Raudan valmistus alkoi maassamme 200–300 vuotta ennen ajanlaskun alkua järvi- ja suomalmista. Tästä löytyy kerronnat Kalevalan runoista. Sammosta on esitetty lukuisia tulkintoja, joista useat liittyvät muinaiseen raudanvalmistuksen tietotaitoon, rauta-kuoppauuneihin ja pajoihin. Vanha kansanruno todistaa talonpoikaisraudan syntyä:
”Hölmä Tuonelta tulevi… Maan alta Manalan poika
Löysi suosta ruosteheinän… Teräsheinän hettehestä.
Veipä Ilmarin pajahan.
Järvimalmeja esiintyy kaikkialla Suomessa. Hiekkapohjaisilla järvillä paikoin runsaastikin. Näitä malmeja jalostettiin kotioloissa. Vielä 1500-luvulla näyttää Suomi tulleen toimeen kansanmiesten itse valmistamalla raudalla. Sepäntaito oli korkealla myös Pohjanmaalla, jossa esimerkiksi Juho Vesainen ja hänen partiotoverinsa itse valmistivat aseensa. Raudan käyttö oli vähäistä vielä 1700-luvulla sen korkean hinnan takia. Kirves, puukko, sirppi ja saha olivat tärkeimmät rautaesineet. Reen jalaksissa ei sitä käytetty ja hevosillekin laitettiin vain ohuet lehtikengät.
Malmi eli hölmä harottiin puuvartisilla haaveilla järven pohjasta kesällä malmilautalle tai talvella jään päälle. Malmikokkareet olivat yleensä kolikon kokoisista aina nyrkin kokoisiin. Rannalla hölmä ensin puhdistettiin, kuivattiin ja lopuksi pasutettiin eli poltettiin avotulella halkojen seassa, jolloin niistä paloi pois multa ja liiat ruosteet.
Malmi sulatettiin harkkohytissä, jonka sydän, pystyuuni, muurattiin kivestä suppilon muotoon, korkeutta ja leveyttä oli vajaat 2 metriä. Uunin ympärille rakennettiin hirsikehikko, jonka pohja-ala oli noin 3x3 metriä. Muurauksen ja puukehikon väli täytettiin hiekalla. Puuosa oli välttämätön, jotta hytti saatiin riittävän kuumaksi ja ulkopuoli pysyisi niin viileänä, että pesä päästiin portaita pitkin täyttämään yläkautta. Sulatusvaiheessa ahjoon ammennettiin vuoroin hölmää ja hiiltä eli sysiä, jota saatiin tervanpolton sivutuotteena.
Hiilirengit lappoivat hölmää sisälle määrämitoin hyttimestarin valvonnassa. Tulen piti olla kaiken aikaa yllä ja sitä lietsottiin pajapalkeilla, jonka suutin oli uunin alaosassa. Seinämiin tarttuneita puolisulia malminpaloja tökittiin välillä alemmas hiilien sekaan. Kuonaa valutettiin aika-ajoin pois hytin sivussa olevan pienen aukon kautta.
Sulatus kesti vähintään vuorokauden ja lopputuloksena pesän pohjalle muodostui huokoinen kuonapitoinen rautamöhkäle eli sulain, joka nostettiin ulos yläkautta. Sulain siirrettiin hehkuvana alasimelle, jonka jälkeen lekamiehet pääsivät takomaan siitä kuonaa pois sepän käännellessä pitkillä pihdeillä jopa 30 kiloista möhkälettä. Puhdistustaonnan lopputuloksena saatiin takkirautaharkkoja jatkojalostusta varten. Pitkulaisia harkkoja voitiin paloitella siten, että asetettiin kirves harkon päälle ja lyötiin painavalla lekalla kirveen hamaraan.
Kuukauden esineinä ovat järvimalmista valmistetut silitysraudat. Pituutta on molemmilla noin 18 cm, leveyttä 5–9 cm ja korkeutta 12–14 cm. Oikeanpuoleinen on valmistettu takomalla takkirautaharkon pätkästä. Puhdistustaonnan jäljiltä on jäänyt runsaasti kuonaonkaloita. Vasemmanpuoleinen esine on valmistettu muottiin valamalla. Lähes kolmion muotoisen rataosan päällä on vaikeasti tulkittavia kuvioita. Eläinaiheisen kahvan pää muistuttaa muinaisten pohjanmiesten lohikäärmepääkoristeita. Molempien esineiden alkuperä on vielä epävarma, mutta voitaneen ajoittaa 1700-luvulle.
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget.
Vuoden 2022 tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty.
Vuoden 2023 helmikuussa esiteltiin Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö, ”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha, lokakuussa Tuulastusvälineet 1800-luvulta, marraskuussa Ryyppykupit 1700 ja 1800-luvuilta ja joulukuussa Kupparinkoneet.
Tämän vuoden 2024 ensimmäisessä esittelyssä tammikuussa oli Susiverkon katkelma 1800-luvulta, helmikuussa Permiluokit 1800-luvulta, maaliskuussa Parireki hevosten aikakaudelta, huhtikuussa Puinen sarvisatula, toukokuussa Paimentytön huilu 1794, kesäkuussa Pesukurikka ja pyykkilauta, syyskuussa Juurisaavi, lokakuussa Palokeksi. Nyt esittelyssä on Silitysraudat, ”muinaista rautaa”.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi. Kiiminki-Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään Kiimingin Senioritalon kahviossa tiistaina 10.12. kello 17.
Lähteet: Sirelius U.T.: Suomen kansanomaista kulttuuria, 1919 Rytkönen Raili: Suur-Iin historia, 1978. Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.