Tekstarit
Jopa löytyi rahaa palkankorotuksiin. Vanhukset ja lapsiperheet ihmettelevät moista löytöä. Eipä puutu leipä ainakaan näiltä varattomilta. Muistamme heitä seuraavissa vaaleissa.
Lue lisääJopa löytyi rahaa palkankorotuksiin. Vanhukset ja lapsiperheet ihmettelevät moista löytöä. Eipä puutu leipä ainakaan näiltä varattomilta. Muistamme heitä seuraavissa vaaleissa.
Lue lisääOulussa toimii Pohjois-Pohjanmaan Kirjoittajat, johon voi liittyä (20e/vuosi) kuka tahansa kirjoittamisesta kiinnostunut, mutta erityisesti omakustannekirjailijat. Sen puheenjohtajana toimii tällä hetkellä ahkera Kirsti Ojala, joka nimitettiin vuonna 2019 Oulun kuudenneksi tähtiemoksi.
Lue lisääValitus Siikasaarentien nopeusrajoituksen alentamisesta on perusteeton. Turvallinen liikenne syntyy, kun noudatetaan liikennesääntöjä.
Lue lisääKeskustelu Olhavan koulusta on ollut vilkasta ja emme ymmärrä joidenkin kunnan päättäjien näköalatonta ja yksioikoista näivettämispolitiikkaa.
Lue lisääRantapohja tiistai 3. lokakuuta. Vanhan kuvan kertomaa. Alemman kuvan tekstissä on minun mielestäni virhe. Kaivuri saa voiman traktorin ulosottoakselin välityksellä. Kuvassa näkyy Temmes-kaivuri ja Ferguson 20 ‑traktori. Fordson Super Majoria ei ole tehty vielä 1956, ensimmäinen Super on tehty 1960. Tämä on minun näkemykseni.
Kyllä mää niin mieleni pahotin. Rohomu mustikanpoimija oli käyny kyntämäsä meijän pihasa kaikki kypsyneet mustikat melekeen keittiön ikkunan alta. Semmoisella vehkeellä, että mustikan varret sojotti sammaan suuntaa iliman lehtiä. Surullinen näky. Konttilan tietä on pitkästi ja molemmin puolin mettää. Miksi piti tulla yksityisele pihale.
Suomessa on laskettu olevan 2,7 miljoonaa paikannimeä, jotka on koottu Paikannimiarkistoon. Lisäksi niitä on 800 000 Maanmittaushallituksen Paikannimirekisterissä. Näistä vähän yli 1 500 on ÄMMÄ-nimiä.
En ole koskaan voinut kehuskella kalamiestaidoillani. Kuitenkin varhaisnuoruudessani lukemattomia iltapuhteita istuin noin 200 metrin päässä kotoani virtaavan Kiiminkijoen rantatörmällä tuijotellen mato-ongen kohoa. Silloin vähäisetkin saaliit olivat toki tervetulleita perheemme ruokapöytään. Lisäksi oli ne pari katiskaa, jotka päivittäin koettiin.
Hyvä Riitta Haapaniemi kun kirjoitit Emmin Tuvan lakkautetusta Rantapohjan tilauksesta. Onko tämä taas älyttömiä Pohteen päätöksiä? Nyt äkkiä tilaus takaisin. Ja kyllä siellä Emmin tuvalla on vielä sen kuntoisia asukkaita, että Rantapohjaa lukevat.
Olhavan koulun prosessi on jälleen vaiheessa, jossa kyläläiset kutsutaan kuultavaksi, aivan kuten viime huhtikuussakin. Toukokuussahan kunnanhallitus jo päätti, että koulu avataan syksyllä 2024 ja selvitetään pienten lasten koulun järjestämisvaihtoehdot. Jo seuraavassa kokouksessaan kunnanhallitus kuitenkin pyörsi päätöksensä ja päätti aloittaa koko selvitysprosessin alusta. Niinpä olemme edelleen tilanteessa, jossa Olhavan koulua ei ole lakkautettu, mutta lapset kuljetetaan silti päivittäin Kuivaniemelle kouluun.
Eivät ne lapset tarvitse mitään ylenpalttista materiaa tai “sirkushuveja” arkeensa… Aito läsnäolo, yhteinen aika ja lapsentahtisesti tekeminen on tärkeämpää ja…
Pyysin kaupunginjohtajaa lähettämään Oulun kiusaamisen estämisen ohjelman ja Oulun politiikan tupakoinnista Oulun kouluissa. Ei lähettänyt. Onko Oululla noita? Ei ole?
Syksy tuo mukanaan ikäviä uutisia Iin terveyskeskukselle. Vuodeosasto lakkautetaan, ja tilalle tehdään muutostöin ns. intervalliosasto. Osasto ottaa lähialueen yksin asuvia vanhuksia 1–2 viikon jaksolle hoivaan, kun yksin kotona selviytymisessä on havaittu haasteita. Ajatus kuntoutuksesta on jalo. Mietin, kuinka stressaavana iäkäs vanhus kokee siirron kotoa ”melkein vanhainkotiin” ja takaisin. Paluu kotiin vaatii opettelun uudestaan itsenäiseen elämään. Ikä vähentää vääjäämättömästi fyysisiä ja henkisiä voimia.
Kun Iin vuodeosasto lakkautetaan, vuodepaikkaa tarvitsevat asiakkaat joudutaan siirtämään hoitoon 100 — 200 km:n päähän. Pitkäaikaisessa hoidossa voidaan puhua evakkkotaipaleista. Sote-ohjeiden mukaan kaikkia alueen potilaita tulee kohdella tasavertaisesti. Vuodeosastoilla on jo nyt sananmukaisesti hajasijoitettuina potilaita n. 160 km:n säteellä Oulusta! Keskustelussa tk-lääkäri totesi: ”Miksi minun pitäisi mennä yli 100km:n päähän vuodeosastolle saadakseni hoitoa? Jos tarvitsen esim. 8 mm pultteja, en suostu ajamaan Pudasjärvelle tai Taivalkoskelle rautakauppaan, vaan ostan ne kotikunnasta!”
Keskustan vaalitappio eduskuntavaaleissa oli raju Pohjois-Pohjanmaalla. Ei auttanut Saarikon vierailut mustalla Volvolla maakunnissa kertomassa, miten hyvä ratkaisu oli turvetuotannon alasajo. Koville tappio otti myös Lauri Nikulalla, joka purki pahaa oloaan Rantapohjan 31.8.2023 kirjoituksessa.
Iin kunta on päättänyt rakentaa runsaasti lisää tuuli- ja aurinkovoimaa. Täten olisi järkevää hyödyntää myös Kantolantien ja Ojakylän merenrantakohteet. Mietiskelijä…
Viime lauantaina julkistettu Suomen Yrittäjien gallup kertoo yrittäjien olevan perin tyytymättömiä Orpon hallitukseen. Erityisen tyytymättömiä ovat pienten ja keskisuurten yritysten edustajat.