Har­taus: Äkkiä nyt!

Kun on kyl­mä ja pale­lee, on kii­re. Ei ole varaa vete­leh­tiä. Jos­tain täy­tyy löy­tää läm­min tur­va. On olta­va suun­ni­tel­ma ja vakaa aiko­mus sin­ne pääsemiseksi.

Kun on näl­kä ja uuvut­taa, on kii­re. Ei ole halua san­ka­ri­te­koi­hin. Jos­tain täy­tyy löy­tää pöy­tä ja paik­ka, jos­sa voi huol­taa itsensä.

Kun on sai­ras ja haa­voi­tet­tu, on kii­re. Ei ole voi­mia kapi­noin­tiin. Jos­tain täy­tyy löy­tää rau­ha ja vuo­de, jos­sa voi levä­tä ja toipua.

Ystä­vä hyvä, ihmi­nen nor­maa­li. Maa­il­ma, tämä todel­li­suu­tem­me, on kyl­mä ja rau­ha­ton. Ja ihmi­nen, sinä­kin, on itse­käs; yhtääl­tä kyl­ty­mä­tön ja toi­saal­ta välin­pi­tä­mä­tön. Olem­me aikam­me käyt­tä­nei­tä ja ajan kulut­ta­mia. Mei­tä on isket­ty ja kal­toin­koh­del­tu. Niin olem­me mekin iske­neet ja jät­tä­neet lähim­mäi­sem­me yksin.

On tapah­tu­nut vai­kei­ta asioi­ta. Olem­me menet­tä­neet jotain hyvää itses­täm­me ja toi­von parem­mas­ta. Olem­me usko­neet uuti­siin, mut­ta oppi­neet val­hei­siin. Olem­me luot­ta­neet oikeu­teen, mut­ta oikeut­ta ei ole. Todel­li­suu­des­sam­me ei oikeut­ta ole. Vain me olemme.

Nyt on kii­re. Petok­set pii­rit­tä­vät kuin pak­ka­nen ja mei­tä pale­lee. Kai­paam­me totuut­ta kuin nään­ty­nyt ravin­toa ja tar­vit­sem­me hoi­vaa, sil­lä kär­sim­me rau­hat­to­muu­des­ta ja rak­kau­det­to­muu­des­ta. Hyvyy­den­kun­tom­me on romah­ta­nut ja oikeu­de­no­let­ta­muk­sem­me vuo­ta­vat pettymyksiämme.

Nyt on kii­re! On löy­det­tä­vä läm­pöä ja saa­ta­va ravin­toa! On pääs­tä­vä rau­haan ja saa­ta­va hoivaa!

Mut­ta ei sel­lais­ta paik­kaa ole, ellet sitä tah­do, etkä etsi. Ei ole sinul­le läm­pöä, ellet sitä tule teke­mään; ei ravin­toa, ellet ryh­dy val­mis­ta­maan, eikä hoi­vaa, ellet tule hoivaamaan.

Sinä­kin olet kirk­ko. Olet se, mitä kai­paat ja etsit. Sinus­sa on kirk­ko! Ilman sinua kirk­ko muut­tuu maa­il­maa miel­lyt­tä­väk­si ja esteet­tä elä­möi­väk­si kar­ne­vaa­li­pai­kak­si ja sir­kuk­sek­si, jos­sa papit esit­tä­vät pel­len­roo­le­ja. Ilman sinua ei minua, eikä mei­tä enää kir­kos­sa ole. Ellet tule ja kulu­ta kirk­koa, kirk­ko kaa­tuu maa­il­man pai­nos­ta ja ajan kuluttamana.

Nyt on kii­re! Totuus ei vaih­te­le, eikä valeh­te­le. Maa­il­ma ei armah­da kyl­mäs­tä ja näläs­tä kärsiviä.

Sinul­la on kii­re tur­vaan. Tule siis teke­mään todek­si sitä, mitä kai­paat ja etsit. – Se on! Mut­ta nyt on kiire!

Heik­ki Pesä­maa, kir­kon pap­pi, Kii­min­gin seurakunta