Päät­tä­jäl­tä: Aut­tai­si­ko sivis­ty­nyt keskustelu

Tei­jo Liedes.

Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, eten­kin poli­tii­kas­sa, on näh­ty pait­si värik­käi­tä ja mehe­viä puheen­vuo­ro­ja myös toi­sen osa­puo­len mol­laa­mis­ta ja vähät­te­lyä. Tämä kes­kus­te­lun pola­ri­soi­tu­mi­nen on käy­nyt vuo­si vuo­del­ta sel­vem­mäk­si. Suun­ta on mie­les­tä­ni vää­rä, eikä sen kään­tä­mi­nen ole help­po tehtävä.

Mai­nios­sa essee­ko­koel­mas­saan Emme­kö voi­si elää sovus­sa? Essei­tä ajas­tam­me (Tam­mi 2020) kir­jal­li­suu­den pro­fes­so­ri eme­ri­ta Mere­te Mazza­rel­la tar­kas­te­lee tätä ilmiö­tä nimies­sees­sään Emme­kö voi­si elää sovus­sa? Perin­tei­ses­ti on aja­tel­tu, että sovin­toon tai yli­pää­tään yhtei­seen ymmär­ryk­seen asias­ta voi pääs­tä nel­jäl­lä eri taval­la: infor­maa­tion, kes­kus­te­lu­jen, vapaan dia­lo­gin ja sivis­ty­neen käyt­täy­ty­mi­sen (hyvien tapo­jen) avulla.

Kes­kus­te­luil­la tar­koi­te­taan täs­sä jul­ki­sia kes­kus­te­lu­ja. Mazza­rel­la viit­taa Har­var­din yli­opis­ton tut­ki­jan Cass R. Suns­tei­nin tut­ki­muk­seen, jos­sa tut­kit­ta­vat jaet­tiin kah­teen ryh­mään sen mukaan, miten he suh­tau­tui­vat ilmas­ton läm­pe­ne­mi­seen ja kuin­ka pal­jon he arve­li­vat ilmas­ton läm­pe­ne­vän vuo­teen 2100 mennessä.

Molem­mil­le ryh­mil­le jaet­tiin yhdis­tel­mä hyviä ja huo­no­ja ilmas­to­uu­ti­sia. Luke­mi­sen jäl­keen huo­mat­tiin, että tule­vai­suu­teen syn­käs­ti suh­tau­tu­vat kiin­nit­ti­vät enem­män huo­mio­ta huo­noi­hin ja ilmas­tos­kep­ti­kot hyviin uuti­siin. Lop­pu­tu­le­ma oli siis, että infor­maa­tion jaka­mi­nen oli vain syven­tä­nyt kah­tia­ja­koa ja etään­nyt­tä­nyt ryh­miä toisistaan.

Entä­pä sit­ten epä­vi­ral­li­set vuo­ro­pu­he­lut eli vapaa dia­lo­gi? Pew Research Cen­te­rin tut­ki­mus vuo­del­ta 2018 osoit­taa, että ame­rik­ka­lai­set äänes­tä­jät koki­vat vas­ta­puo­len kans­sa kes­kus­tel­tu­aan, että heil­lä on vähem­män yhteis­tä kuin he oli­vat kuvi­tel­leet. Ja tilan­ne oli vain pahen­tu­nut vuo­des­ta 2016.

Mie­len­kiin­tois­ta on, että some-kes­kus­te­luis­sa ihmi­set ilmei­ses­ti koke­vat kes­kus­te­lun juu­ri vapaan vuo­ro­pu­he­lun tyyp­pi­sek­si, ja kun kes­kus­te­lu tapah­tuu ”etä­nä”, sii­tä puut­tu­vat eleet ja ilmeet. Tämä puo­les­taan joh­taa sii­hen, että empa­tia tois­ta osa­puol­ta koh­taan on help­po sivuut­taa. Syn­tyy saman­mie­lis­ten kuplia, jois­sa tue­taan omia, ja mol­la­taan toisia.

