Kel­lon “Pik­ku-TB” on pitä­nyt pin­tan­sa

Terttu ja Seppo Isohookana palvelevat asiakkaita TB:llä Pohjois-Kellossa. Kuvassa oleva kahvipannu on Sepon äidin Helvi Isohookanan, jolla hän tarjoili aikoinaan kahvia Isohookanan pirtissä.

Hau­ki­pu­taan van­him­piin yksi­tyi­siin yri­tyk­siin lukeu­tu­va Kel­lon TB Poh­jois-Kel­los­sa on myy­nyt polt­to–  ja voi­te­luai­nei­ta jo 70 vuot­ta. Merk­ki­päi­vän kun­niak­si ja kii­tok­sek­si asiak­kail­le huol­ta­mol­la juo­tiin kak­ku­kah­vit vii­me tors­tai­na. Yrit­tä­jät Tert­tu ja Sep­po Iso­hoo­ka­na sai­vat pal­jon onnit­te­lu­ja ja kävi­jöi­tä riit­ti aamus­ta iltaan.

Kel­lon­tien var­res­sa sijait­se­va “Pik­ku-TB” on pait­si huol­ta­mo, myös kylä­läis­ten koh­taa­mis­paik­ka ja tär­keä pai­kal­li­nen lähi­pal­ve­lu. Asioin­nin lomas­sa käy­dään myös monet ajan­koh­tai­set pori­nat kah­vi­ku­pin äärel­lä.

– Nyt on men­tä­vä aut­ta­maan, huo­maa Sep­po Iso­hoo­ka­na näh­des­sään ikku­nas­ta tutun asiak­kaan aja­van tan­kil­le.

– Tank­kaam­me asiak­kail­le, ket­kä apua tar­vit­se­vat. Jon­kin ver­ran on vie­lä myös asiak­kai­ta, jot­ka halua­vat mak­saa polt­toai­neen kätei­sel­lä rahal­la, lisää Tert­tu Iso­hoo­ka­na.

Synt­tä­ri­päi­vä­nä asiak­kai­den kans­sa ehdit­tiin vaih­taa ajan­koh­tai­sia kuu­lu­mi­sia ja muis­tel­la men­nei­tä. Puhee­nai­heet ris­tei­li­vät Hau­ki­pu­taan kun­nan ajois­ta ja kylä­kes­kus­ten pal­ve­luis­ta niin Hau­ki­pu­taal­la kuin Iis­sä ja Kui­va­nie­mel­lä­kin. Tors­tai­na jul­kais­tu puo­lue­kan­na­tus­gal­lup­pi  kir­voit­ti kie­len­kan­to­ja, eikä maa­il­man­po­li­tiik­ka­kaan jää­nyt ruo­ti­mat­ta. Vaik­ka eri miel­tä­kin oltai­siin, ei kukaan ota vaka­vam­min nok­kiin­sa, vaan pie­ni väit­te­ly vir­kis­tää ja huu­mo­ri kuk­kii.

Ensim­mäi­nen kuor­ma­kir­ja tal­les­sa

Jake­lua­se­man Kel­loon perus­ti­vat Sepon van­hem­mat  Hel­vi (s. 1925) ja Kal­le Iso­hoo­ka­na (s. 1921)  mar­ras­kuus­sa 1949. Ensim­mäi­nen kuor­ma­kir­ja on tal­lel­la ase­man sei­näl­lä ja se on säi­ly­nyt 70 vuot­ta. Nykyi­set kuor­ma­kir­jat säi­ly­vät kol­me viik­koa, kun tulos­teen mus­te haih­tuu. Van­han kuor­ma­kir­jan mukaan ensim­mäi­nen tilaus oli 1400 kiloa polt­toai­net­ta, sil­loin toi­mi­tus oli kiloi­na, nykyi­sin lit­roi­na. Ben­sa­lit­ra mak­soi sil­loin nyky­ra­hak­si muun­net­tu­na 6 sent­tiä lit­ral­ta kun hin­ta on tänä päi­vä­nä noin 1,50 euroa.

