Rahapelit: Viikko 11
Rahapelien tuloksia viikolta 10.
Lue lisääRahapelien tuloksia viikolta 10.
Lue lisääKevään aikana tehdään lähikalaruokien testauksia ammattikeittiöiden asiakkaille Lähikalaa ammattikeittiöihin ‑hankkeen puitteissa. Testauksissa ovat mukana Iin ja Raahen ateriapalvelut, Oulun Tuotantokeittiö Oy/Lööki ja Uniresta Oy. Tavoitteena on saada ammattikeittiöiden listoille kahdesta neljään uutta lähikalaan pohjautuvaa ruokalajia. Seuraava asiakastestaus on Kuivaniemen koululla torstaina 24.3.
Ii on niittänyt mainetta ja kunniaa kestävän kehityksen saralla. Olemme edelläkävijöitä monessa. Vuosien myötä on panostettu mm. tuulivoimaan, joka tuottaa päästötöntä energiaa, lisätuloja maanomistajille ja verotuloja kunnalle. Hyvä niin, tiettyyn rajaan saakka. Mutta olemmeko valmiit lisäämään tuulivoimaa myös 8 000 asukkaan juomaveden kustannuksella?
Joloksen Urheiluseura järjesti lauantaina 19.3.lasten hiihtokilpailun osana Ylikiimingin Cup ‑sarjaa. Osallistujia oli liki 50. Osalla osallistujia alkoi ujous vaivata numerolappua sidottaessa, eikä näin tohtinut vielä tänä vuonna viivalle lähteä.
Iin kunta on sekä kansallisesti että kansainvälisesti tunnettu merkittävästä ympäristötyöstä. Kunta on menestyksellisesti muuttanut omaa energiankulutustaan öljystä uusiutuvaksi sekä edistänyt tuulivoiman rakentamista alueelleeen. Kunta on kehittämisyhtiönsä Iin Micropolis Oy:n kautta vauhdittanut kiertotaloutta ja vähähiilisyystavoitteeseen pääsemistä. Monet projektit ovat näin edistäneet ilmastotyötä ja tuoneet Iille mainetta ilmastotoimenpiteiden edelläkävijänä.
Kuivaniemellä hiihdettiin kilpaa aseman urheilukentällä lauantaina 19.3.2022. Lauhassa tuulisessa säässä järjestettyihin kisoihin osallistui 22 hiihtäjää. Kilpailijoiden ikäjakauma oli 2–12 vuotta.
Samaa ihmetelty meidän perheessä. Ei järjen hiventä Iin yläkoululaisten hiihdossa! Meidän lapsilla pyöräilyä suksien kanssa liikuntapäivänä 13 km + hiihto keskellä koulupäivää!
Koirahiihto on Iissä mahdollista Illinsaaren kuntoladulla ja Aseman koulun ladulla tiistaisin ja torstaisin kello 20–24. Koirahiihdossa koira on kytkettynä hiihtäjään,…
Iin kirjastonjohtajan nimike on muutettu kirjasto- ja kulttuurijohtajaksi. Kirjastonjohtaja toimii myös kulttuuritoiminnasta vastaavana esihenkilönä, joten henkilöstöjaosto muutti nimikkeen roolia vastaavaksi.
Hilkka Liisa Ylönen Haukiputaalta kuoli 10.3. Hän oli 87-vuotias.
Menneenä viikonloppuna iskettiin Kokkolassa nuorimpien junioreiden SM-nyrkkeilyt. Kiimingin nyrkkeilykerhon Sebastian Autio osallistui sarjaan C 54 kg. 52 kg vaa’alla painanut Sebastian Autio olisi päässyt 51 kg:n sarjaan, mutta halusi itse osallistua haastavampaan korkeamman painon (54 kg) sarjaan.
Poliisi valvoo kovia ylinopeuksia koko maassa tällä viikolla. Valvontaa on erityisesti pääteillä, mutta nopeus- ja muuta liikennevalvontaa tehdään myös taajamissa.…
Luistelukenttien kunnossapito on Oulussa opetettu tältä talvelta sääolosuhteiden vuoksi, tiedottaa Oulun kaupunki. Ainoastaan Raksilan ja Pateniemen tekojäät pyritään pitämään luistelukunnossa…
Pohjois-Iissä on tänään tullut paikoin vesijohtoverkostosta ruskehtavaa vettä. Iin vesiliikelaitokselta kerrotaan, ettei tiedossa ole mitään tapahtumaa tai toimintahäiriötä, mikä olisi…
Valtakunnallisten yhdistysten ja järjestöjen lisäksi myös eri paikallisosastot ovat aktivoituneet auttamaan Ukrainassa sotaa pakenevia ihmisiä. Haukiputaan Lions Club päätti viime…
Iin kunta antaa 10 000 euroa Ukrainan valtion ja kansan hätätilan lievittämiseksi. Kuntaliitto on kannustanut kuntia ja maakuntien liittoja tukemaan…