Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Eedla Maria Räsänen Haukiputaalta kuoli 30.1. Hän oli 91- vuotias.
Lue lisääEedla Maria Räsänen Haukiputaalta kuoli 30.1. Hän oli 91- vuotias.
Lue lisääSuomen käymistä sodista vuosina 1939–44 on monella suomalaisella omakohtaisia muistoja kirjoitettujen tutkimusten lisäksi. Urhoollisesti taistellut Suomi kärsi niissä lopulta musertavan tappion. Rauhanteossa vuonna 1944 Suomi menetti yli 10 % pinta-alastaan, joutui karkoittamaan saksalaiset sotilaat jotka olivat olleet aseveljiä yli kolmen vuoden ajan, pienentämään tuntuvasti omaa armeijaansa, maksamaan sotakorvauksia teollisuustuotteina yl1 500 miljoonan USA:n dollarin arvosta, panemaan vankeuteen sodanaikaisen ylimmän poliittisen johdon jne.
Lue lisääRantapohjasta 28.7.1977: 5‑vuotias Irja oli päässyt isänsä kanssa suolle hilloja poimimaan. Kun he olivat kulkeneet jo melko pitkän matkan, kysyi isä Irjalta: “Vieläkö sinä jaksat kauemmaksi kahlata?” “Vielä minä vähän matkaa jaksan, mutta miten minä sitten takaisin jaksan”, ihmetteli tyttö. Hupi-Duunari
Lue lisääOulun kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina jätettiin valtuustoaloite Virpiniemen liikuntaopiston tilojen hankkimisesta Oulun kaupungin omistukseen ja kuntalaisten käyttöön.
SDP:n valtuustoryhmä esittää, että kaupunki käynnistää välittömästi neuvottelut Koulutuskuntayhtymä OSAO:n kanssa entisen Virpiniemen liikuntaopiston kiinteistön hankkimiseksi kaupungille. Kiinteistö on tällä hetkellä tyhjillään ja vailla käyttöä. OSAO on siirtänyt liikuntaopiston toiminnot Kaukovainion yksikköön ja on kiinnostunut myymään kiinteistön.
Lue lisääOulun kaupunki uudisti yhteisötilansa eli entiset asukastupansa. Yhteisötilat ovat uudistuneet visuaalisesti kaupunkibrändin mukaisiksi. Uudistuksella halutaan lisätä yhteisötilojen tunnettuutta ja tunnistettavuutta sekä lisätä oululaisten tietoutta yhteisötilojen käyttömahdollisuuksista.
Rantapohjasta 21.7.1977: Kaksi nuorta metsästäjää kehui aseitaan. Toinen sanoi ampuneensa mettikanaa. Toinen kysyi, että sattuiko, niin ampuja sanoi: “Ei, mutta meni niin läheltä, ettei se uskaltanut enää väkättää.” A.V.Olhava
40:s Haukipudashiihto kisattiin upeissa puitteissa ja olosuhteissa sunnuntaina Virpiniemessä. Jo lauantaina oli ohjelmassa Lasten hiihto nyt kuudennen kerran. Uutta oli, että molemmat tapahtumat olivat nyt kokonaisuudessaan Virpiniemessä Torpanmäen ja Jatulin sijaan. Järjestäjien mukaan Virpiniemi on tapahtumapaikka jatkossakin.
Oulussa vuonna 2021 käynnistetty Prikka kiertoon ‑hankkeen ruoka-aputyö laajenee Oulun haja-asutusalueille. Toiminnan keskiössä on Oulun Kaukovainiolta käsin operoiva Prikkakeskus, joka toimii hyötyruuan logistiikkakeskuksena ja mahdollistaa hävikkiruoan jakelun ja uudelleenkäytön.
Risto Sakarias Lämsä Kiimingistä kuoli 30.1.2024. Hän oli 78-vuotias.
Oulussa ja Iissä on aloittanut toimintansa uusi ikäihmisten liikkuva päivystysyksikkö joulukuun 2023 alussa. Toiminta-alue kattaa myös Rantapohjan alueen eli Haukiputaan,…
Yksi tai pari välinpitämätöntä koiranomistajaa pystyy pilaamaan muiden ulkoilunautinnon. Ainakin Ylikiimingin kirkolla oli lau 10.2. koiranulosteita pitkin poikin eräin osin kävely-/pyöräilyväyliä.
Suomen tasavallan presidentiksi valittu kokoomuksen Alexander Stubb keräsi isoimman äänipotin myös Haukiputaan äänestysalueilta A ja B sekä Asemakylän, Kellon ja Kellon Kiviniemen äänestysalueilta. Valitsijayhdistyksen ja vihreiden Pekka Haavisto oli Subbia suositumpi ainoastaan Martinniemen äänestysalueella, missä Haavisto sai 57,1 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Myös Pateniemessä Haavisto oli ykkönen.
Antero Albertti Miettunen Iistä kuoli 30.1. Hän oli 85-vuotias.
Myös Rantapohjan alueen lukioitten vanhat pääsivät tanssahtelemaan perjantaina 9.2. Haukiputaalla, Kiimingissä ja Iissä. Vanhojenpäivä on suomalaisten lukion toisen vuoden opiskelijoiden viettämä juhlapäivä, joihin liittyy nykyään vanhojentanssit. Niihin osallistuminen ei toki ole pakollista. Torstaina 8.2. oli abiturienttien penkinpainajaiset, ja sen jälkeen lukion toinen luokka on jäänyt koulun ylimmäksi eli “vanhimmiksi”.
Rantapohjan alueen tämän kevään abit Haukiputaalla, Kiimingissä ja Iissä saivat viettää torstaina 8.2. penkkaripäiväänsä ihan kunnon pakkasessa. Kylmyys ei iloa hälventänyt, kuten kuvista näkyy. Penkinpainajaiset eli penkkarit on tapahtuma, joka järjestetään abiturienttien päättäessä säännöllisen koulunkäyntinsä. He alkavat valmistautua maaliskuussa toteutuviin ylioppilaskirjoituksiin.
Oulun kaupungin maankäytön toteuttamisohjelmassa vuosille 2024–2028 on Rantapohjan haastattelemien alueen valtuutettujen mielestä erityisen hyvää keskittyminen täydennysrakentamiseen, jolla saadaan hyödynnettyä jo olemassa olevaa infraa sekä palveluita.