Kes­ki­ke­säl­lä juhlaa

Pirit­ta Aatsinki.

Seu­ra­kun­ta­työs­sä kesä on usein juh­lan aikaa. Alku­ke­säs­tä on vie­tet­ty kon­fir­maa­tio­juh­lia. Tilo­jen ja työ­ka­ve­rei­den kalen­te­rei­hin mah­tuu myös tal­vea enem­män häi­tä ja eri­tyi­ses­ti tänä kesä­nä juh­lia, joi­ta ehkä on tal­vel­ta siir­ret­ty tur­val­li­sem­paan aikaan.

Kesä on oival­lis­ta aikaa juh­lia, sil­lä tun­tuu, että koko luo­ma­kun­ta juh­lii kans­sam­me. Luon­to on koris­tau­tu­nut kau­nii­siin värei­hin ja aurin­ko valai­see juhlahuoneet.

Vii­me vii­kon­lop­pu­na juh­lim­me juhan­nus­ta. Se on suo­ma­lai­sil­le yhtei­nen kes­ki­ke­sän ja kesän aloi­tuk­sen juh­la. Aika moni on ehkä samaan aikaan saa­nut juh­lia kesä­lo­man alkua. Usein tun­tuu, että sii­tä se kesä kun­nol­la alkaa, vaik­ka sanon­ta­han kuu­luu myös, että juhan­nuk­ses­ta päi­vä­kin alkaa pide­tä ja ei muu­ta kuin jou­lua koh­ti! Kuu­los­taa aika pessimistiseltä.

Mut­ta tot­ta toi­nen puo­li. Juhan­nuk­se­na nimit­täin juh­li­taan Johan­nes Kas­ta­jaa, joka rai­va­si tie­tä Jee­suk­sel­le. Johan­nek­sen arvel­laan syn­ty­neen puo­li vuot­ta ennen Jee­sus­ta ja juu­ri sik­si tämä kes­ki­ke­sän juh­la viit­taa Johan­nek­sen syn­ty­mään ja sii­hen työ­hön, mitä Johan­nes kas­ta­ja teki. Pelas­tus­his­to­rial­li­ses­ti aloi­tam­me juhan­nuk­se­na kään­tä­mään kat­seem­me tule­vaan jou­luun. Kuu­los­taa kau­kai­sel­ta, mut­ta toi­saal­ta onhan sii­nä myös ilo ja toi­vo joka odo­tuk­seen kätkeytyy.

Elä­mä on eri­tyi­sen antoi­saa sil­loin, kun arki ja juh­la mah­tu­vat molem­mat vuo­rot­te­le­maan elä­män ryt­mis­sä, oli sit­ten mikä vuo­den­ai­ka tahan­sa. Val­mis­tau­tu­mi­nen juh­liin on yleen­sä aina antoi­saa aikaa. Juh­la­mie­li syn­tyy jo sii­tä, kun saa teh­dä kon­kreet­ti­ses­ti asioi­ta tule­vaa juh­laa var­ten. Kut­sua ystä­viä, koka­ta ja koris­taa, jakaa iloa. Juh­lia val­mis­tel­les­sa saa hil­jal­leen siir­tyä arjes­ta juhlaan.

Kesäl­lä juh­lan tun­tu on jol­la­kin taval­la eri­tyi­sen help­po saa­vut­taa arjen­kin kes­kel­lä. Luon­non kau­neus, lep­poi­sa tun­nel­ma, pie­ni her­kut­te­lu­het­ki tai ate­ria ulko­na. Kaik­ki ne irrot­ta­vat arki­ses­ta aher­ruk­ses­ta ja pysäyt­tää naut­ti­maan juh­lan tun­nus­ta. Ehkä se joh­tuu sii­tä, että kaik­ki on jo koris­tel­tu. On tun­ne vapau­des­ta ja kii­reet­tö­myy­des­tä, valos­ta ja ilos­ta. Jää­te­lö mais­tuu juh­la-ate­rial­ta, samoin vesi­me­lo­ni uima­ran­nal­la tai gril­lat­tu mak­ka­ra taka­pi­han tuo­lis­sa. Juh­lien, juh­la­vien het­kien ja taval­li­suu­des­ta poik­kea­vien rutii­nien jäl­keen on taas hel­pom­pi myös arvos­taa arkea. Naut­tia myös sii­tä puo­les­ta, että elä­mä on elä­mää joka päi­vä, eikä aina tun­nu isos­ti miltään.

Haluan­kin liit­tää käte­ni rukouk­seen, että Tai­vaan Isä antai­si luo­ma­kun­tan­sa tuot­taa meil­le kai­kil­le iloa ja siu­naus­ta kesäi­seen arkeen ja juh­laan, soi­si läs­nä­olon­sa tur­vaa myrs­kyi­siin­kin kesä­päi­viin ja antai­si voi­maa koh­da­ta arjen kaik­ki puolet.

Siu­nat­tua kesää juu­ri sinulle.

Pirit­ta Aat­sin­ki, dia­ko­nia­työn­te­ki­jä, Iin seurakunta