Har­taus: Juma­lan huolenpito

Jus­si Rinta-Jouppi.

Vii­me sun­nun­tain kirk­ko­py­hän aihee­na oli Juma­lan huo­len­pi­to. Mikä voi­si­kaan olla sopi­vam­pi aihe yhteis­kun­nas­sam­me val­lit­se­van tilan­teen kes­kel­lä. Kuin­ka monis­ta asiois­ta me ihmi­set huo­leh­dim­me ja mureh­dim­me­kaan? Lis­ta on suo­ras­taan loput­to­man tun­tui­nen. Esi­mer­kik­si: Las­kut pitäi­si mak­saa, työt ja koti­hom­mat hoi­taa. Sosi­aa­li­sia suh­tei­ta­kin pitäi­si ehtiä pitää yllä, samoin kuin omaa ter­veyt­tä ja jak­sa­mis­ta. Jot­kut meis­tä saat­ta­vat kan­taa lisäk­si huol­ta lap­sis­ta, lap­sen­lap­sis­ta, van­hem­mis­ta ja kai­kis­ta lähei­sis­täm­me, eri­tyi­ses­ti nyt koro­na­vi­ruk­sen lai­tet­tua koko maa­il­man ihan sekai­sin. Rahaa­kin tuli­si ansai­ta, että oli­si varaa elää päi­väs­tä päi­vään, ja pitää huol­ta per­hees­tä. Jos rahaa jäi­si pakol­lis­ten elin­kus­tan­nus­ten jäl­keen yli, niin ken­ties jopa kerä­tä jäl­ki­kas­vul­le pesä­mu­naa opis­ke­lua ja elä­mää var­ten, tai lah­joit­taa hyvän­te­ke­väi­syy­teen. Eivät­kö nämä muka ole tär­kei­tä asioi­ta? Eikö näis­tä sai­si ja jopa pitäi­si huolehtia?

Nämä kaik­ki ovat täh­del­li­siä, jopa erit­täin tär­kei­tä asioi­ta, jot­ka vain täy­tyy hoi­taa. Suu­rin osa niis­tä kuu­luu olen­nai­se­na osa­na mei­dän ihmis­ten elä­mään. Ne ovat maal­li­sia asioi­ta, ollen samal­la lähim­mäis­tem­me pal­ve­le­mis­ta kuin myös vil­pi­tön­tä lähim­mäi­sen­rak­kaut­ta­kin. Mut­ta vaik­ka hyvät teot ja lähim­mäi­sen­rak­kaus ovat arvok­kai­ta, ovat ne ont­to­ja, jos tär­kein puut­tuu elä­mäs­täm­me. Niin kuin Jee­sus sanoo, vain yksi on tar­peen. Kaik­ki mei­dän ympä­ril­läm­me ole­va maal­li­nen on katoa­vais­ta ja tur­haa sen rin­nal­la mikä pysyy. Tär­kein­tä, ja kai­ken kes­kiös­sä, on vain usko Her­raam­me ja Vapah­ta­jaam­me Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Jee­sus opet­taa­kin, että Juma­laan usko­van ihmi­sen ei tar­vit­se kan­taa mur­het­ta kai­kes­ta mah­dol­li­ses­ta. Tai­vaal­li­nen Isä pitää meis­tä huo­len ja aut­taa mei­tä etsi­mään sitä, mikä on tär­ke­ää: Juma­lan val­ta­kun­taa ja hänen van­hurs­kaut­taan. Näin Juma­la vapaut­taa mei­dät teke­mään hyvää myös lähimmäisillemme.

Tämä ei tar­koi­ta, että mei­dän tuli­si unoh­taa maa­il­ma. Ei, maal­li­set­kin asiat tulee hoi­taa, eikä lähim­mäi­siä pidä unoh­taa. Kun­han emme myös­kään unoh­da toi­si­naan hil­jen­tyä kuun­te­le­maan Her­ram­me sanaa ja ope­tuk­sia, tun­nus­tau­tua Juma­lan lap­sik­si ja kiit­tää Vapah­ta­jaam­me aina ja kaik­kial­la kai­kes­ta sii­tä, mitä hän on puo­les­tam­me teh­nyt. Nyt me eläm­me vie­lä maal­li­ses­sa ajas­sa, mut­ta ker­ran kaik­ki on muut­tu­va. Mei­dät on luo­tu tai­vas­ta ja ian­kaik­kis­ta elä­mää var­ten, eikä mikään saa tul­la sen esteek­si. Kul­ke­kaam­me siis Vapah­ta­jam­me vii­toit­ta­mal­la tiel­lä mat­kal­la koh­ti Isäm­me ikuis­ta val­ta­kun­taa, Her­ram­me armoon ja huo­len­pi­toon tur­va­ten, lähim­mäi­siäm­me pal­vel­len ja Her­raam­me Jee­sus­ta Kris­tus­ta seuraten.

Jus­si Rin­ta-Joup­pi, seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Hau­ki­pu­taan seurakunta