Har­taus: ”Hän oli kaik­kien juo­ru­jen pesä”

Pau­li Niemelä.

Otsi­kon sanoil­la rovas­ti Mau­no Koi­vu­ne­va aloit­ti aikoi­naan siu­naus­pu­heen­sa. Sanat herät­ti­vät kuu­li­jat. Rovas­ti selit­ti, että tämä vai­na­ja kuu­li pal­jon juo­ru­ja ja paho­ja puhei­ta. Mut­ta hän ei jat­ka­nut nii­tä eteen­päin. Sik­si hän oli kaik­kien juo­ru­jen pesä.

Se oli pysäyt­tä­vä ope­tus hau­ta­jais­väel­le ja nyt meil­le. Juo­ruil­ta on hyvä kat­kais­ta sii­vet heti alkuun­sa. Olkaam­me juo­ru­jen pesiä.

Juo­rua­mi­nen ja pahan­pu­hu­mi­nen sujuu meil­tä luon­te­vas­ti, samoin nii­den kuu­le­mi­nen: ”Makeal­ta mais­tu­vat panet­te­li­jan puheet, ne pai­nu­vat syväl­le sisim­pään. Vai­keam­paa on oikais­ta, kor­ja­ta, nous­ta puo­lus­ta­maan lähim­mäi­sen mai­net­ta ja kun­ni­aa. Tähän mei­tä kehot­taa kah­dek­san­nen käs­kyn seli­tys: ”puo­lus­tam­me hän­tä (lähim­mäis­täm­me), ajat­te­lem­me ja puhum­me hänes­tä hyvää ja seli­täm­me kaik­ki par­hain päin”. Teh­tä­väm­me on aina­kin yrit­tää ymmär­tää lähim­mäis­tä, vaik­ka emme hyväk­syi­si niitä.

Lut­her ei tar­koit­ta­nut seli­tyk­sel­lä epä­koh­tien ja vää­ryyk­sien hyväk­sy­mis­tä, ei myös­kään mitä­töin­nyt kriit­ti­sen arvioin­nin tar­peel­li­suut­ta. Samal­la on olen­nais­ta se, miten asiam­me esi­täm­me. Elä­mäs­sä on mah­dol­li­suus har­joi­tel­la raken­ta­vaa esi­tys­ta­paa, joka ei tar­koi­tuk­sel­li­ses­ta louk­kaa ja haa­voi­ta tois­ta. Asiat voi­vat rii­del­lä, mut­ta ihmis­ten ei tarvi.

Tämän vii­kon Raa­ma­tun luku­kap­pa­leet puhu­vat kie­len käy­tös­tä. Sanan­las­kut tii­vis­tä­vät asian: Kie­len varas­sa on elä­mä ja kuo­le­ma – niin kuin kiel­tä vaa­lit, niin kor­jaat hedel­mää. Kie­lem­me on pie­ni jäsen, joka voi kers­kua suu­ril­la asioil­la. Jaa­ko­bin kir­jeen mukaan kie­lem­me on kuin suit­set hevo­sen suus­sa, jol­la voi ohja­ta koko hevos­ta. Kie­li on kuin lai­van perä­sin, jol­la voi ohja­ta suur­ta lai­vaa. Pie­ni tuli voi sytyt­tää pala­maan suu­ren met­sän, samoin kieli.

Suo­ma­lai­set ovat yleen­sä vähä­sa­nai­sia, ehkä hyvä niin. Puhu­jal­la on suu­ri vas­tuu. Sii­tä on lopul­ta teh­tä­vä tili. Kaik­ki hai­rah­dum­me monin tavoin, myös puheis­sam­me. Jos ja kun toi­sen puhe louk­kaa tai haa­voit­taa, on syy­tä asia nos­taa kes­kus­te­luun. Se on vas­tuun­ot­toa. Samoin se, että kun itse on hai­rah­tu­nut puheis­saan, kor­jaa ja pyy­tää anteeksi.

Hedel­mis­tä puu tun­ne­taan, opet­ti Jee­sus. Hän puh­dis­taa ensin sydä­mem­me. Hän sanoi: ”Mitä sydän on täyn­nä, sitä suu puhuu”.

Pau­li Nie­me­lä, Kii­min­gin kirkkoherra