– Ennen aikaan elan­to oli han­kit­ta­va lujas­ta ja mones­ta läh­tees­tä. Osaam­me­ko me nyky­ajan ihmi­set edes kuvi­tel­la sitä aikaa, poh­tii Sep­po.

– Kun mie­het oli­vat sodas­sa, kuten Kal­le-isä­kin, nais­ten oli huo­leh­dit­ta­va toi­meen­tu­los­ta. Myö­hem­min koto­na oli 50-luvul­ta läh­tien myös pari leh­mää, har­joi­tet­tiin pie­nes­ti maa- ja met­sä­ta­lout­ta ja kalas­tet­tiin huol­ta­mon ohes­sa. Kal­le-isä työs­ken­te­li myös tie­lai­tok­sel­la, muis­te­li Sep­po Isho­koo­na­na.

Äiti Hel­vin jää­tyä eläk­keel­le Sep­po jat­koi huol­ta­mo­y­rit­tä­jä­nä. Suku­pol­ven­vaih­dos tun­tui oikeal­ta rat­kai­sul­ta, vaik­ka ei ollut itses­tään sel­vää, sil­lä Sep­po oli opis­kel­lut met­sä­tek­ni­kok­si. Huol­ta­mol­la  hän oli töis­sä jo 9-vuo­ti­aas­ta läh­tien.

Nykyi­sin kump­pa­ni­na huol­ta­mol­la työs­ken­te­lee Tert­tu-vai­mo, joka on teh­nyt työ­uran sai­raan­hoi­ta­ja­na. Aiem­min yri­tyk­sel­lä on ollut työn­te­ki­jöi­tä ja apu­na myös per­heen kol­me poi­kaa. Nykyi­nen huol­ta­mo­ra­ken­nus val­mis­tui vuon­na 1991.

Pal­ve­lut kes­kit­ty­neet, kil­pai­lu kiris­ty­nyt

Pal­jon on maa­il­ma muut­tu­nut 70 vuo­des­sa  pie­ny­rit­tä­jän näkö­kul­mas­ta. Pal­ve­lut ovat kes­kit­ty­neet kai­kil­la aloil­la suu­rem­piin yksi­köi­hin iso­jen ket­ju­jen omis­tuk­seen ja kil­pai­lu on kiris­ty­nyt polt­toai­neen­ja­ke­lus­sa­kin. Jäl­jel­le jää­neil­lä yksi­tyi­sil­lä pie­ny­ri­tyk­sil­lä on vai­ke­aa yltää sel­lai­siin myyn­ti­vo­lyy­mei­hin kuin isom­mil­la, joil­le on etua myös isois­ta yhtei­sis­tä tava­ra­han­kin­nois­ta kil­pai­lu­ky­kyi­sem­min hin­noin.

Sep­po Iso­hoo­ka­na har­mit­te­lee, että tasa­ver­tai­sia ja kil­pai­lu­ky­kyi­siä etu­ja pie­ny­rit­tä­jil­le ei aja kukaan. Hän muis­taa ker­ran soit­ta­neen­sa asias­ta kil­pai­lu­vi­ras­toon, jos­ta vas­tat­tiin, että paik­ka ei ole mikään pie­ny­rit­tä­jien  sosi­aa­li­toi­mis­to.

Pie­nem­mät  kivi­jal­kay­ri­tyk­set sin­nit­te­le­vät ja tar­joa­vat asiak­kail­le lähel­lä sijait­se­van vaih­toeh­don. Kun­tien ja kau­pun­kien teh­tä­vä on kaa­voi­tuk­sel­la ja infral­la luo­da yri­tyk­sil­le puit­tei­ta toi­min­nal­le, mut­ta ne eivät “lope­ta” yri­tyk­siä.

– Kun­ta­lai­sis­ta on kiin­ni, miten pal­ve­lu­ja käy­te­tään ja onko yri­tyk­sel­lä toi­min­tae­del­ly­tyk­siä, huo­maut­taa Iso­hoo­ka­na. Kysees­sä on tie­ten­kin asiak­kaan valin­ta, jot­kut halua­vat men­nä isom­piin kes­kuk­siin tai tila­ta netis­tä, toi­set halua­vat käyt­tää pai­kal­li­sia pal­ve­lu­ja.

