Kolum­ni: Vapaa­eh­tois­työl­le kii­tok­sia

Martti Asunmaa.Martti Asunmaa.

Vapaa­eh­tois­työ Suo­mes­sa on hyvin moni-ilmeis­tä. Se on ehkä tun­ne­tuin sii­tä, että vapaa­eh­toi­set aut­ta­vat pai­kal­li­sia van­huk­sia, sai­rai­ta ja yksi­näi­siä hei­dän vai­keuk­sis­saan. Vapaa­eh­tois­työ on monien pal­ve­lu­jär­jes­tö­jen yhte­nä toi­min­ta­muo­to­na, esi­mer­kik­si elä­ke­läi­sil­lä, Lions- ja Rota­ry-yhdis­tyk­sis­sä. Eni­ten sitä teh­dään seu­ra­kun­nis­sa ja Punai­ses­sa Ris­tis­sä.

Työ­hön kuu­lu­vat vie­rai­lut yksi­näis­ten luo­na, sai­raa­la- ja hoi­to­ko­ti­käyn­nit, kotia­pu sekä ulkoi­lut­ta­mi­nen. Yhdis­tyk­set ovat anta­neet toi­mi­joil­leen hie­man kou­lu­tus­ta ja nii­den kes­kus­jär­jes­töt laa­ti­neet eet­ti­siä ohjei­ta. Monet teke­vät tätä työ­tä myös omin päin. Aut­ta­mis­työs­sä toi­mi­vil­ta yhdis­tys­ten jäse­nil­tä vaa­di­taan luot­ta­muk­sel­li­suut­ta ja vai­tio­lo­vel­vol­li­suut­ta.

Hyvä­kun­toi­set elä­ke­läi­set voi­vat käyt­tää yhdis­tyk­ses­sä hyväk­si nii­tä tie­to­ja ja tai­to­ja, joi­ta he ovat aikai­sem­min oppi­neet, kuten minä täs­sä.

Vapaa­eh­tois­työ­tä ei teh­dä raha­pal­kan toi­vos­sa. Aut­ta­mi­sen taus­tal­la ovat muut motii­vit, var­sin­kin halu aut­taa apua tar­vit­se­via hen­ki­löi­tä. Vapaa­eh­toi­set teke­vät sitä työ­tä, mitä on aina teh­ty per­heis­sä ja naa­pu­ria­pu­na. Kun nyky­ään on pal­jon yhden hen­gen talouk­sia ja jos lähi­naa­pu­rei­ta ei ole, apua tar­vit­se­vat oli­si­vat pulas­sa ilman vapaa­eh­toi­sia. Vapaa­eh­tois­työ­hön kuu­luu pal­jon sel­lai­sia vel­vol­li­suuk­sia, joi­ta raa­mat­tum­me pitää kaik­kein tär­keim­pi­nä.

Vapaa­eh­toi­set toi­mi­vat taval­li­sen ihmi­sen tie­doin ja tai­doin. Sai­rai­den ja van­hus­ten aut­ta­mis­teh­tä­vis­sä he eivät saa teh­dä ammat­ti­lai­sil­le, kuten lää­kä­reil­le, kuu­lu­via töi­tä. Sil­ti vapaa­eh­toi­sil­le­kin jää pal­jon teh­tä­viä, var­sin­kin puut­tua sel­viy­ty­mi­seen äkil­li­ses­ti syn­ty­neis­tä vai­keuk­sis­ta ja teke­mään sel­lais­ta, johon jul­ki­set pal­ve­lut eivät ulo­tu tai eivät rii­tä.

Tär­keät hoi­va­teh­tä­vät ovat herk­kiä ja hen­ki­lö­koh­tai­sia, mis­tä syys­tä ne ovat vapaa­eh­tois­työs­sä kau­neim­mat. Ne tule­va har­voin jul­ki­suu­teen.

Vapaa­eh­toi­set saa­vat työs­tään kor­kein­taan kulu­kor­vaus­ta, ja mut­ta he saa­vat yhdis­tyk­sis­sä saman­mie­lis­ten seu­raa. Täl­lä työl­lä on siis teki­jäl­leen ter­veyt­tä yllä­pi­tä­vä vai­ku­tus.

