Elokuussa työttömyys kasvoi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella vuoden takaisesta. Kainuun työttömyys nousi viime vuodesta 12 % ja Pohjois-Pohjanmaan 5 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä laski viime vuodesta. Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin rakennus‑, korjaus- ja valmistustyöntekijöille.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella, eli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, oli elokuun lopussa 26 878 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 1 381 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli kymmenestä elinvoimakeskuksesta kolmanneksi heikointa, koko maan työttömyys nousi 6 prosenttia.
Alueen työttömyysaste oli kuun lopussa 11,8 %, 0,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 12,0 %, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän.
Iin työttömyys oli elokuussa 11,5 ja Oulun 14 prosenttia.
Pitkäaikaistyöttömiä Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella oli kuun lopussa 11 584. Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi vuoden takaisesta 8 % (+850) ja väheni edelliskuusta 3 % (-340). Työttömistä 43 % oli pitkäaikaistyöttömiä, koko maan keskiarvo ollessa 44 %.
Elokuussa alueella ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja julkiseen työnvälitykseen 8 prosenttia vuotta aiempaa vähemmän (-174), yhteensä 2 086. Eniten paikkoja ilmoitettiin rakennus‑, korjaus- ja valmistustyöntekijöille eli esimerkiksi moottoriajoneuvojen asentajille ja korjaajille, talonrakentajille ja muille rakennustyöntekijöille, yhteensä 509 paikkaa.
Pohjois-Pohjanmaan työttömyystilanteessa ei elokuussa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Työttömyys seurasi elokuussa kausivaihtelulle tyypillistä kehitystä, mutta työttömien määrä oli edelleen vuotta aiempaa korkeampi.
Maakunnassa oli elokuun lopussa 23 772 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 049 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuosi sitten. Työttömyysaste (12,1 %) oli maan kahdeksanneksi korkein. Maakunnan kuntien välillä vaihtelu oli suurta: matalin työttömyysaste oli Limingassa ja Pyhännällä (5,9 %) ja korkein Pudasjärvellä (14,4 %). Oulun työttömyysaste oli 14,0 prosenttia.
Lomautettujen määrä väheni, ja myös lyhennettyä työviikkoa tekevien määrä jäi selvästi viimevuotista pienemmäksi. Kuun lopussa lomautettuna oli 969 henkilöä mikä on 22 prosenttia (-272) vähemmän kuin vuosi sitten ja 38 prosenttia (-596) vähemmän kuin heinäkuussa. Eniten lomautettuja oli kirvesmiehien ja rakennuspuuseppien (68), maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajien (44) sekä talonrakentajien (42) nimikkeissä. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä oli 478 henkilöä eli 48 prosenttia (-432) vähemmän kuin vuosi sitten.
Pitkäaikaistyöttömien määrä maakunnassa pysyi korkeana myös elokuussa, vaikka määrä väheni hieman edelliskuusta. Kuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 10 560, mikä on 703 työtöntä enemmän (+7 %) kuin vuotta aiemmin, mutta 307 henkilöä (-3 %) vähemmän kuin viime kuussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista maakunnan työttömistä oli 44 prosenttia.
Työvoiman kysyntä oli edellistä vuotta heikompaa. Elokuun aikana julkiseen työnvälitykseen ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla avoimeksi 1 766 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 142 paikkaa (-7 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten uusia paikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (430) sekä rakennus‑, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (430).
Kainuussa oli elokuun lopussa 3 106 työtöntä työnhakijaa, mikä on 12 % enemmän (+332 henkilöä) kuin vuotta aiemmin. Tämä on pieni käänne parempaan, sillä koko alkuvuoden työttömyys on ollut tasaisessa nousussa ja vielä heinäkuussa tuli kasvua 15 % edellisvuodesta. Kehitys oli silti maakunnista toiseksi heikointa, Pohjanmaan kehitys oli parasta (+0,2 %) ja Pirkanmaan heikointa (+18 %).
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 10,2 %, maakunnista kuudenneksi vähiten ja prosenttiyksikön enemmän kuin vuotta aiemmin. Maakunnan kunnissa oli huomattavaa vaihtelua: alhaisin työttömyysaste oli Sotkamon 5,5 % ja korkein Puolangan 13,5 %


