Pää­siäis­kok­ko roi­husi Karahkassa

Mär­kä lumi­sa­de­kaan ei hai­tan­nut, kun lan­ka­lau­an­tai­na Yli­kii­min­gin Karah­kan kylän väki kokoon­tui yhtei­sel­le pää­siäis­ko­kol­le. Pää­asias­sa seka­lai­ses­ta puu­ta­va­ras­ta teh­ty rovio roi­hah­ti iloi­ses­ti tuleen ensi yrit­tä­mäl­lä. Mak­ka­ran­pais­ta­jil­le teh­tiin pie­nem­piä nuo­tioi­ta, joi­den äärel­lä saat­toi kas­vo­jaan polt­ta­mat­ta kään­nel­lä itsel­leen sopi­vaa paah­toas­tet­ta suo­lai­seen herkkupalaan.

– Koti­seu­dul­la­ni Per­hos­sa Kes­ki-Poh­jan­maal­la pol­tet­tiin aina pää­siäi­se­nä tosi iso­ja­kin kok­ko­ja. Ne saat­toi­vat palaa koko illan, ker­too per­heen­sä kans­sa kok­koa ja mak­ka­ra­tu­lia virit­te­le­mään saa­pu­nut Tii­na Pyky.

Pää­siäis­kok­ko­pe­rin­ne onkin ollut ylei­sin­tä Kes­ki- ja Ete­lä-Poh­jan­maal­la sekä Poh­jan­maal­la. 1700-luvul­ta saak­ka on tie­toa kylä­kun­tien ja talo­jen omis­ta kokois­ta, joi­ta pol­tet­tiin nime­no­maan lan­ka­lau­an­tai­na ja sitä seu­raa­va­na yönä. Uskot­tiin, että juu­ri tuo­hon aikaan, Jee­suk­sen levä­tes­sä hau­das­saan, oli­vat liik­keel­lä noi­dat, trul­lit ja kai­ken­lai­set pahan voi­mat. Kok­ko­ja pol­tet­tiin näil­tä suo­jau­tu­mi­sen takia. Kuta suu­rem­pi kok­ko ja enem­män savua ja kipi­nöi­tä, sen parem­pi. Noi­dat eivät pääs­seet kipi­nä­suih­kun lävit­se ihmi­siä vahingoittamaan.

Poh­ja­lai­nen pää­siäis­pe­rin­ne on kotiu­tu­nut Karah­kan kyläl­le ja sitä osa­taan jo odot­taa. Pie­nen las­ke­mi­sen jäl­keen pää­dy­tään sii­hen, että tämä kok­ko on jo nel­jäs. Ensim­mäi­sen koh­dal­la kävi vähän nolos­ti, kun sitä ei saa­tu sin­nik­käis­tä yri­tyk­sis­tä huo­li­mat­ta syt­ty­mään. Onnek­si mak­ka­ra­tu­let saa­tiin sen­tään pal­ve­le­maan kylä­läi­siä. Nyt varal­le on vähän ben­sii­niä, ihan vain var­muu­den vuok­si. Täl­lä ker­taa sitä ei kui­ten­kaan tarvittu.

– Pari­na ensim­mäi­se­nä vuo­te­na pol­tet­tiin mei­dän tilan puu­ta­va­raa, mut­ta nyt koo­taan puu­ta­va­raa kylä­läi­sil­tä. Kaik­ki saa­vat tuo­da, mitä pol­tet­ta­vaa nur­kis­ta löy­tyy. Myös Kas­ki­puul­ta on saa­tu muka­vas­ti jäte­puu­ta, Pyky kertoo.

Kokol­la on muka­vaa tava­ta naa­pu­rei­ta ja kylä­läi­siä. Tar­jol­la on mak­ka­raa ja pil­li­me­hua, sekä pie­nen kios­kin pys­tyyn pis­tä­nei­den tyt­tö­jen lei­po­mia mok­ka­pa­lo­ja ja kuu­maa kahvia.

Kokol­le kokoon­tu­neil­le lap­sil­le jär­jes­tet­ty tie­to­vi­sa saa aikaan miet­ti­väi­siä ilmei­tä. Eri eläin­ten jäl­ke­läi­set oli­vat help­po­ja muis­taa, mut­ta leik­kuu­pui­mu­rin tai met­sä­ko­neen nimiä ei ihan niin hel­pos­ti tem­pais­tu­kaan hatus­ta. Karah­kan alu­een vesis­töt, Karah­kan­jär­vi, Val­kiai­nen ja Vep­sän­jo­ki, oli­vat kui­ten­kin näp­pä­räs­ti hal­lus­sa ja joku tie­si jopa Karah­kan­jär­ven pituu­den. Se on pisim­mäl­tä koh­dal­taan noin kilo­met­rin mittainen.

Tie­to­kil­pai­lun hyvät pal­kin­not sai­vat las­ten suut levei­siin hymyihin.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.