Artikkelit joiden kirjoittaja on Anu Kauppila
Kesätapahtumassa ilo näkyi ja kuului
Väylävirasto aloittaa Kellon rautatieliikennepaikan suunnittelun
Taitavat esiintyjät herkistivät ja naurattivat markkinoilla
Kuivaniemen kesämarkkinat järjestettiin jälleen viime viikonloppuna ja tapahtuma houkutteli noin 11 000 markkinakävijää paikalle kahden päivän aikana. Kuivaniemen Nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Ikonen kertoi tapahtuman onnistuneen hienosti ja palautetta on tullut erityisesti loistavista esiintyjistä.
Moninkertaisia mestareita ja katusählyä uudella torilla
400 eri lajiketta kasvattaessa on helpompi opetella muistamaan rikkaruohot
Haukiputaalla sijaitseva puutarha Hopeakuusen katveessa oli avoinna viime sunnuntaina yleisölle Avoimet Puutarhat ‑teemapäivänä. Puutarha sai nimensä takapihan suuren ja harvinaisen.…..
Niemeläntörmällä puunkaato ihmetyttää ja surettaa
Niemeläntörmällä aloitettiin syksyllä 2022 työt katujen ja vesihuollon peruskorjauksen tiimoilta. Törmäntiellekin tulossa olevan pyörätien rakentaminen eli olemassa olevan tien leventäminen on alkanut ja viime viikolla alueen asukkaat saivat herätä karuun todellisuuteen, kun myös puut alkoivat kaatua tonttien reunoilta.Saara Pouta on huolissaan sekä alueella asuvasta äidistään että Oulun kaupungin luontoarvoista.
Juha Tornio palkittiin Tervasmarkkinoilla Ylikiimingin vuoden yrittäjänä
Torille kunhan ei tarvitse laulaa
Haukiputaalla on toivottu kovasti tapahtumia uudelle torille ja sosiaalisessa mediassa kysellään järjestäjätahojen perään. Olisihan se tottavie hienoa, jos uudelle torille saisi isompiakin koko perheen päivätapahtumia, jotka jatkuisivat aikuisten iltamenoilla tai livemusiikilla. Helposti sitä ajattelee, että eihän se ole kuin järjestää.
Sinne ne meidän sulhaset meni – Sankarihautojen tarinoita kaivataan lisää
Oulun seurakuntayhtymän seitsemällä sankarihautausmaalla lepää 1025 nuorta sotilasta, joista 465 lepää Rantapohjan alueen sankarihautausmailla. Sankarihautojen tarinat ‑hankkeen tarkoituksena on tuoda…