Jalkapallon imussa – Kujalat harrastavat koko perheen voimin
Kahdeksanvuotias
Lue lisääKahdeksanvuotias
Lue lisääVuoden 2024 presidentinvaalin toisessa vaalissa Alexander Stubb keräsi kannatusta alueilla, joilla eläkeläisten osuus väestöstä oli suuri ja tulotaso keskimääräistä korkeampi, kertoo Tilastokeskus katsauksessaan. Pekka Haaviston
”Ylösnousemisen päivä! Viettäkäämme kirkasta riemujuhlaa ja syleilkäämme toinen toistamme! Veljet, sanokaamme vihollisillemmekin: Antakaamme kaikki ylösnousemisen tähden anteeksi ja näin laulakaamme: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.” (Pääsiäisstikiiroista)
Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maakunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.
Lunastuslaki on vanhentunut ja se on aika uudistaa. Omavaraisuus on äärimmäisen tärkeää aikana, jolloin Euroopassa soditaan. Emme voi laskea yhteiskuntaamme tuontienergian varaan. Me olemme Pohjois-Suomessa pitkien matkojen ja isojen asumattomien alueitten vuoksi ratkaisijan asemassa. Tuulivoimayrityksiä kiinnostaa alueemme, koska meillä on ihmisiä ja asutusta melko harvassa. Hallitus edistää vihreää siirtymää, joka parhaimmillaan tuo yrityksiä, työtä ja elinvoimaa Pohjois-Suomeen.
Pohde on pyytänyt kunnilta, järjestöiltä ja maakunnan asukkailta palautetta hyvinvointisuunnitelmasta 7.2.–12.3.2024. Pohteen aluevaltuusto käsittelee ja hyväksyy hyvinvointisuunnitelman huhtikuussa. Toivottavasti mahdollisimman monet kunnat, kuntien asukkaat ja järjestöt ovat ottaneet kantaa suunnitelmaan.
Rantapohjasta 8.9.1977: Vuosisatamme alkupuolella eräs opettaja ihmetteli oppilaan äidille, että kun millään eivät tahdo lapset oppia f‑kirjainta lausumaan. Silloin äiti tuuskahti, että täällä ei niin tyhmää ihmistä olekaan, joka ei ossaa ähävää sanua. H.S.Haukipudas
Pelko ja ilo. Arvelen, että nämä kaksi tunnetta ovat meille kaikille tuttuja. Voi olla, että ne ovat itse asiassa monen aikamme ihmisen perustuntoja? Ne eivät sulje toisiaan pois. Ihminen, joka kokee joistakin asioista iloa ja riemua, voi hyvinkin samanaikaisesti tuntea perustellusti pelkoa joistakin muista asioista.
Lähdinpä ensimmäistä kertaa tälle talvelle hiihtämään. Aurinko paistoi ihanasti, ja mittari oli pari astetta miinuksella. Liiteristä ensin haeskelin hiihtovehkeitä. Ei löytynyt. No, varastossa ne jo melkein kurkki ovelle, kuin tiedustellen, eikö sitä enää hiihdetäkään? “Liiterissä teidän luulin olleen”, huikkasin. Yksin kun asun, puhelen suksillekin.
Tarkennus Pentti Utriaisen kirjoitukseen ”Neljäskin hinaaja” Rantapohja ‑lehdessä 12.3.2024.
Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona 27. maaliskuuta tekemän ennusteen mukaan kiirastorstaina Suomeen virtaa etelästä keväisen lämmintä ilmaa, ja lämpötila kohoaa laajalti +5:n ja +12 asteen välille. Lapissa pilvisyys on ajoittain runsasta, ja lumisade hankaloittaa siellä pääsiäisen menoliikennettä.
Viime torstaina joukko iiläisiä yrittäjiä kokoontui Kuivaniemen Kievariin kuulemaan ja keskustelemaan Luola-aavan aurinkovoimahankkeesta. Aamuisen kokoontumisen ideana oli tavoittaa kunnan yrittäjiä ja kertoa heille, millaisia palveluja aurinkovoimahanke voisi paikallisesti kaivata, ja että miten paikalliset yrittäjät saattaisivat tarjota osaamistaan hankkeen edetessä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on käynnissä kehittämishanke, jonka tavoitteena on parantaa hoidon jatkuvuutta ja saatavuutta perusterveydenhuollossa. Kehittämistyön kohderyhmänä ovat etenkin paljon palveluita tarvitsevat asiakkaat, monisairaat ja ikäihmiset.
Tavallinen arkielämämme saattaa päältä päin katsoen näyttää päivästä toiseen hyvinkin samanlaiselta. Kuitenkin kun suuntaamme katsetta peräpeiliin, meiltä jokaiselta löytyy tietty menneisyys, jossa on sattunut ja tapahtunut. Hyviä ja vähän huonompia asioita. Yhteistä on vain se, että eletyssä elämässä niihin pitänyt sopeutua. Se lienee sitä elämän menoa.
Kuntien taloudenhoidon kannalta oli hyvä, että sote-uudistus saatiin vihdoin tehtyä edellisen hallituskaudella poliittisen kompromissin tuloksena. Uudistuksen tavoitteena oli korjata sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus, vähentää byrokratiaa ja mikä parasta; helpottaa hoitoon pääsyä.
Onko Oulu pyöräilykaupunki? Ainakaan Haukiputaalla pyöräteitä ei pidetä kunnossa. Kun huolintayhtiölle ilmoittaa, että pyörätiet ovat hyvin vaarallisen liukkaat, niin sieltä räkytetään vain vastaan.