Ylikiiminki
Ajankohtaista, Haukipudas, Ii, Jääli, Kello, Kiiminki, Kuivaniemi, Pateniemi, Yli-Ii, Ylikiiminki
20.01.2022 00:00
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelu on täydessä käynnissä. Moni asia odottaa jo uusia aluevaltuutettuja tekemään päätöksiä ja pohtimaan tulevia palveluiden järjestämisen tapoja. Sunnuntaina valittavilla aluevaltuutetuilla on edessään uskomaton savotta, jossa ratkaistaan yksityiskohtaisesti maakunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä pelastustoimeen liittyviä asioita ja harmonioidaan kymmenien kuntien käytössä olleita erilaisia toimintatapoja. Kun päätöksenteko käynnistyy maaliskuun alussa, jo kesäkuun lopussa pitäisi keskeiset asiat olla linjattuna, jotta palvelutuotanto voi käynnistyä vuoden 2023 alussa.
Lue lisää
Ajankohtaista, Jääli, Kello, Kiiminki, Oulu, Yli-Ii, Ylikiiminki
20.01.2022 00:00
Kolmanteen koronarokotukseen voivat varata ajan nyt kaikki 18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt Oulussa. Rokotuksiin on ajanvaraus. Oulussa kolmannen rokoteannoksen saavat ajanvarauksen kautta tällä hetkellä 60 vuotta täyttäneet sekä riskiryhmät, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta.
Lue lisää
Ajankohtaista, Ylikiiminki
19.01.2022 00:00
Nykyinen Ylikiimingin S‑marketin Postin palvelupiste sulkeutuu tiistaina 15. helmikuuta kello 14. Kasvavan pakettiliikenteen vuoksi Posti laajentaa S‑marketin pakettiautomaattia, joka jatkaa…
Lue lisää
Ajankohtaista, Kiiminki, Yli-Ii, Ylikiiminki
18.01.2022 00:00
Nuorten SM-hiihdot hiihdettiin viikonloppuna Keuruulla. Sarjassa N23 kuuden kilometrin matkalla ja vapaalla hiihtotyylillä kiiminkiläislähtöinen Anita Korva otti hopeaa. Korva edustaa Kainuun Hiihtoseuraa.
Lue lisää
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Ylikiimingin koululle jälleen Vihreän lipun osoitukseksi korkeatasoisesta, suunnitelmallisesta ja osallistavasta ympäristökasvatustyöstä. Vihreä lippu myönnettiin toiminnasta Ylikiimingin koululle jo seitsemännen kerran. Koulu on tehnyt ympäristötyötä jo yli kymmenen vuoden ajan.
Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi eilen keskiviikkona. Iissä oli heti Nätteporin äänestyspaikan ovien avauduttua kello 12 kymmeniä äänestäjiä. Ainakin alku näytti vilkkaalta, vaikka yleisesti pelkoa on aluevaalien äänestysprosentin jäämisestä alhaiseksi.
Lahja Kiuttu ja Irene Ravaska olivat päättäneet lähteä äänestämään heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä.
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Oulun Sosialidemokraattisen piirin puheenjohtaja Mika Pietilä. Palveluiden parantaminen ja niiden…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Pohjois-Pohjanmaan Keskustan puheenjohtaja Marjut Lehtonen. Palveluiden parantaminen ja niiden tasavertainen…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Ahti Moilanen. Palveluiden parantaminen ja niiden…
Rantapohja kysyi sote-uudistuksesta ja aluevaaleista eduskuntapuolueiden Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajilta. Vastaajana Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Tomi Kaismo. Palveluiden parantaminen ja niiden tasavertainen…