Päättäjältä: Kun ihminen sairastuu
Kun ihminen sairastuu, tapahtuu monenlaisia asioita. Päällimmäisenä ovat tietenkin ne tuntemukset, joita sairaus herättää. Useimman mielen valtaa yksinäisyyden tunne, tunne…
Lue lisääKun ihminen sairastuu, tapahtuu monenlaisia asioita. Päällimmäisenä ovat tietenkin ne tuntemukset, joita sairaus herättää. Useimman mielen valtaa yksinäisyyden tunne, tunne…
Lue lisääOn kohta taas syksy kun säälittävän usein pihan perältä pienestä häkistä metsästyskoira otetaan metälle mukaan. Viime kerta kun pääsi “lenkille”…
Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallinnoiman Hullun Älykkäät Kylät ‑hankkeen aloitteesta Pohjois-Pohjanmaalle on päätetty perustaa koko maakunnan kattava Pohjois-Pohjanmaan Kyläneuvostoverkosto. Verkoston kuten paikallisten kyläneuvostojenkin tarkoituksena on toimia kylien välisenä sekä kylien ja kuntien välisenä yhteistyöelimenä ja keskustelufoorumina, yhtenä palveluiden kehittämisen ja viestinnän kanavana sekä kohtaamisen paikkana niin kylätoimijoille, viranhaltijoille kuin kuntapäättäjillekin. Verkoston toiminta tukee näin myös toimijoiden jaksamista ja hyvinvointia. Ei vain yhteistyötä, vaan yhdessä tehdään suunnitelmallisesti töitä kuntien ja kylien elinvoiman eteen. Tällä hetkellä maakunnan 30 kunnasta jo lähes puolessa toimii kyläneuvosto tai vastaava toimielin.
Lotto: 1, 9, 10, 12, 25, 29, 33. Lisänumero: 6. Plusnumero: 17. Voitonjako: 7 oikein — kpl, 6+1 oikein 3 kpl 42 798,33 e, 6 oikein 1 564,26 e, 5 oikein 40,32 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2 e, Plus oikein — e.
Uusi Posti avattiin maanantaina Iin kunnanviraston asiointipisteeseen Micropoliksessa (Piisilta 1). Uusi Posti tarjoaa kirjepalveluja, joten siellä pystyy maksamaan kaikkia lähteviä kirjeitä paikan päällä sekä noutaa allekirjoituksella kuitattavia kirjeitä. Kunnanviraston eteen tulee myös Postin kirjelaatikko. Palvelupiste on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–11 ja kello 12–15.
Viime perjantain taivaan merkit eivät näyttäneet erikoisen houkuttelevilta tulla juoksemaan Illiin. Vettä tuli pitkin päivää ja navakanpuoleinen etelätuuli heilutti puunlatvoja railakkaasti. Juuri alakaneelle nahkisenpyynnille keli oli toki passeli. Vaan kuinka ollakaan, tapahtui kuten usein ennenkin. Pilivet alako hälävetä pikku hilijaa, pisarointi loppu. Alarannan mies totesi kirkonpenkillä, että Pekka Pouta luki aamulla madonlukuja eri puolilla Suomea olevista säistä, mutta sano lopuksi: “muuten, Illissä ei sada”. Pekka tietää. Aurinko kilotti jälijellä oleviin pilivenriekaleisiin kirkkaan kuvion. — Taitaa olla Vladimirin drooni? arveltiin kirkonpenkillä.
Vesilintujen metsästys alkaa tänään tiistaina 20. elokuuta kello 12. Metsästystä tulee kohdentaa runsaslukuisiin sorsalajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään. Vesilintujen hämärämetsästys on kielletty.
Haukiputaan Pallon naisten edustusjoukkue kävi lauantaina Kokkola F10:n vieraana hakemassa jatkoa viimeaikaisille hyville tuloksille Naisten Kakkosessa.
Poliisi tapasi lauantaina alkuillasta kolaroidun henkilöauton Iissä. Ajoneuvon kuljettajalle tehty huumausainepikatesti näytti positiivista amfetamiinille sekä huumaaville lääkeaineille. Puhalluskoe ylitti myös rattijuopumusrajan. Humalainen sekä huumausaineiden vaikutuksen alainen kuljettaja oli aikaisempien liikennerikosten vuoksi myös ajokiellossa. Kolarista tulleiden vaurioiden myötä ajoneuvo oli soveltumaton liikenteeseen, joten siitä poistettiin rekisterikilvet. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Kiiminkiläinen nyrkkeilijä Eku Tomety ja yli 50 muuta nyrkkeilijää kokoontui ennen koulujen alkua Kajaanin Kuohun järjestämälle perinteiselle Vuokatin leirille. Sitä ennen Tomety oli mukana Solvallan leirillä. Hänen tavoitteensa ovat marraskuun B‑junioreiden SM-kisoissa Tikkurilassa.
Rakastan älylaitteita. Niin paljon, että puhelimeni tietojen mukaan ruutuaikani pelkällä puhelimella on keskimäärin reilu seitsemän tuntia päivässä. Tämän lisäksi teen töitä joka päivä miltei koko päivän tietokoneella ja katson useamman tunnin televisiota töiden jälkeen.
Rantapohjasta 19.1.1978: Naapurin vanha emäntä avasi radion aamulla siinä kuuden jälkeen. Radiosta kuului juuri Mari Laurilan esittämänä laulu Peppi Pitkätossusta. Vanha emäntä tuumasi itsekseen: “Hmm, ovatpa aikaisin herättäneet tuonkin tyttörukan laulamaan tuonne radioon.” Muori
Törmä Soikoon tapahtuma järjestettiin viidennettä kertaa viime lauantaina Torpanmäellä. Tapahtumasta on tullut vuosien aikana yksi Haukiputaan vetovoimaisimmista kesätapahtumista. Suosiosta kertoo jotain se, että järjestäjille on esitetty toiveita järjestää tapahtuma kahdesti kesässä.
Kesä alkaa jälleen kääntyä kohti syksyä. Usein puhutaan siitä, kuinka syksy on uusien alkujen ja mahdollisuuksien aikaa. Monet suuret elämänmuutokset tapahtuvat juuri syksyllä. Ehkä olet tänä syksynä esimerkiksi lähdössä uuteen kouluun tai työpaikkaan, ja ehkä pääset tutustumaan ihan uusiin kavereihin. Saatat aloittaa jonkin uuden harrastuksen, jossa pääset esimerkiksi oppimaan uusia juttuja ja tutustumaan uusiin kavereihin.
Lämmin kesä lähestyy loppuaan ja syyslukukausi on alkanut koululaisilla ja opiskelijoilla. Meidän aikuisten tulee yhtälailla valmistautua lasten ja nuorten koulutyön tukemiseen.
Illinsaari MTB:hen osallistui viime viikonloppuna 50 pyöräilijää ja Illinsaari TrailRuniin 48 juoksijaa. Illinsaaren kisaviikonloppu järjestettiin ensimmäistä kertaa ja se keräsi mukavasti osallistujia sekä katsojia. Katsojia oli paikalla muutamia kymmeniä ja myös reitin varrella oli kilpailun seuraajia.