Lef­fa­vie­raa­na

Kel­lon kou­lus­sa vie­tet­tiin elo­ku­va­viik­koa. Kat­soim­me äidin­kie­len tun­nil­la Valas­rat­sas­ta­ja-elo­ku­van, jon­ka on ohjan­nut Niki Caro 2002. Se ker­too Uuden-See­lan­nin mao­reis­ta, jot­ka usko­vat, että he pol­veu­tu­vat Pai­keas­ta eli valasratsastajasta.

Pää­hen­ki­lö­nä on Pai­kea-tyt­tö. Elo­ku­va ker­too Pai­kean ja hänen per­heen­sä elä­mäs­tä. Tyt­tö syn­tyy autioi­tu­vaan kylään, ja hänel­tä odo­te­taan sen pelas­ta­mis­ta. Joh­ta­ja­na ole­mi­nen on kui­ten­kin poi­kien teh­tä­vä, ja kun tytön äiti ja kak­sois­ve­li kuo­le­vat syn­ny­tyk­ses­sä, asiat kään­ty­vät päälaelleen.

Tytön isoi­sä on surul­li­nen poi­ka­lap­sen kuo­le­mas­ta, ja hänen mie­les­tään tytös­tä ei ole kylän joh­ta­jak­si. Tytön nimek­si anne­taan Pai­kea, mut­ta isoi­sä ei hyväk­sy nimeä, kos­ka Pai­kea on pojan nimi ja tar­koit­taa hei­mon esi-isää, pyhin­tä san­ka­ria. Tytöl­le kui­ten­kin anne­taan tämä nimi meneh­ty­neen äidin toi­vei­den mukaisesti.

Lap­si jää iso­van­hem­pien kas­va­tet­ta­vak­si, kun isä on paen­nut kyläs­tä. Tyt­tö haluai­si, että hänet kou­lu­tet­tai­siin kylän joh­ta­jak­si, mut­ta hän­tä ei huo­li­ta. Koko kylän on alet­ta­va teke­mään yhteis­työ­tä, kun valaat alka­vat kär­siä. Pai­kea ottaa vas­tuun ja nousee kun­nioi­tet­ta­vaan asemaan.

Mie­les­täm­me elo­ku­va oli mie­len­kiin­toi­nen. Sii­nä tuo­tiin hyvin esil­le se, että nais­ten ja mies­ten väli­nen ase­ma ei ole rei­lu kaik­kial­la. Kyläs­sä ihan­noi­tiin vain mie­his­tä joh­ta­juut­ta, mitä emme ymmär­rä. Saim­me tämän elo­ku­van väli­tyk­sel­lä tie­toa mao­ri-kult­tuu­rin eri­lai­suu­des­ta esi­mer­kik­si perin­tei­den ja lau­lu­jen perusteella.

Haas­tat­te­lim­me 8. luo­kan oppi­las­ta Hele­na Akkas­ta elo­ku­van katsomisesta.

– Elo­ku­vas­ta jäi hyvä vai­ku­tel­ma. Elo­ku­van mao­ri-kult­tuu­ris­sa mie­het ovat vah­vo­ja ja he saa­vat teh­dä, mitä huvit­taa. Mie­hen ase­ma on isom­pi kuin nai­sen. Lisäk­si poi­ka­lap­set oli­vat pal­jon arvos­te­tum­pia. Surul­li­nen mie­li sii­tä tulee. Har­mi, ettei nais­ten ase­ma ole parem­pi. Pap­pa ei hyväk­sy­nyt pojan­tyt­töä. Hän huusi täl­le ja oli anka­ra. Se tun­tui epä­rei­lul­ta, Hele­na pohtii.

Alma Impiö, Marian­ne Juntunen

Jut­tu on syn­ty­nyt osa­na Ran­ta­poh­jan ja alu­een kou­lu­jen välis­tä yhteistyötä