Har­taus: Rakas vii­mei­nen päivä

Klaus Kal­lio­ran­ta.

Ensi sun­nun­tai aloit­taa kirk­ko­vuo­den vii­mei­sen vii­kon. Tule­vaa pyhää kut­su­taan tuo­mio­sun­nun­taik­si. Toi­sel­ta nimel­tään se on Kris­tuk­sen kunin­kuu­den sun­nun­tai. Nämä kak­si nimeä muo­dos­ta­vat koko­nai­suu­den, joka ker­too hyvin päi­vän sano­mas­ta: Jee­sus Kris­tus, jol­le on annet­tu kaik­ki val­ta tai­vaas­sa ja maan pääl­lä, tulee aiko­jen lopul­la tuo­mit­se­maan elä­viä ja kuolleita.

Aja­tus kaik­kia ihmi­siä kos­ke­vas­ta juma­lal­li­ses­ta tuo­mios­ta ei tun­nu vält­tä­mät­tä rei­lul­ta tai mie­lui­sal­ta. Sil­lä­kin on kui­ten­kin paik­kan­sa Juma­lan suun­ni­tel­mas­sa ja sitä kuvaa­vas­sa kirk­ko­vuo­den kulussa.

Vii­kon pääs­tä tuo­mio­sun­nun­tais­ta alkaa uusi kirk­ko­vuo­si, kun koit­taa ensim­mäi­nen advent­ti­sun­nun­tai. Sil­loin muis­te­lem­me Jee­sus­ta, joka ulkoi­ses­ti vaa­ti­mat­to­ma­na saa­pui ihmis­ten keskelle.

Kun Jee­sus oli toteut­ta­nut Isäl­tään saa­man­sa teh­tä­vän – sovit­ta­nut ris­tin­kuo­le­mal­laan syn­tim­me ja nous­sut voit­ta­ja­na kuol­leis­ta – hän nousi takai­sin tai­vaa­seen. Raa­ma­tun mukaan hän tulee vie­lä takai­sin, mut­ta ei enää hal­pa­na ja vaa­ti­mat­to­ma­na. Hän saa­puu kun­nian ja kirk­kau­den kunin­kaa­na. Täs­tä tuo­mio­sun­nun­tain sano­ma mei­tä muistuttaa.

Mei­dän tur­vam­me vii­mei­sel­lä tuo­miol­la on se, mitä oikeut­ta jaka­va tuo­ma­ri, Jee­sus Kris­tus, on pelas­ta­vas­sa rak­kau­des­saan puo­les­tam­me teh­nyt. Ihmi­nen, joka eläes­sään uskoo ris­tiin­nau­li­tun ja ylös­nous­seen Vapah­ta­jan täh­den omat syn­tin­sä anteek­si, saa kat­sel­la tuo­mio­päi­vää Mart­ti Lut­he­rin tavoin ”rak­kaa­na vii­mei­se­nä päi­vä­nä”. Vii­mei­nen päi­vä ei ole­kaan pelon, vaan ilon ja kii­tok­sen päivä.

Sil­loin saa kiit­tää Juma­laa, kuten apos­to­li Paa­va­li kehot­ti Kolos­san usko­via kiit­tä­mään: ”Kiit­tä­kää iloi­ten Isää, joka on teh­nyt tei­dät kel­vol­li­sik­si saa­maan pyhil­le kuu­lu­van perin­tö­osan valon val­ta­kun­nas­ta. Hän on pelas­ta­nut mei­dät pimey­den val­las­ta ja siir­tä­nyt mei­dät rak­kaan Poi­kan­sa val­ta­kun­taan, hänen, joka on mei­dän lunas­tuk­sem­me, syn­tiem­me anteek­sian­to.” (Kol. 1:12–14.)

Klaus Kal­lio­ran­ta, kap­pa­lai­nen, Kii­min­gin seurakunta