Kunnostamo laajensi ja monipuolistui
Treenistudio Kunnostamo on saanut uudet tilat Iin Alarannalle. Yrittäjä Anu Suotula-Teppo on myös laajentanut palveluitaan.
Lue lisääTreenistudio Kunnostamo on saanut uudet tilat Iin Alarannalle. Yrittäjä Anu Suotula-Teppo on myös laajentanut palveluitaan.
Lue lisääIin urheilutoimintojen alueelle Iisi-areenan yhteyteen on suunnitteilla padel-urheiluhalli. Kunnanhallitus päätti vuokrata hallia suunnittelevalle Hanhela Consulting Oy:lle alueelta noin 980-neliöisen määralan.…
Lue lisääKuntavaaleissa Iissä eniten ääniä saaneet perussuomalaisten Petri Hyvönen ja keskustan Hannu Kaisto ovat yllättyneitä äänimäärästään.
Lue lisääNaisten määrä lisääntyy nykyisestä Iin uudessa kunnanvaltuustossa. Tulevasta 31 valtuutetusta 14 on naista. Edelliseen valtuustoon valittiin vuonna 2017 yhteensä 35…
Lue lisääIissä ja muissa Oulunkaaren kunnissa rokotetaan nyt kaikkia yli 16-vuotiaita. Rokotettavan tulee olla täyttänyt 16 ennen kuin rokotteen voi saada. Rokotusaika…
Koronarokotukset laajenevat Oulussa 20-vuotiaisiin eli vuonna 2001 syntyneisiin ja sitä vanhempiin henkilöihin. Rokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin tai Modernan rokotetta. Rokotusvuorossa ovat…
Poisnukkuneet Leila Sinikka Honkanen Haukiputaalta kuoli 25.5. Hän oli 87-vuotias. Pekka Johannes Kanniainen Haukiputaalta kuoli 4.6. Hän oli 86-vuotias. Raili.…..
Illinsaareen menevän tien varrella sijaitseva Iin kunnan lumenkaatopaikka on kiinnittänyt kuntalaisten ja ohikulkijoiden huomion, sillä alueelle kasattujen lumimassojen alta on paljastunut valtava määrä roskia, joiden joukossa erityisesti ovat korostuneet talven mittaan maahan päätyneet kasvosuojukset.
Kuntavaalien voittajapuolue Iissä on perussuomalaiset, jonka kannatus lisääntyi edellisistä kuntavaaleista 6,4 prosenttiyksikköä. Puolue nousi kannatuksellaan häntäsijalta Iin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.…
Kaikki yli 30-vuotiaat ovat rokotusvuorossa Iissä ja Kuivaniemellä. Rokotusaika tulee varata ensisijaisesti netistä osoitteesta oulunkaari.com, jotta koronapuhelimet eivät ruuhkaantuisi. Jos…