Kuljemme koiramme Herra Paavon kanssa aina saman reitin aamulenkillä. Viime viikolla useana aamuna huomioni kiinnittyi siihen, kuinka törkyisiltä teiden varret näyttivät. 9.4. ilmestyneessä Rantapohjassa Maria Burrow kertoi perustamastaan Trash Warriors Oulu ‑ryhmästä ja roskajuoksusta. Kenties se sai minutkin kiinnittämään enemmän huomiota ympäristööni.
Iltalenkille päätin ottaa roskapussin mukaan. Ensimmäisen 400 metrin matkalla mukaani oli tarttunut jo neljä litran mehu ‑tai maitopurkkia, auton pölykapseli, kaksi tyhjää keksipakettia ja pätkä kentien moottoripyörän lokasuojaa. Huomasin siis jo lenkin varhaisessa vaiheessa roskapussini olevan aivan liian pieni. Toisin sanoen roskat maastossa olivat liian isoja.
Kukkahattutäti minussa heräsi ja koin suuttumusta roskaajia kohtaan. Miten laiska täytyy ihmisen olla, kun ei jaksa kantaa tyhjää mehupurkkia lähimpään roskakoriin? No tiedänhän minä, olen ollut se laiskiainen nuorena itsekin. Ja päättelen roskaajien ikähaarukkaa myös sen perusteella, että kyseinen pyörätie on osa erittäin vilkasta koulu- ja työmatkareittiä.
Nuorena helposti ajattelee, että kyllä joku muu sen kerää ja siivoaa. Onneksi monesta nuoresta kasvaa tässäkin asiassa usein vastuullinen kansalainen. Ja löytyy roskaajia meistä aikuisistakin. Autojen ikkunoista lentää milloin mitäkin roinaa ja roskaa teiden varsille. Aikuisilla ihmisillä ei vain mielestäni ole tekosyitä dumpata jätteitään luontoon.
Burrow haluaa innostaa roskien keräämiseen positiivisen kautta ja tuohtumuksestani yli päästyäni aion pyrkiä samaan. Roskalenkkeilyn positiivisiakin huomioita parin päivän ajalta löytyy. Iltalenkit ovat hieman pidentyneet, sillä tekee mieli hakea vielä se yksi roska, joka siintää näköpiirissä. Burrow haastaa perustamansa ryhmän jäseniä keräämään 10 pussillista roskia. Haluan puolestani haastaa Rantapohjan lukijoita ottamaan mukaansa ainakin yhdelle lenkille roskapussin mukaan ja keräämään tielleen osuvat roskat. Se olisi aika paljon roskaa pois luonnosta.



