Isä oli pihal­la ja lait­toi leveät, ter­va­tut mävys­suk­set jal­kaan­sa. Sanoi, että pitää hiih­tää lähi­tie­noon ladut, kun edel­lis­nä yönä oli sata­nut vähän lun­ta. Minul­la oli jo suk­set val­mii­na jalas­sa. Tovin aikaa olin hiih­tä­nyt kotim­me ympä­ril­lä ole­vaa latua. Sekin isän teke­mä. Suk­se­ni oli­vat minua van­hem­mal­ta sis­kol­ta­ni perittyä.

Olem­me alku­vuo­den saa­neet pitää ja käyt­tää puhe­lin­ta väli­tun­neil­la. Oppi­tun­neik­si ne on kerät­ty luo­kan eteen. Se on ollut mie­les­tä­ni oikein hyvä käytäntö.

Kaik­ki muut sopii, mut­ta ei pie­net ken­gät. Lou­nas­kah­vi­la Nyy­man­nin, Juhan mot­to! Ystä­väl­li­nen, pal­ve­le­va poruk­ka työs­ken­te­lee siel­lä ja myös Van­hus­ten­huol­to­yh­dis­tyk­sen Tapio Kan­gas mie­his­töi­neen. Hyvää teke­vä tii­mi jär­jes­tää koko kylän “van­huk­sil­le” yhteis­tä toi­min­taa ja eri­lai­sia virik­kei­tä. Sali on ääri­ään myö­ten täyn­nä ja puheen­so­ri­na täyt­tää talon. Isot halit ja kii­tok­set teil­le kai­kil­le! Ansait­tu het­ken vapaa. Hyvää Jou­lua ja Valoi­saa Uut­ta Vuotta!