Kiiminkijoessa melotaan lauantaina
Perinteinen Kiiminkijokimelonta järjestetään ensi lauantaina 8. kesäkuuta. Kiiminkijokimelonnan juuret ulottuvat 1980-luvulle.
Lue lisääPerinteinen Kiiminkijokimelonta järjestetään ensi lauantaina 8. kesäkuuta. Kiiminkijokimelonnan juuret ulottuvat 1980-luvulle.
Lue lisääKolmannen kerran järjestettäviin ikäihmisten kesän avajaisiin kokoontui noin 80 alueen ikäihmistä. Kaikille avoin tapahtuma järjestettiin tiistaina Haukiputaalla lounasravintola Nyymannissa. Tapahtuman järjesti Haukiputaan vanhustenhuoltoyhdistys.
Iida Koskela ja Joni Nalli ovat aloittaneet työnsä Rantapohjan kesätoimittajina. Molemmat kesätoimittajat ovat toisen vuoden medianomiopiskelijoita Oulun ammattikorkeakoulusta.
Museovirasto on julkaissut hirsirungon korjauskortista päivitetyn version. Vanhan kortin tietoja on tarkennettu ja laajennettu ja kuvitusta uusittu. Hirsirungon korjauskortti antaa pohjatietoa hirsirakentamisesta, vauriokartoituksesta ja korjaustavoista niin kotikorjaajille kuin urakoitsijoille.
Suomessa havaittiin toukokuun aikana 22 400 maasalamaa, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin toukokuussa keskimäärin. Kesäkuussakin on ensimmäisten päivien aikana paikannettu jo yli koko kesäkuun keskimääräinen salamasaldo.
Jäinpä taas ihmettelemään luettuani jutun OP:n teettämästä kyselystä, että mikä olisi sopiva summa valmistuvalle. Eiköhän ole sallittua jokaisen ratkaista asia oman pussin mukaan. Muistaminen on tärkeintä, ei summa. Pienistä puroista kasvaa iso järvi. Mielestäni tämä luo paineita pienituloiselle laittaa lahjaa nuorelle. Nyt varmaan moni miettii, että kehtaankohan laittaa sitä kahdenkymmenen euron lahjakorttia, jonka jo on ehtinyt hankkia. Todellakin kehtaat! Ei pitäisi tämmöisiä kyselyjä edes teettää!
Kasvatusmetsien pystykarsinta tavoitteli taannoin oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myytiin sahalle. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Nuorena karsitun puun saattoi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä.
Jalkautuminen ihmisten pariin on erittäin antoisaa ja tärkeää päättäjän näkökulmasta katsottuna. Kuuman makkaran ja kahvittelun ohessa ihmiset avautuvat mieltä askarruttavista asioista ja muistakin ajatuksistaan.
Ihmisten yksi parhaimmista oivalluksista ja keksinnöistä on yhteiskunta. Se muodostuu ihmisistä ja erilaisista ihmisten yhteisöistä.
Haukiputaan lukion uudet ylioppilaat saapuivat juhlasaliin Juhlamarssin tahdissa, jonka pianolla säesti Jukkapekka Hapuoja. Seuraavaksi laulettiin yhteislauluna Suvivirren kaksi ensimmäistä säkeistöä.
Paula Helena Veijo Iistä kuoli 24.5. Hän oli 68-vuotias.
Tänä keväänä minulla oli mahdollisuus kuulla mieskuoro Graniittia. Kuoro vieraili Oulussa 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, todennäköisesti viimeistä kertaa, koska laulajien keski-ikä on jo korkea. Mieskuorolaulussa on oma syvyytensä ja mahtipontisuutensa, mutta tällä kertaa laulua enemmän koskettivat tarinat laulujen takana, ne kerrottiin laulu laululta.
Gaudeamus Igitur kaikui Kiimingin lukiossa kun ylioppilaaksi valmistuneet juhlivat lakkejaan Kiimingin lukiossa 1. kesäkuuta. Itse juhla oli screenin kautta näkyvillä myös koulun ruokasalissa, jossa istuskelikin jonkin verran lukiolaisten sukulaisia ja tuttavia.
Euroopan unionissa päätetään kuntalaisten ja kuntien asioista. On mitattu, että 45% kunnanhallituksen käsittelemistä asioista juontaa juurensa EU säädöksiin. Kytköksiä löytyy esimerkiksi kaavoituksen, ympäristön ja hankintojen päätöksenteon aloilta. Eu vaikuttaa ja on jo läsnä meidän arkipäiväisissä asioissa.
Laivakankaan päiväkodin 20-vuotissynttäreitä juhlittiin tiistaina 28.5. Jäälissä. Paikalla olivat päiväkodin lapset perheineen sekä henkilökunta. Juhlan aluksi päiväkodinjohtaja Merja Sillanpää lausui tervetuliaissanat ja kiitteli perheitä runsaasta osallistumisesta.
Oulun seurakunnilla on kesän aikana avoinna neljä kohtaamispaikkaa, jossa on mahdollista nauttia maksuttomat kahvit ja tavata toisia ihmisiä. Kohtaamispaikat ovat Myllyojan seurakuntatalossa, Haukiputaan yhteisötilassa, Sofia seurakuntakeskuksessa ja Jäälin kappelissa.