Har­taus: Entä jos väsyttää?

Eli­na Volotinen.

Olem­me jäl­leen vuo­den lopun tun­tu­mas­sa. Syk­syn kau­neus on hii­pu­nut, luon­to on käy­mäs­sä lepoon. Päi­vä lyhe­nee lyhe­ne­mis­tään, kun­nes on kak­si pime­ää vastakkain.

Puhu­taan kaa­mos­ma­sen­nuk­ses­ta, tai kaa­mos­vä­sy­myk­ses­tä. Ja juu­ri nyt sun­nun­tain Raa­ma­tun­teks­tit puhu­vat meil­le val­vo­mi­ses­ta. Pitäi­si olla val­veil­la. Mut­ta entäs jos väsyt­tää kama­las­ti? Menee­kö pelas­tus ohi meil­tä uupu­neil­ta, työn ras­kaan raa­ta­jil­ta, sai­rail­ta, ohi­te­tuil­ta, syr­jään jäte­tyil­tä ja unohdetuilta?

Jee­suk­sel­le riit­tää mei­dän heik­ko­kin uskom­me. Ohuen ohut hah­tu­va luot­ta­mus­ta riit­tää. Pelas­tus ei ole suo­ri­tus. Väsy­neen hil­jai­nen huo­kaus kuul­laan. Työn kuor­mien uuvut­ta­man ääne­tön huu­to ”Jee­sus auta!” on tar­peek­si. Yksi­näi­nen voi luot­taa sii­hen, että Jee­sus on lähel­lä, kuun­te­lee ja loh­dut­taa. Sure­va saa juos­ta Jee­suk­sen syliin ja itkeä.

Ihmi­sen mie­li on kum­mal­li­nen. Todel­la­kin oli­si help­po uskoa Juma­laan, Jee­suk­seen ja Pyhään Hen­keen, jos sai­si näh­dä ihmeen. Pala­van pen­saan. Jotain järi­syt­tä­vän suur­ta. Näi­tä­kin Juma­la halu­aa näyt­tää niil­le, jot­ka sel­lai­sia tar­vit­se­vat. Juma­la puhuu meil­le jokai­sel­le hen­ki­lö­koh­tai­sel­la, jopa intii­mil­lä taval­la. Mei­dän täy­tyy vain halu­ta kuul­la Hänen ään­tään, ava­ta kor­vam­me siis ja olla hil­jaa. Ja mitä ihmei­siin tulee, jokai­nen meis­tä on suu­ri ihme. Meil­le annet­tu elä­mä on lahja.

Teki­si mie­li sanoa ”levät­kää!”. Kun tie­dät, kenel­le kuu­lut, voit olla rau­hal­li­sel­la mie­lel­lä. Mikään maa­il­man melu ei vie sinua men­nes­sään. Vas­toin­käy­mi­sis­tä sel­vi­ää. Elä­mä kantaa.

”Ravit­se mei­tä armol­la­si joka aamu, niin voim­me iloi­ta elä­mäm­me päi­vis­tä” lukee Psal­mis­sa 90. Toi­si­naan tun­tuu, että uskos­sa elä­mi­nen, uskos­sa ole­mi­nen, uskon asioi­den ajat­te­le­mi­nen on täyn­nä vaa­ti­muk­sia. Esi­mer­kik­si juu­ri nyt teks­tit mel­kein­pä huu­ta­vat isol­la äänel­lä ”VALVOKAA!”. Taas on hyvä muis­tut­taa itsel­leen, että Isä Juma­la mei­tä kyl­lä ravit­see täl­lä mat­kal­la. Vaa­ti­muk­sil­ta tun­tu­van ikeen alla­kin saam­me iloi­ta. ”Tämän päi­vän on Her­ra teh­nyt, iloit­kaa ja rie­muit­kaa sii­tä!” (Ps. 118; 24). On ihan tosia­sia, että kukaan ei tie­dä omia elon­päi­vi­ään, onko nii­tä pal­jon vai vähän. Ele­tään hyvin. Nyt.

Eli­na Volo­ti­nen, dia­ko­ni, Iin seurakunta