Ihmi­sel­le voi yllät­täen ilmaan­tua raju­ja arkea koet­te­le­via haas­tei­ta; työt­tö­myyt­tä, talou­del­li­nen romah­dus, van­hem­muu­den ongel­mia, per­he- ja lähi­suh­de­vä­ki­val­taa, yksi­näi­syyt­tä tai asunn­ot­to­muut­ta. Täl­lai­sia asioi­ta ei kukaan elä­mään­sä toi­vo tai suun­nit­te­le. Sosi­aa­li­työn ja sosi­aa­lioh­jauk­sen kei­noin rat­ko­taan näi­den ongel­mien seurauksia.

Ihmet­te­lin aina, kuin­ka sivis­ty­nyt ja sen­ai­kai­sen maa­il­man tek­ni­ses­ti kehit­ty­nein kan­sa läh­ti kan­nat­ta­maan Hit­le­rin hal­lin­toa niin innok­kaas­ti? Eikö sak­sa­lais­ten enem­mis­töl­lä ollut käsi­tys­tä mihin tämä kan­na­tus lopul­ta voi­si joh­taa? Nykyi­sin en ihmet­te­le enää lain­kaan, mik­si sak­sa­lai­set hur­ra­si­vat Hit­le­rin hal­lin­nol­le: nyt näen sen kai­ken tapah­tu­van uudel­leen ympärilläni.