Val­ton koti ja elä­mä kiin­nos­ta­vat edelleen

Val­to Per­nun Sää­tiö jär­jes­tää vuo­sit­tain Avoi­met ovet ‑tilai­suuk­sia Per­nun koti­ta­los­sa, joka enti­sen omis­ta­jan­sa tah­don mukai­ses­ti on säi­ly­tet­ty esi­merk­ki­nä vii­me vuo­si­sa­dan alun talon­poi­kais­kult­tuu­ris­ta. Tilai­suu­det ovat yleen­sä kerän­neet vii­ti­sen­kym­men­tä kiin­nos­tu­nut­ta vie­rai­li­jaa tutus­tu­maan eri­koi­se­na per­soo­na­na tun­ne­tun Val­to Per­nun kotiin sekä kodin sei­nil­tä löy­ty­viin tau­lui­hin, joi­ta Per­nu tal­vi­sin maa­la­si. Tämän­ker­tai­nen, vii­me sun­nun­tai­na pidet­ty, Avoi­met ovet ‑päi­vä sujui totu­tun kaa­van mukaan, ja kävi­jöi­den sekä sää­tiön edus­ta­jien kes­ken käy­tiin myös lukui­sia kes­kus­te­lu­ja niin talon ja Per­nun met­sien kuin hänen valo­ku­vaus­toi­min­tan­sa ja tai­teen­sa tiimoilta.

Kävi­jöil­lä oli mah­dol­li­suus tutus­tua sekä tilan pää­ra­ken­nuk­seen että osaan piha­pii­rin ulko­ra­ken­nuk­sis­ta, joi­hin kuu­lu­vat tii­li­nen navet­ta latoi­neen sekä sau­nan ja kesä­keit­tiön sisäl­tä­vä pie­ni ulko­ra­ken­nus. Lisäk­si piha­pii­riä reu­nus­taa ait­ta- ja varas­to­ra­ken­nus, ja pihal­ta löy­tyy yhä jopa vinttikaivo. 

– Sen ver­ran raken­nuk­sia on Val­ton jäl­keen kun­nos­tet­tu, että pää­ra­ken­nuk­sen päre­kat­to on kor­vat­tu huo­pa­ka­tol­la ja ulko­sei­niä maa­lat­tu. Myös latoon on raken­net­tu uusi lat­tia, jota var­ten tar­vit­tu puu­ta­va­ra on otet­tu Val­ton met­sis­tä, vaik­ka hän muu­toin kiel­si­kin omis­ta­mien­sa met­sien hak­kaa­mi­sen, ker­toi­li Val­to Per­nun Sää­tiön hal­li­tuk­sen nykyi­nen puheen­joh­ta­ja Olli Tolo­nen.

Uusi­tun lat­tian ansios­ta lados­sa onkin sit­tem­min jär­jes­tet­ty tilaa tar­vit­se­via myy­jäi­siä ja mui­ta kylä­ta­pah­tu­mia. Pää­ra­ken­nus puo­les­taan kät­kee sisäl­leen mit­ta­van mää­rän Per­nun maa­laa­mia tau­lu­ja, joi­ta on sekä sei­nil­le ripus­tet­tui­na että pinois­sa kaap­pien ja hyl­ly­jen pääl­lä. Vaik­ka Per­nu innos­tui maa­laa­mi­ses­ta vas­ta kes­ki-ikäi­se­nä, ehti hän tal­vi­sin nii­tä tuot­taa run­saas­ti. Teok­si­aan hän sit­ten möi kesäi­sin valo­ku­vaus­työn­sä ohessa.

– Teos­ten tark­kaa luku­mää­rää onkin mah­do­ton tie­tää, kun ei ole tie­toa, pal­jon­ko hän nii­tä ehti myy­dä­kin, tote­si sää­tiön hal­li­tuk­sen tai­de­asian­tun­ti­ja Kai­ja Elo.

Tai­det­ta laa­jem­min Val­to Per­nu tuli tun­ne­tuk­si tori­va­lo­ku­vaa­ja­na. Kym­me­niä kesiä hänen valo­ku­vaus­telt­tan­sa sei­soi Rova­nie­men toril­la, ja paik­ka­kun­nal­la hän­tä nimi­tet­tiin tori­ku­vaa­ja Lins­sik­si. Tel­tas­saan Per­nu ikuis­ti kuvat­ta­van­sa itse maa­laa­man­sa Lem­men­joen mai­se­man edes­sä, ja niin kuu­lui­sak­si hän työs­sään nousi, että nykyi­sin hänen käyt­tä­män­sä valo­ku­vaus­ka­lus­to ja ‑telt­ta sekä kul­ku­vä­li­nee­nä toi­mi­nut mope­di löy­ty­vät Lapin maa­kun­ta­museos­ta Arktikumista.