Toi­mit­ta­jal­ta: Ei kei­ku­te­ta venet­tä

Poik­keus­ti­la on muo­van­nut elä­mäm­me ja arkem­me uusik­si. Aamul­la herä­tes­sä on het­ken aikaa lähes nor­maa­li olo­ti­la, kun­nes mie­leen hii­pii tämä k-kir­jai­mel­la alka­va kuri­mus. On mie­tit­tä­vä, miten päi­vä sujuu, miten hoi­taa työ ja arjen vel­voit­teet, mihin voi men­nä ja ketä tava­ta. Mitä lähi­pii­ril­le kuu­luu, kuin­ka he pär­jää­vät? Kou­lu­lais­per­heis­sä on huo­leh­dit­ta­va etä­opis­ke­lus­ta ja ruo­ka­huol­los­ta.

Kaik­ki me olem­me har­vi­nai­ses­ti samas­sa venees­sä. Huo­li on ter­vey­des­tä ja toi­meen­tu­los­ta. Kun pahin tilan­ne on meil­lä toden­nä­köi­ses­ti vas­ta kuu­kau­den tai kah­den sisäl­lä, on toden­nä­köis­tä, että val­tio­val­lan työ­ka­lu­pa­kis­ta mää­rä­tään uusia ja vält­tä­mät­tö­miä kei­no­ja koro­na­vi­ruk­sen leviä­mi­sen hil­lit­se­mi­sek­si. Hyvä niin.

Tär­ke­ää on myös avoin tie­dot­ta­mi­nen tilan­tees­ta jat­kos­sa­kin. Toi­vot­ta­vas­ti koro­na­tes­tauk­sia voi­daan myös lisä­tä nykyi­ses­tään, mikä onkin pyr­ki­myk­se­nä.

Oudol­ta tun­tuu, että tähän men­nes­sä annet­tu­ja ohjei­ta eivät ihmi­set nou­da­ta. Lie­kö syy­nä välin­pi­tä­mät­tö­myys tai uhma, sil­lä tie­don puut­tees­ta tus­kin on kysy­mys. Venet­tä ei pitäi­si tie­ten tah­toen kei­kut­taa. Kyl­lä me jak­sam­me ja kes­täm­me. Sisul­la ja sydä­mel­lä, kuten aikoi­naan­kin on teh­ty. Sisul­le täy­tyy antaa kui­ten­kin sii­nä vai­hees­sa löy­siä, kun urheus uhkaa vaa­ran­taa oman tai toi­sen ter­vey­den. Pysy­tään siis sopi­van väli­mat­kan pääs­sä toi­sis­tam­me, jat­ke­taan huo­lel­lis­ta käsien­pe­sua, asioi­daan vain vält­tä­mä­tön ja jää­dään sai­ras­ta­maan kotiin. Nyt on tär­kein­tä, että jokai­nen tekee oman osuu­ten­sa ja toi­mii vas­tuul­li­ses­ti.

Jois­sa­kin isois­sa kau­pun­geis­sa ihmi­set mene­vät iltai­sin par­vek­keil­leen lau­la­maan tai taput­ta­maan yhdes­sä arjen san­ka­reil­le. Heil­le, jot­ka työs­ken­te­le­vät ter­vey­tem­me puo­les­ta ja hoi­ta­vat sai­ras­tu­nei­ta tai toi­mi­vat aloil­la, jot­ka pitä­vät yhteis­kun­nan pyö­rät pyö­ri­mäs­sä. Me emme voi kaik­kial­la näin teh­dä, mut­ta voim­me var­mas­ti lähet­tää läm­pi­mät aja­tuk­set ja kii­tok­set omal­ta tahol­tam­me. Luot­ta­mus sii­hen, että asiat hoi­tu­vat par­haal­la mah­dol­li­sel­la taval­la, on luja.

Mie­leen tulee van­ha kap­pa­le “Väliai­kais­ta kaik­ki on vaan”. Väliai­kais­ta on tämä­kin poik­keus­ti­lan­ne. Yhdes­sä täs­tä­kin sel­viäm­me!

auli.haapala(at)rantapohja.fi