Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Lempi Kyllikki Laitinen Iistä kuoli 3.2.2021. Hän oli 88-vuotias.
Lue lisääLempi Kyllikki Laitinen Iistä kuoli 3.2.2021. Hän oli 88-vuotias.
Lue lisääSeuraavien vuosien aikana Arinalla on alkamassa Pohjois-Suomen alueella yli 50 investointihanketta, jotka ovat kaikkiaan suuruudeltaan noin 150–200 miljoonaa euroa. Joukossa on sekä uudishankkeita että nykyisten palveluiden kehittämishankkeita. Näissä ovat mukana myös Arinan Rantapohjan alueen toimipaikat, joita tullaan toimialajohtaja Mikko Palson mukaan kehittämään uuden konseptin mukaisesti samaan tapaan kuin Kellon S‑marketia.
Lue lisääHaHen lentopallon naisten 2‑sarjan pelit jatkuivat Ystävänpäivänä Pihtiputaalla, jossa kohdattiin Plokin nuori lukiojoukkue. Heiton tytöt olivat parantaneet peliä edellisviikonlopun tuplatappioiden jälkeen ja kotijoukkue kaatui rutiinisuorituksella selvästi 0–3 (20–25, 19–25, 20–25).
Lue lisääTänään perjantaina on tullut ilmi, että mahdollinen altistuminen koronavirukselle on voinut tapahtua bussissa 23K Martinniemessä tiistaina 9.2. kello 12.30–13 ja…
Lue lisääMarttilaisten olohuone, Repolantien kerrostalon länsipäädyssä sijaitseva Förmaaki, avattiin tiistaina. Tutustumispäivä toteutettiin kokoontumissuosituksia noudattaen porrastetusti siten, että iltapäivällä ovet olivat avoinna…
Haukiputaan Heiton uutena puheenjohtajana aloitti vuoden 2021 alusta Marjo Niskakangas. Tehtävässä hän kertoo aloitteneensa hyvillä mielin, vaikka korona-aika rajoituksineen haastaa.…..
Runsasluminen talvi on nostanut esiin ongelman siinä, kun moottorikelkkailijat ajavat metsäautoteitä pitkin. Tuolloin lumi tamppautuu ja tielle jää hankala, paksu kohoama, johon ei lumilinko pysty. Paikalle joudutaan kutsumaan tietä auraamaan pyöräkuormaaja , jonka käyttö on kallista.
Hei! Me ollaan välkkäreitä Länsituulen koulusta. Meidän nimet on Alissa ja Silja. Me ollaan 4B-luokalla.
Silmiä särkee ja päätäsi kolottaa, kun katsot kännykän ruudulta pelaamaasi peliä. Jatkat pelaamista, vaikka ruoka on valmis ja läksyt odottavat. Olet yksin ja tuntuu ulkopuoliselta, kun kuulet naurua olohuoneesta. Miksi et mene muiden luokse?
Ystävyys on tärkeä osa jokaista elämänvaihetta. Lapsuudessa sitä tarvitaan oman minäkuvan rakentamiseen, nuoruudessa helpottamaan irrottautumista lapsuudenperheestä ja kypsemmällä iällä pitämään näköalat avarina.