Pakkanen kuurasi testijuoksijoita
Iin Yrityksen testijuoksusarja jatkui marraskuun osakisassa 15–17 asteen kipakassa pakkasessa. Maalissa nähtiin melkoisia kuurapartoja.
Lue lisääIin Yrityksen testijuoksusarja jatkui marraskuun osakisassa 15–17 asteen kipakassa pakkasessa. Maalissa nähtiin melkoisia kuurapartoja.
Lue lisääTaidekoululaisten taidenäyttely Nätteporissa, kansalaisopiston oppilaskonsertit, seniorikino ja jouluaskartelua kirjastossa. Kaiken kruununa keskiviikon tapahtumat Lähde! ‑puistossa ja ympäristötaidepuistossa sekä torstai-illan Kuuranvalkeat ‑tulishow Nätteporin pihalla – Iin Valonjuhlan ohjelmat täyttivät marraskuun viimeisen viikon valon, tulen ja värien leikillä, ja kaikkiin viikon tapahtumiin riitti myös yleisöä.
Lue lisääIin ympäristöyhdistys rY jakoi syyskokouksensa yhteydessä tämänvuotisen Iin Ympäristöpalkinnon, joka ojennettiin kuivaniemeläiselle Mauri Huhtalalle. Yhdistyksen toimesta huomionosoitus on vuosittain suojelutyössä ansioituneelle henkilölle luovutettu jo 1990-luvulta lähtien. Muutamina viime vuosina palkitseminen on toteutettu yhteistyössä Iin kunnan kanssa, mutta tänä vuonna ympäristöyhdistys on palannut oman palkinnon järjestelmään.
Lue lisääMaaria Tuisku kirjoittaa seurahistoriikkia, Perttu Vedenoja auttaa seuroja viestinnässä ja Emmi Kaikkonen toimii seurakoordinaattorina. Urheiluseuroista on löytynyt monenlaisia työtehtäviä ja niille tekijöitä, kun seurojen työllistämistoimintaa on tuettu Työtä hyvässä seurassa ‑hankkeen avulla.
– Urheiluseuroissa on valtavasti työtehtäviä, joihin voitaisiin palkata työntekijöitä. Ongelmana on ollut se, ettei seuroissa välttämättä tiedetä, miten pitäisi toimia ja mitä kaikkea työllistäminen vaatii, hankkeen vetäjä Eeva-Leena Ylimäki kertoo.
Lue lisääFingrid Oyj suunnittelee uuden voimajohdon rakentamista Rovaniemen Petäjäskosken ja Vaalan Nuojuankankaan välille. Voimajohtoyhteyden pituus on reilut 200 kilometriä. Uusi voimajohto sijoittuu osin nykyisten voimajohtojen yhteyteen, ja uutta maastokäytävää on noin 105–145 kilometriä vaihtoehdosta riippuen.
Iin kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnassa käynnistetään vuoden 2022 talousarvion ja suunnitelmakauden 2023–2024 suuren alijäämän vuoksi ensi vuoden alkupuolella hallinto-…
Kunnan tämän vuoden investointien määrärahamuutokset olivat Iin kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina. Kuluvan vuoden investointeihin oli tälle vuodelle talousarvioon varattu 3,51 miljoonaa…
Iin kunnan henkilöstölle järjestetään mahdollisuus jouluruokailuun, vaikka siihen varatut määrärahat poistettiin tämän vuoden talousarviosta. Jouluruokailuun varattu 8000 euron määräraha poistettiin…
Vuoden yrittäjänä Iissä on palkittu tuulivoimaloita huoltavan ja asentavan JBE Service Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Berg. Iin Yrittäjät ry:n ja Iin…
Lohikalojen vaelluspoikasten eli smolttien alasvaellusväylän rakennusurakka on valmistunut Iijoen ylimmällä voimalaitoksella, Haapakoskella. Kyseessä on Suomen ensimmäinen lohikalojen alasvaellusväylä. Väylän yhteyteen…
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty Iin seudun syyskokouksessa Kuivaniemen Merihelmessä vietettiin juhlahetkeä torstai-iltana. Kokouksessa luovutettiin liiton ansiomerkit Airi Huoviselle, Pirkko Kaistolle, Sanna Kontiolle ja Marketta Manniselle. He ovat toimineet aktiivisesti useita vuosia yhdistyksessä muun muassa hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana ja luottamusmiehenä. Ansiomerkit luovutti Jyty Pohjois-Suomen alueasiamies Jarmo Raappana.
Iin Vihreät ry valitsi vuosikokouksessaan 21.11. Heli-Hannele Haapaniemen jatkamaan puheenjohtajana. Hallituksen jäseniksi valittiin jo aiemmalla kaudella toimineet Eija Alaraasakka, Martti…
Iin työväentalo toimi äänityspaikkana 2–7 Miehen Trio?n juuri digialustoilla julkaisemalla Iin Työväentalo ‑nimisellä EP-levyllä. Yhtyeen lauluntekijä, iiläislähtöinen Taneli Haapala kertoo, että julkaisu äänitettiin nykyaikana harvinaiseen tyyliin.
– Kappaleet äänitettiin vanhaan tyyliin puolikaariasetelmassa käyttäen mahdollisimman vähän mikrofoneja. Emme tehneet päällekkäisäänityksiä, vaan äänitimme kappale kerrallaan kertaotolla. Tällä pyrittiin samaan taltioinnille juuri sitä vanhaa henkeä, mitä kappaleet sekä työväentalo itsessään huokuvat.
Jätteiden erilliskeräyksen valmistelusta jätettiin valtuuston kokouksessa Pekka Koskelan ja yhdeksän muun keskustalaisvaltuutetun allekirjoittama valtuustoaloite. Jätelain uudistuksen myötä jätteiden keräämisvelvoite laajenee…
Iin Järkkävisan porukka jakautui tällä kertaa kahteen ennakolta ajatellen tasaiseen joukkioon. Lännen runkona oli Päkkikankaan Raittiusyhistys ja idän Tohveliroistot. Tasainenhan tästä itä-länsi ‑ottelusta tulikin. Puoliajalla olivat pinnat tasan 18–18. Länsi karkasi ensimmäisellä kysymyksellä pinnan johtoon. Suurin sorsalintu meni molemmilta kaislikkoon, mutta Euroviisut, Afrikansarven maat ja camembert-juusto toi pisteet. Molemmille tuli porosta mieleen oikean verbin akt.ind.prees.y.1. p. Euran Daltonit oli helppoa kauraa, mutta itä nappasi kolmen pojon kaulan maailman myydyimmästä näkkäristä. Länsi meni johtoon Aku Ankka piirtäjä ‑Korhosella ja Suomen kuntien järjestyksillä. Itä tasoitti puolestaan vihjeestä ja asiantuntemuksella sähköpyörävarkauksista. Vito Corleonen kuuluisa tarjous oli molemmilla muistissa.
Tuleva vuosi on viimeinen, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ovat kuntien järjestettävänä. Vaikka Iissä sosiaali- ja terveystoimi on jo Oulunkaaren hoidettavana ja pelastuslaitos osa Oulun kaupungin organisaatiota, on muutoksia silti tulossa.
– Suunnittelujaksolla syntyy uudenlainen Iin kunta. Minkälainen se on, sitä ei voi vielä määritellä, mutta nyt aletaan paaluttaa sitä, miltä se näyttää, sanoi Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava maanantaina kunnanvaltuuston aloittaessa ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2023–24 taloussuunnitelman käsittelyn.