat­ta­vaa ja uudis­tet­ta­vaa alkoi kui­ten­kin ker­tyä lii­kaa ja ne alkoi­vat tul­la lii­an kal­liik­si eikä kysees­sä ollut mikään klassikkoauto.

Niin­pä oli mie­les­tä­ni aika sanoa sorom­noo. Se oli ehkä hel­pot­ta­vaa­kin samal­la taval­la kuin Vei­jo Meren romaa­nin Manil­la­köy­si hah­mol­la, sota­mies Joo­se Kep­pi­läl­lä. Hän pää­si lopul­ta vapaak­si itsen­sä ympä­ri sito­mas­ta ja tiu­kas­ti puris­ta­vas­ta manil­lai­ses­ta köydestä.

Läh­tei­tä: Tra­ficom, Tilas­to­kes­kus, Autoa­lan tie­do­tus­kes­kus, Vei­jo Meren teokset