Voi­ko edel­lä esit­tä­mä­ni vai­keu­det takla­ta sivis­ty­neel­lä käyt­täy­ty­mi­sel­lä, hyvil­lä käy­tös­ta­voil­la: koh­te­liai­suu­del­la, toi­sen kuun­te­le­mi­sel­la ja toi­sen mie­li­pi­tei­den kun­nioit­ta­mi­sel­la? Tähän­kään kysy­myk­seen Mazza­rel­la ei anna essees­sään kovin myön­teis­tä vas­taus­ta. Toi­siin ihmi­si­siin suh­tau­tu­mi­ses­sa on alka­nut ilme­tä ns. miniaggres­sioi­ta ja toi­saal­ta toi­sen osa­puo­len pien­ten­kin vir­hei­den kaivelemista.

Poliit­ti­sel­la kor­rek­tiu­del­la tar­koi­te­taan sitä, että äänes­tä­jien tai suu­ren ylei­sön sil­mis­sä ei halu­ta mis­sään tapauk­ses­sa jou­tua syy­te­tyk­si esi­mer­kik­si tasa-arvoa louk­kaa­vis­ta kan­na­no­tois­ta. Ja kun yrit­tää olla fik­su, toi­set yrit­tä­vät fik­sus­ta­kin puhees­ta kai­vaa esil­le sin­ne mah­dol­li­ses­ti pii­lo­tet­tu­ja ”piik­ke­jä”.

Essees­sään Mazza­rel­la kuvaa esi­merk­ke­jä tapauk­sis­ta, jois­sa esi­mer­kik­si yli­opis­ton opet­ta­ja on jou­tu­nut pai­nos­tuk­sen takia eroa­maan, vaik­ka ei fak­ti­ses­ti ole sano­nut mitään rasis­tis­ta tai nais­su­ku­puol­ta loukkaavaa.

Kun olen seu­ran­nut syk­syn poliit­tis­ta kes­kus­te­lua pai­kal­li­sel­la ja val­ta­kun­nal­li­sel­la tasol­la, olen tun­nis­ta­nut sel­väs­ti edel­lä kuvaa­mia­ni piir­tei­tä. Mikä­pä siis neu­vok­si? Ei täs­sä auta muu kuin uskoa sivis­tyk­sen voi­maan. Sivis­tyk­seen luen kuu­lu­vak­si toi­saal­ta hyvien käy­tös­ta­po­jen, toi­saal­ta kriit­ti­sen ajat­te­lun ja tie­don omaksumisen.

Kriit­ti­nen ajat­te­lu ei ole nega­tii­vis­ta, kuten usein aja­tel­laan. Se on ajat­te­lun koh­teen moni­puo­lis­ta tar­kas­te­lua ja tie­don hank­ki­mis­ta, toi­saal­ta vää­rien käsi­tys­ten ja val­hei­den kumoamista.

Sivis­tyäk­seen ihmi­sen pitää osa­ta lukea ja las­kea. En tar­koi­ta pelk­kää tek­nis­tä luku- tai las­ku­tai­toa, jot­ka suo­ma­lai­set kyl­lä osaa­vat, vaan sitä, että luki­ja ymmär­tää luke­man­sa ja las­ke­mien­sa asioi­den mer­ki­tyk­set ja yhtey­det todel­li­suu­teen. Kuvi­tel­kaa uusi suku­pol­vi, jol­le ei ope­tet­tai­si mitään. Kuin­ka nopeas­ti se vajoai­si yhtei­sök­si, jos­sa ihmi­sen elä­mä oli­si tais­te­lua, kur­juut­ta ja lyhyt?

Toi­von, että tänä jou­lu­na sai­sim­me rau­hoit­tua kulu­neen vuo­den rasi­tuk­sis­ta ja antaa toi­sil­lem­me aikaa ja ensi vuo­teen kan­nus­ta­via aja­tuk­sia. Ajat­te­le­mi­sen aihet­ta anta­va kir­ja voi­si olla hyvä lah­ja itse kullekin.

Kir­jaa luke­mal­la tulee aina pei­lan­neek­si myös itse­ään ja suh­ta­tu­tu­mis­taan maa­il­maan – siis har­ras­te­tuk­si itse­tut­kis­te­lua, joka on tär­keä tai­to meil­le kaikille.

Tei­jo Lie­des, Iin kun­nan­val­tuus­ton puheen­joh­ta­ja, Vasemmistoliitto