Suos­ta syn­tyy 20 000 ton­nia hyttysiä

Hömö­tiais­pa­ris­kun­ta syö kesäs­sä tois­ta­kym­men­tä kiloa hyt­ty­siä. Syy­tä on syö­dä­kin, sil­lä yhdel­tä suo­ne­liöl­tä kuo­riu­tuu nor­maa­li­na hyt­tys­ke­sä­nä 5 000 ini­si­jää. Pel­käs­tään Kai­nuun ja Poh­jois-Poh­jan­maan pin­ta-alas­ta suo­ta on 375 000 heh­taa­ria, mikä tar­koit­taa 20 000 mil­jar­dia hyt­tys­tä. Bio­mas­sak­si muu­tet­tu­na luku tar­koit­taa 20 000 ton­nia hyttysenlihaa.

– Luvut ovat mel­ko juh­la­via, ja tuo­hon tule­vat siis kaik­ki muut Suo­men hyt­ty­set pääl­le. Hyt­tys­ten huip­puai­kaan kan­nas­ta on ker­ral­laan len­nos­sa noin kol­man­nes, eli noil­la alueil­la 7 000 mil­jar­dia otus­ta, hyön­teis­tut­ki­ja Rei­ma Lei­no­nen jut­te­lee. Hän työs­ken­te­lee Kai­nuun ELY-kes­kuk­ses­sa ja on nimet­ty myös val­ta­kun­nal­li­sek­si vieraslajikoordinaattoreiksi.

Hyt­tys­ten mää­räs­sä on aina pai­kal­lis­ta vaih­te­lua. Alku­ke­sä kor­jaa nopeas­ti vähän kyl­mem­män­kin kevään vaikutuksen.

Kevään läm­pö­ti­la ei vai­ku­ta hyt­tys­ten koko­nais­mää­rään. Sil­lä on kui­ten­kin vai­ku­tus­ta hyt­tys­ten aika­tau­lui­hin. Kesä­sääl­lä, noin 15–20 asteen läm­mös­sä, hyt­ty­nen kehit­tyy kah­des­sa tai kol­mes­sa vii­kos­sa aikui­sek­si. Sään kyl­me­ne­mi­nen myö­hem­min kevääl­lä tai alku­ke­säs­tä piden­tää kehi­tyk­seen kulu­vaa aikaa, mut­ta ei rii­tä estä­mään touk­kien kehitystä.

Touk­ka­vai­hees­sa hyt­ty­nen on kui­ten­kin riip­pu­vai­nen kos­teu­des­ta, joten hyt­tys­kan­nat vaih­te­le­vat pai­kal­li­ses­ti yhtä pal­jon kuin sää­kin. Vuo­den koko­nais­mää­rä riip­puu pal­jon tavas­ta, jol­la lumet sulavat.

– Jos ne sula­vat sata­mal­la, kos­teut­ta riit­tää ja vuo­des­ta tulee hie­man tavan­omais­ta run­saam­pi. Tie­tys­ti myös edel­li­nen vuo­si vai­kut­taa, pal­jon­ko hyt­tys­naa­rai­ta oli edel­li­se­nä kesä­nä liik­keel­lä, Lei­no­nen kertoo.

Hyt­tys­ten koko­nais­kan­taan vai­kut­taa myös edel­lis­ke­sän ravin­to­ti­lan­ne. Jos ver­ta on ollut hyvin saa­ta­vil­la, poi­kas­tuot­to on parem­pi. Veri-ate­ria ei kui­ten­kaan ole vält­tä­mä­tön lisään­ty­mi­sel­le. Hyt­tys­naa­ras pys­tyy muni­maan ilman­kin, mut­ta lop­pu­tu­los ei ole yhtä hyvä. Elin­voi­mais­ten poi­kas­ten tuot­ta­mi­sek­si tar­vi­taan ver­ta. Sitä hyt­ty­nen imee ker­ral­la noin 2,5 mik­ro­lit­raa, jos se saa imeä rauhassa.

– Halu­tes­saan hyt­tys­naa­ras pys­tyi­si tank­kaa­maan ver­ta useam­man­kin ker­ran, mut­ta taval­li­sem­paa on että hyt­ty­nen pää­tyy lin­nun suu­hun ehdit­ty­ään munia kor­kein­taan kerran.

Uhrin­sa hyt­ty­nen löy­tää läm­mön, pin­ta­ve­ren­kier­ron sekä ennen kaik­kea hii­li­diok­si­din perus­teel­la. Aina uhrin ei tar­vit­se olla elos­sa­kaan, kun­han vain hii­li­diok­si­dia riittää.

– Asi­aa on tut­kit­tu kah­del­la täy­te­tyl­lä porol­la. Toi­sen sie­rai­meen lai­tet­tiin lai­te, joka tuprut­te­li hii­li­diok­si­dia. Ilman lai­tet­ta ollut poro hou­kut­te­li kak­si tai kol­me hyt­tys­tä, hii­li­diok­si­dia tuprut­te­le­va kuhi­si niitä.

Hyt­ty­set ovat hyön­teis­syö­jien ruis­lei­pää. Nii­den menes­tys on lin­nuil­le erit­täin tär­ke­ää, mikä tekee samal­la hyön­teis­syö­jäs­tä yli­voi­mai­sen tor­jun­ta­kei­non hyt­ty­siä vas­taan. Pönt­tö­jen ripus­te­lu piha­pui­hin kan­nat­taa, mut­ta osa kei­no­te­koi­sis­ta tor­jun­ta­lait­teis­ta toi­mii jopa omaa tar­koi­tus­taan vastaan.

– Hii­li­diok­si­diin perus­tu­vat tor­jun­ta­lait­teet itse asias­sa hou­kut­te­le­vat jat­ku­vas­ti uusia hyt­ty­siä pai­kal­le. Hyön­teis­syö­jät pel­käs­tään syö­vät alu­eel­la jo ole­vat hyt­ty­set. Hyt­ty­nen on näil­le lin­nuil­le niin tär­keä, että hyt­ty­siä pitäi­si oikeas­taan suo­sia, ei pyr­kiä hävit­tä­mään, hyön­teis­tut­ki­ja toteaa.