Toi­min­taa sisul­la ja sydä­mel­lä

– Sisul­la ja sydä­mel­lä, on mei­dän ket­jun slo­gan, ja se pitää kyl­lä paik­kan­sa, sum­maa Iso­hoo­ka­na.

Yksi­tyis­yrit­tä­jän arjes­sa paras­ta on tiet­ty vapaus. Sep­po Iso­hoo­ka­na tyk­kää luon­nos­sa liik­ku­mi­ses­ta ja lenk­kei­lys­tä koi­ran kans­sa. Vai­mon kans­sa voi­daan sopia vuo­rot­te­lus­ta, mil­loin näi­tä omia jut­tua pää­see teke­mään. Ter­tul­la puo­les­taan on meno­ja vapaa­eh­tois­työs­sä Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nas­sa.

– Yhtei­set lomat eivät ole kui­ten­kaan ole mah­dol­li­sia, ja se on har­mi, tote­aa Tert­tu Iso­hoo­ka­na.

Kel­lon Teboil on avoin­na maa­nan­tais­ta per­jan­tai­hin kel­lo 6–18 ja lau­an­tai­sin 8–18. Sun­nun­tai­sin paik­ka on kiin­ni, mut­ta tank­kausau­to­maa­tit ovat myös sil­loin toi­min­nas­sa.

Isoim­mak­si haas­teek­si pie­ny­rit­tä­jän näkö­kul­mas­ta Sep­po Iso­hoo­ka­na näkee tiu­kat viran­omais­sään­nök­set, jois­sa pie­nil­tä edel­ly­te­tään  samaa kuin isoil­ta  yri­tyk­sil­tä, joil­la on käy­tös­sä väkeä ja varo­ja sel­vit­tää ja hoi­taa asioi­ta par­hain päin.

Esi­merk­ki­nä Sep­po Iso­hoo­ka­na mai­nit­see ympä­ris­tö­sää­dök­set, jot­ka edel­lyt­tä­vät nyt Kel­lon TB:llekin puo­len mil­joo­nan euron inves­toin­tia  polt­toai­ne­säi­liöi­den huput­ta­mi­seen maan alla, kos­ka paik­ka sijait­see poh­ja­ve­sia­lu­eel­la. Maa­pe­rää on kai­rat­tu ja tark­kail­laan koko ajan, eikä ongel­mia ole ollut eikä uhkaa Oulun kau­pun­gin juo­ma­ve­del­le.

– Ympä­ris­tön­suo­je­lu on hyvä asia, mut­ta maa­lais­jär­jen käyt­tö oli­si myös sal­lit­tua.

Huol­ta­mon 70-vuo­tis­juh­la­kah­veil­le poik­ke­si­vat jo pik­ku­poi­ka­na pai­kas­sa asioi­nut ja nyt Teboi­lin alue­pääl­lik­kö­nä toi­mi­va Tom­mi Pik­ku­hoo­ka­na (vas.) sekä Tuu­la ja Olli Tolo­nen.

 

Tut­tu paik­ka monil­le

Kel­lon TB:lle poik­ke­aa onnit­te­lu­käyn­nil­le myös Teboi­lin alue­pääl­lik­kö Tom­mi Pik­ku­hoo­ka­na, joka on kotoi­sin Tak­ku­ran­nal­ta. Hänel­le paik­ka on tut­tu jo lap­suu­des­ta.

– Sidoin per­ho­ja ja sain tuo­da nii­tä myyy­tä­väk­si tän­ne, muis­te­lee Pik­ku­hoo­ka­na.

Puhe kään­tyy Tak­ku­ran­nan kou­luun. Sep­po Iso­hoo­ka­nan mie­les­tä Tak­ku­ran­nal­la on Suo­men paras kou­lu, sitä ei tänä päi­vä­nä ehkä ymmär­re­tä. 1920-luvul­la kylän isän­nät lah­joit­ti­vat maan ja puun kou­lun raken­ta­mis­ta var­ten.