Lap­sia­kin on otet­tu mukaan tähän toi­min­taan. Hei­tä pyy­det­ty piris­tä­vik­si ohjel­man­suo­rit­ta­jik­si mm. sai­raa­la­käyn­neil­le ja elä­ke­läis­ten tilai­suuk­siin.

Vapaa­eh­toi­set aut­ta­vat ilmai­sek­si myös tai­de-, urhei­lu- ja uskon­nol­lis­ten tilai­suuk­sien jär­jes­tä­jiä, jot­ka näin saa­vat kipeäs­ti tar­vit­se­maan­sa tila­päis­tä työ­voi­maa.

Tämän taus­tal­la on iki­van­ha naa­pu­ria­pu ja tal­koo­työ. Jos ja kun nämä yhdis­tyi­vät, naa­pu­rit teki­vät vuo­ro­tel­len toi­sil­leen maa­ta­lous- ja raken­nus­töi­tä. Yhdes­sä teke­mis­tä pidet­tiin miel­lyt­tä­vä­nä ja yksin teke­mis­tä ikä­vä­nä. Kun 1800-luvul­la ryh­dyt­tiin pys­tyt­tä­mään kyliin kan­sa­kou­lu­ja ja seu­ra­ta­lo­ja, raken­nus­työt teh­tiin tal­koil­la ammat­ti­mie­hen joh­dol­la.

Nyky­ään monet suu­ret ylei­sö­ti­lai­suu­det tar­vit­se­vat pal­jon tal­koo­vä­keä esi­mer­kik­si jär­jes­te­ly­jä, auto­jen pysä­köin­tiä ja tar­joi­lua var­ten. Moni suu­ri ja suo­sit­tu tilai­suus kuten kan­san­musiik­ki­ta­pah­tu­ma, hen­gel­li­nen kesä­päi­vä, urhei­lu­kil­pai­lu oli­si jää­nyt pitä­mät­tä ilman vapaa­eh­toi­sia.

(Toi­saal­ta on ollut jon­kin ver­ran pyr­ki­mys­tä siir­tää joi­ta­kin jul­ki­sen val­lan teh­tä­viä vapaa­eh­toi­sil­le eli kol­man­nel­le sek­to­ril­le toi­voen, mikä että sen menot pie­ne­ni­si­vät Sitä ei sai­si teh­dä!)

Vapaa­eh­tois­työn ohel­la on myös muu­ta hyvän­te­koa, jot­ka eivät vaa­di tapah­tu­ma­het­kel­lä työn­te­koa. Sel­lai­sia ovat mm. tele­vi­sios­sa esi­te­tyt rahan­ke­ruu­ti­lai­suu­det, jois­sa ilmai­set esiin­ty­jät ovat viih­dyt­tä­mäs­sä. Ohjel­man aika­na kuun­te­li­jat teke­vät lah­joi­tuk­sia, joil­la saa­dut varat on käy­tet­ty ennal­ta valit­tuun tar­koi­tuk­seen, kuten jou­lu­lah­joi­hin vähä­va­rai­sil­le Täl­lai­nen vapaa­eh­toi­nen lah­joit­ta­mi­nen on sopi­nut var­sin­kin varak­kail­le yri­tyk­sil­le.

Aut­ta­mis­muo­to­ja on siis pal­jon.

On sanot­tu, että suo­ma­lai­nen yhteis­kun­ta tar­vit­see nyky­ään vält­tä­mät­tä myös vapaa­eh­toi­sia toi­mi­joi­ta, kos­ka he ilman palk­kaa teke­vät sel­lais­ta työ­tä,

Kaik­kia vapaa­eh­tois­työ­tä teke­viä hen­ki­löi­tä ja lah­joit­ta­jia pitäi­si arvos­taa nykyis­tä enem­män. Väes­tös­sä on toki pal­jon nii­tä­kin, jot­ka vaa­ti­vat rahal­lis­ta kor­vaus­ta kai­kis­ta toi­mis­taan ja val­tio­ta laa­ti­maan sel­lais­ta lain­sää­dän­töä, joka lisäi­si hei­dän omia tulo­jaan. Mal­lia heil­le vapaa­eh­toi­sis­ta.

Mart­ti Asun­maa