Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Eila Annikki Kaikkonen o.s. Kaveri Yli-Iistä kuoli 19.2.2023. Hän oli 91-vuotias.
Lue lisääEila Annikki Kaikkonen o.s. Kaveri Yli-Iistä kuoli 19.2.2023. Hän oli 91-vuotias.
Lue lisääLisääntyvä tuulivoiman rakentaminen koskettaa Suomessa yhä uusia alueita ja siten myös luonnonvaraisia eläimiä ja niiden elinympäristöjä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja neljäntoista tuulivoimayhtiön yhteishankkeessa selvitetään tuulivoiman vaikutuksia niin sanottuihin direktiivilajeihin eli suteen, metsäpeuraan ja maakotkaan sekä poronhoitoon ja poronhoidon kustannuksiin. Lisäksi kartoitetaan metsästäjien näkemyksiä ja kokemuksia tuulivoiman vaikutuksista metsästykseen.
Lue lisääSanna Merenluoto-Timonen,35 sairastui munuaisen vajaatoimintaan 18-vuotiaana. 30-vuotiaana hän sai elinsiirtona uuden munuaisen.
Nyt kun munuaisensiirrosta on kulunut viisi vuotta, Sanna kertoo voivansa ihan hyvin. Hän käy töissä ja elää normaalia elämää, vain tietyin pienin rajoittein. Sairaus mullisti kuitenkin elämää ja vaati sopeutumista, mutta tilanteen kanssa hän on tullut sinuiksi.
Lue lisääLapsiperheiden ulkoilutapahtuma järjestetään Haukiputaan Torpanmäellä keskiviikkona 8.3. kello 12–15. SPR tarjoaa soppatykillä valmistettua hedelmäistä kanapataa, grillimakkaroita ja kuumaa mehua.
Lue lisääOulun kaupunki on aurannut parkkipaikkoja suosituimpiin merenrantakohteisiin jäällä ulkoilijoille. Aurauksia on tehty Pateniemen Jukurinrantaan, Häyrysenniemen venesatamaan, Varjakan venesatamaan, Oritkariin ja Taskisenrannan venesatamaan.
Linnanmaan uimahallin kokonaisurakoitsijaksi on valittu NCC. Uusi uimahalli rakennetaan Ouluun Linnanmaalle nykyisen liikuntahallin yhteyteen. Uimahalliin tulee 25 metrin kuntouintiallas, opetusallas, lasten allas sekä monitoimiallas.
Moni meistä muistaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan erilaisia rukouksia. Minulla on jäänyt erityisesti mieleen iltarukous, Levolle lasken, Luojani, joka toi turvallisuutta nukkumaan asettuessa. Ala-asteelta muistan yhteen ääneen lausuttavan ruokarukouksen ja Isä meidän-rukouksen.
Ensi sunnuntaina kirkkovuoden aiheena on rukous ja usko. Ne liittyvät vahvasti toisiinsa: rukous on sydämen puhetta ja huokausta Jumalan puoleen ja uskoa siihen, että Jumala kuulee ja voi auttaa. Usko taas näkyy siinä, että ihminen luottaa Jumalaan ja haluaa kääntyä hänen puoleensa. Tästä mainitaan psalmissakin: ”Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan.” (Ps. 25:6) Rukouksessa voi kertoa Jumalalle elämän surut, ilot ja kiitoksen aiheet tai pyytää apua, kun elämässä on vaikeuksia.
Oululaiset antoivat kaupungin osallistuvaan budjetointiin yhteensä 178 ideaa. Ideoiden toteutukseen on varattu tänä vuonna 70 000 euroa.
Asukas- ja kyläyhdistysten toiminta-avustusten haku vuodelle 2023 on käynnissä. Hakuaika päättyy 15.3. kello 15.30.
Maailmalla myllerrys jatkuu. Suurvaltojen mittelöitä seurataan silmä tarkkana, sota Ukrainassa jatkuu kuukaudesta toiseen, inflaatio kiihtyy ja odotamme edelleen sotilasliitto NATO jäsenyyttä. Asioita, joihin kotisohvalta on vaikea vaikuttaa. Siispä keskitytään läheisimpiin aiheisiin.