Koh­taan omai­set. Jut­te­len hei­dän kans­saan hei­dän rak­kaan­sa elä­mäs­tä ja sii­tä, mil­lai­nen hän on ollut per­soo­nal­taan ja mit­kä asiat ovat olleet hänel­le tär­kei­tä. Poh­dim­me siu­nauk­sen vir­siä ja musiik­ke­ja, jol­lei­vat he niis­tä sovi erik­seen kant­to­rin kanssa.

Olen kuul­lut vii­me viik­koi­na tut­ta­vil­ta­ni usein kom­ment­te­ja sii­tä, että eläm­me kum­mal­lis­ta aikaa, ja ihmet­te­lyä, että miten tämä maa­il­ma on muut­tu­nut lyhyes­sä ajas­sa niin kum­mal­li­sek­si. Kou­luam­pu­mi­set ja kou­lu­kiusaa­mi­nen, sota Ukrai­nas­sa, val­tion­joh­ta­jien ”trum­pis­mi”, ilmas­to­ka­ta­stro­fi, luon­non moni­muo­toi­suu­den katoa­mi­nen, some-”elämä”, pako­lais­vir­rat – eikä vähäi­sim­pä­nä väes­tön ikään­ty­mi­nen ja syn­ty­vyy­den las­ku ovat muu­ta­mas­sa vuo­des­sa muut­ta­neet aja­tus­maa­il­maam­me kovasti.

Hau­ki­pu­taan urhei­lu­kent­tä on ollut perus­kor­jauk­sen tar­pees­sa jo aina­kin pari­kym­men­tä vuot­ta. Jo Hau­ki­pu­taan kun­nal­la oli ken­täl­le kun­nos­tus­suun­ni­tel­ma ja rahoi­tus­kin han­kit­tu­na. Kent­tää ei kui­ten­kaan kun­nos­tet­tu ja sii­hen vara­tut rahat jäi­vät käyt­tä­mät­tä, kun pää­tet­tiin sel­vit­tää koko urhei­lu­ken­tän siir­tä­mis­tä Torpanmäkeen.

Koto­na asuu entis­tä huo­no­kun­toi­sem­pia van­huk­sia. Epäin­hi­mil­li­ses­tä toi­min­nas­ta kuu­lee esi­merk­ke­jä lähes päi­vit­täin. Van­huk­sia kus­ka­taan kotoa päi­vys­tyk­seen, päi­vys­tyk­ses­tä paik­ka­kun­nal­ta toi­sel­le ja taas takai­sin kotiin. Haja-asu­tusa­luei­den pit­kien mat­ko­jen koti­hoi­dos­sa ja koti­sai­raa­la­toi­min­nas­sa on omat käy­tän­nön rajoit­teen­sa. Hoi­ta­jia on lii­an vähän, koh­taa­mi­seen, läs­nä­oloon ja kär­si­mys­ten lie­vi­tyk­seen ei ole aikaa. Ikäih­mis­ten tur­val­li­suus on järkkynyt.

”Ylös­nouse­mi­sen päi­vä! Viet­tä­kääm­me kir­kas­ta rie­mu­juh­laa ja syleil­kääm­me toi­nen tois­tam­me! Vel­jet, sano­kaam­me vihol­li­sil­lem­me­kin: Anta­kaam­me kaik­ki ylös­nouse­mi­sen täh­den anteek­si ja näin lau­la­kaam­me: Kris­tus nousi kuol­leis­ta, kuo­le­mal­la kuo­le­man voit­ti ja hau­dois­sa ole­vil­le elä­män antoi.” (Pää­siäiss­ti­kii­rois­ta)

Poh­de on pyy­tä­nyt kun­nil­ta, jär­jes­töil­tä ja maa­kun­nan asuk­kail­ta palau­tet­ta hyvin­voin­ti­suun­ni­tel­mas­ta 7.2.–12.3.2024. Poh­teen alue­val­tuus­to käsit­te­lee ja hyväk­syy hyvin­voin­ti­suun­ni­tel­man huh­ti­kuus­sa. Toi­vot­ta­vas­ti mah­dol­li­sim­man monet kun­nat, kun­tien asuk­kaat ja jär­jes­töt ovat otta­neet kan­taa suunnitelmaan.

Pel­ko ja ilo. Arve­len, että nämä kak­si tun­net­ta ovat meil­le kai­kil­le tut­tu­ja. Voi olla, että ne ovat itse asias­sa monen aikam­me ihmi­sen perus­tun­to­ja? Ne eivät sul­je toi­si­aan pois. Ihmi­nen, joka kokee jois­ta­kin asiois­ta iloa ja rie­mua, voi hyvin­kin saman­ai­kai­ses­ti tun­tea perus­tel­lus­ti pel­koa jois­ta­kin muis­ta asioista.

Kun­tien talou­den­hoi­don kan­nal­ta oli hyvä, että sote-uudis­tus saa­tiin vih­doin teh­tyä edel­li­sen hal­li­tus­kau­del­la poliit­ti­sen kom­pro­mis­sin tulok­se­na. Uudis­tuk­sen tavoit­tee­na oli kor­ja­ta sosi­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon rahoi­tus, vähen­tää byro­kra­ti­aa ja mikä paras­ta; hel­pot­taa hoi­toon pääsyä.

Olen onnel­li­ses­ti har­joit­te­le­mas­sa olo­neu­vok­se­na ole­mis­ta. Jäin roh­keas­ti pois päi­vä­työs­tä­ni opet­ta­ja­na. Nyt parin kuu­kau­den koke­muk­sel­la voin sanoa, että kan­nat­ti olla roh­kea ja teh­dä muu­tos päi­vä- ja viikkorytmiin.

Ihmi­sen elä­mäs­sä on usei­ta suu­ria kysy­myk­siä. Mik­si olen syn­ty­nyt, mikä mer­ki­tys elä­mäl­lä­ni on tai onko kai­ken taka­na jotain suurempaa?

Vuon­na 2019 kir­joi­tin kolum­nis­sa­ni Rak­kaus on Rajo­ja mm. seu­raa­vaa: ”Saim­me maa­nan­tai­na aamu­var­hai­sel­la seu­ra­ta upeas­sa pak­kas­sääs­sä täy­del­lis­tä kuun­pi­men­nys­tä. Seu­ra­tes­sa­ni kuun­pi­men­nys­tä Yli-Iin kodis­sa, joka sijait­see met­sän kes­kel­lä kau­ka­na katu­va­lo­jen lois­tees­ta, tun­sin ja tun­nen itse­ni onnek­kaak­si kos­ka olen saa­nut kas­vaa ympä­ris­tös­sä, jos­sa on voi­nut harrastaa….”.