Tekstarit
Kohta kolisee risteyksissä, jolleivät urakoitsijat ala perkata pois näkyvyyden peittäviä lumivalleja. Kuka maksaa mahdollisen vahingon?
Lue lisääKohta kolisee risteyksissä, jolleivät urakoitsijat ala perkata pois näkyvyyden peittäviä lumivalleja. Kuka maksaa mahdollisen vahingon?
Lue lisääSiksi, että tullakseen valituksi presidenttiehdokkaan on saatava yli puolet annetuista äänistä. Nyt käydyissä vaaleissa tämä ehto ei täyttynyt. Niinpä Suomen sääntöjen mukaan kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa kilpailua. Jos heidän joukossa ei ole äänestäjän omaa ehdokasta, hän voi katkeroituneena vetäytyä syrjään, mikä ei ole oikein.
Lue lisääOtsikolla Ii ensin kirjoiteltiin 1. helmikuuta Rantapohjassa. Käytäntöhän näyttää, että Iin päättäjät ovat huolen pitäneet siitä, ettei ole huomioitu muuta kuin just se pahanen keskustaajama, näet Iin kunta käsittää monta kylää, joissa on vahvaa potentiaalia ja joka jää napaansa tuijottajilla kokonaan huomiotta ja joka puolustaa nopeaa uuden ohitustien rakentamista.
Lue lisääOlisiko Iin kunnan aika tehdä jotain Liesharjun asuinalueen loppuunsaattamiseen tai edes herätellä kiinnostusta alueesta? Mielestäni voitaisiin kokeilla vaikka radikaalimpaa linjaa ja markkinoida aluetta vaikka euron tonteilla. Kuntamme kuitenkin tarvitsee työssäkäyviä perheitä, että pysymme itsenäisinä eikä tarvitse alkaa miettimään yhdistymistä Ouluun.
Lue lisääPitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla sen viljelystä rehuksi kiinnostui Perä-Pohjolan koeaseman johtaja Aimo Isotalo.
Nyt kun Iin kuntakin on siirtynyt jätteiden lajitteluun ja keräilyyn, tuli meidänkin rivitaloon useita lajitteluastioita. Lajittelu koskee yli neljän asunnon rivitaloja. Miksihän Iin Vuokrataloja ei näytä koskevan sama ohjeistus, koska niillä ei näytä olevan keräysastioita. Voisiko joku päättäjä kunnasta vastata.
Onnittelut sinulle Tipattomaan osallistuneelle! Tutkimusten mukaan kuukaudenkin alkoholittomalla jaksolla ja alkoholin käytön vähentämisellä voi olla monia myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin.
Pieni vauva säteilee viattomuutta ja huokuu rakkautta. Tämä on meidän monen kokemus. Erityisesti vanhan ihmisen ja pienen lapsen kohtaamisessa on Taivaan tuoksua. Tämän sai kokea vanha Simeon, joka uskollisesti kulki temppelissä ja odotti Messiaan tuloa. Jumalan Henki oli hänelle ilmoittanut, että hän saisi vielä ennen kuolemaansa nähdä maailman Vapahtajan.
Kiitos nimimerkille Iin tulevaisuudesta ja ilmastosta huolissaan yleisönosastokirjoituksesta Rantapohjassa 25. tammikuuta. Kirjoittajalla oli realistinen käsitys tulevien ratkaisujen merkityksestä Iin tulevaisuudelle.
Petteri,kova oikeistopolitiikko, Suomi-laivaa et käskyttämällä käännä. Sipilän hallituksen yritys karahti kiville, lyhyestä muististasi pitkä miinus.
Kovat pakkaset ovat mahdollistaneet sen, että houkutus jäällä liikkumiseen moottoriajoneuvoilla on suuri.
Ajaminen jäällä on sallittua ja perustuu yleiseen kulkuoikeuteen; tosin omalla vastuulla. Maastoliikennelaki koskee kuitenkin myös jäällä ajoa silloin kun tarkoituksena on avata esimerkiksi jäärata toistuvaa moottoriajoneuvoilla tapahtuvaa ajoa varten. Perusteena ovat vaikutukset, ”josta kohdistuu vaikutuksia asutukselle tai alueen yleiselle virkistyskäytölle tai jos jäärata aiheuttaa muita maastoliikennelain 5 §:n tarkoittamia haittoja”.
Haukiputaalle on suunnitteilla erinäisiä järjestelyjä liikuntapaikkojen suhteen. Nykyinen yleisurheilukenttä on suunnitelmien mukaan siirtymässä toisaalle nykyisestä sijainnistaan jokirannasta. Olen lukenut suunnitelmia moninaisissa mietteissä. On hienoa, että suunnitellaan uutta mutta…
Ari Rautakoski kirjoitti 16.1.2024 Rantapohjassa selkeän, perustellun mielipidekirjoituksen Iin Energian kaksiaikasähkön/yleissähkön. hinnoittelusta. Voi pohtia miksi kaksiaikasähkön päiväkäyttöhinta on erilainen kuin yleissähkön hinta päivällä. Samaa sähköä! Myös yösähkön hintaa on taas 1.1.2024 nostettu. Kaksiaikasähkönkäyttäjät jakavat tarvitsemansa sähkön päivälle ja yölle eli sinne missä yleiskulutus on vähempää. Tämähän on järkevää kulutuksen tasaamista. Riittää sitten päiväsähkö tuulettomina pakkaspäivinäkin paremmin. Ja jospa sitä pörssisähköä tarvitsisi ostaa vähemmän.
Sota on aina hirvittävä asia, jossa häviävät kaikki, niin hyökkääjät kuin puolustajatkin. Sen syyt ovat ihmisen omissa harhakuvitelmissa, suuruuden ja vallan himossa, orjuuttamisessa, kateudessa, alistamisessa ja kuvitteellisen hyödyn ja kunnian saamisen tavoittelemisessa.
Iin kunnanjohtaja kertoi Rantapohjassa 16.1.2024 hyvinvoinnin, ympäristön ja infran parantamisesta ja vastuullisesta taloudenpidosta, kuinka ne ohjaavat Iin juhlavuotta.
Kokaiinin käyttö kasvaa! Ei Haukipudas(kaan) ole mikään lintukoto huumeiden suhteiden, vaikka jotkut luulevat puheidensa perusteella niiden kuuluvan vain “suureen maailmaan”. Huumeiden käyttö on valitettavan yleistä ihan keskuudessamme. Viihdekäyttöä vähätellään. Valinnat vaikutuksen alaisina voivat olla valitettavan vaarallisia ja vahingoittavat valtavasti myös voimavarojamme. Katse silmiin kohdatessa ja kontakteissa, poikkeukselliset pupillit puhuvat paljolti puolestaan!