Pohjolan Osuuspankin alkuvuosi on ollut tuloksellisesti erinomainen, ja sitä on rytmittänyt uudelleen viriävä luotonanto, kertoo pankki tulostiedotteessaan. Asuntoluottoja on nostettu kolmannes enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana ja yritysluottojen osalta kasvu on ollut vielä merkittävämpi.
Tulos tammi-kesäkuun ajalta ylitti vertailukauden tason ja liikevoiton määrä oli 73,9 miljoonaa euroa (72,8). Korkokatetta kertyi tammi-kesäkuussa 71,3 miljoonaa euroa (82,9) ja nettopalkkiotuotot, joista on vähennetty asiakkaille maksettavat OP-bonukset, olivat 12,3 miljoonaa euroa (11,5). Yritysluottoja nostettiin tammi-kesäkuussa 240,3 miljoonaa euroa ja kasvua vertailukauteen kertyi 73,7 miljoonaa euroa (166,6). Pankin henkilöstön määrä sisältäen kesätyöntekijät oli kesäkuun lopussa 433 ja kasvoi vuoden takaiseen verrattuna 45 henkilöllä (388).
Pohjolan Osuuspankki on muodostunut pohjoisten pankkien yhdistymisten kautta ja se on tänä päivänä Suomen toiseksi suurin osuuspankki. Toukokuussa 2023 yhdistyivät Oulun, Pohjolan ja Tornion Osuuspankit. Seuraavaksi yhdistyvät Hailuodon, Pohjolan, Posion, Sallan, Tyrnävän, Utajärven ja Ylitornion Osuuspankit 1.8.2025. OP Kemin seutu ja OP Tervola tekevät päätöksen mahdollisesta fuusiosta Pohjolan Osuuspankkiin lokakuussa 2025.
– Yhdistymishankkeiden tavoitteena on ollut luoda Pohjois-Suomeen entistäkin kilpailukykyisempi ja palveluvalmiimpi osuuspankki sekä samalla vahvistaa koko alueen elinvoimaisuutta. Reilusti kasvanut luotonanto on selvä osoitus siitä, että asiakkaamme luottavat vahvaan paikalliseen osaamiseen, Pohjolan Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Posio toteaa.
Kasvaneen kokonsa ansiosta Pohjolan Osuuspankki kertoo pystyneensä laajentamaan ja vahvistamaan paikallista asiakaspalvelua sekä kehittämään asiakaskokemusta. Pankin omat asiantuntijat hoitavat esimerkiksi puhelinpalvelun ja vastaavat verkkoviesteihin.
– Muutoksen myötä olemme voineet tarjota asiakkaillemme entistä erikoistuneempaa osaamista ja kokonaisvaltaisempaa palvelua. Olemme nyt myös riittävän suuri pankki siihen, että olemme kyenneet siirtämään aiemmin keskitettyjä palveluita takaisin itsellemme ja olemme kyenneet palkkaamaan kymmeniä uusia työntekijöitä pohjoiseen, Keijo Posio toteaa.
Pankin näkemyksen mukaan talouden näkymät ovat selkiytymässä. Kuluttajien luottamuksen palautumisen myötä asuntokauppa on viriämässä ja yritysten investoinnit ovat kasvussa.