Tapah­tu­ma­sun­nun­tai päät­ti kotiseutuviikon

Oululaisen Nuorisoseura Vilikkaan kansantanssiryhmä Hipasu ohjaajanaan Heli Honkalampi sai yleisönkin mukaan riemukkaaseen esitykseensä sekä raikuvat aplodit esityksen päätyttyä.Oululaisen Nuorisoseura Vilikkaan kansantanssiryhmä Hipasu ohjaajanaan Heli Honkalampi sai yleisönkin mukaan riemukkaaseen esitykseensä sekä raikuvat aplodit esityksen päätyttyä. Kuvat: Ismo Piri

Iin koti­seu­tu­vii­kon ohjel­mat päät­tyi­vät sun­nun­tain vilk­kaa­seen tapah­tu­ma­päi­vään. Vii­kon pää­juh­las­sa muun muas­sa valit­tiin Vuo­den Iiläi­nen sekä kuul­tiin uit­to­tee­mai­nen juh­la­pu­he, jon­ka piti Pert­ti Ter­vo­nen. Lisäk­si vie­tet­tiin koti­seu­tu­museol­la koko per­heen museo­päi­vää, jon­ka yhtey­des­sä esi­tel­tiin uusiu­tu­nut­ta uit­to­näyt­te­lyä, sekä pidet­tiin las­ten kep­pa­ri­ki­sa. Päi­vän päät­teek­si saat­toi vie­lä sukel­taa his­to­ri­aan Van­hal­le Hami­nal­le suun­tau­tu­van opas­te­tun käve­ly­kier­rok­sen myötä.

Juh­la­pu­heen piti Pert­ti Ter­vo­nen, jon­ka työ­ura käyn­nis­tyi nel­jän­tois­ta ikäi­se­nä Iijoen uitos­ta. Tun­ti­pal­kan hän muis­taa olleen vii­si mark­kaa, joka oli sii­hen aikaan nuo­rel­le pojal­le ison tun­tui­nen tienesti.

Iin kun­nan ter­veh­dyk­sen pää­juh­laan toi kun­nan­joh­ta­ja Mar­juk­ka Man­ni­nen, joka lähes­tyi koti­seu­dun tee­maa totea­mal­la, että ilman juu­ria ja tie­toa omas­ta koti­seu­dus­ta tai sen alu­een his­to­rias­ta, mis­sä nykyi­sin asuu, ei ole myös­kään tule­vai­suut­ta. Hän nos­ti esiin myös koko Poh­jois-Poh­jan­maan maa­kun­nan, jon­ka paik­ka­kun­nis­ta useil­la on kes­ke­nään hyvin­kin eri­lai­set juuret.

– Poh­jois-Poh­jan­maa­ta voi hyväl­lä syyl­lä sanoa ääri­lai­to­jen maa­kun­nak­si, mikä mie­les­tä­ni on hie­noa ja alu­eel­le iso vah­vuus. Tääl­lä kan­nat­tai­si­kin kil­pail­la sii­tä, miten eri­tyis­piir­teis­tä voi­si teh­dä sel­lai­sen koko­nai­suu­den, että alue on hou­kut­te­le­va niin mat­kail­la kuin elää, asua ja yrittää.

Iis­tä Man­ni­nen otti esiin kol­me mie­les­tään var­sin näky­vää piir­ret­tä eli vesis­töt, kylät ja sil­lat, joi­den hän mai­nit­see löy­ty­vän myös kevään aika­na val­mis­tel­lus­ta kuntastrategiasta.

– Vesis­töt ovat mah­dol­lis­ta­neet sen, että kun­ta on ollut asut­tu jo hyvin­kin pit­kään. Ne ovat luo­neet elin­kei­no­ja, kuten kalas­tus, saha­teol­li­suus ja uit­to, ja vesis­töis­tä on myös saa­tu ravin­toa ruokapöytään.

Ympä­ri kun­taa sijait­se­vien eri­lais­ten kylien Man­ni­nen näkee luo­van rik­kaan koko­nai­suu­den sekä tar­joa­van lukui­sia mah­dol­li­suuk­sia asua ja yrit­tää sekä har­ras­taa. Sil­to­jen hän puo­les­taan tote­si pait­si mah­dol­lis­ta­van liik­ku­mi­sen, myös tuo­van ihmi­siä yhteen ja luo­van yhte­näi­syyt­tä ja yhteisöllisyyttä.

Juh­la­pu­hu­ja Pert­ti Ter­vo­nen on eläk­keel­lä ole­va met­sä­asian­tun­ti­ja, jon­ka työ­ura lukuis­ten mui­den iiläis­ten tavoin alkoi uitos­ta jo var­sin nuo­re­na. Iijoen Ter­vo­nen tote­si­kin olleen erin­omai­nen kul­je­tus­väy­lä muun muas­sa hyvin laa­jan valu­ma-alu­een­sa ansios­ta. Joes­sa ei ole laa­jo­ja jär­viu­la­poi­ta, mis­sä tuu­len vai­ku­tus oli­si häi­rin­nyt lii­ak­si, ja Joki­jär­ven jäl­keen jokeen myös las­kee pal­jon sivu­jo­kia. Han­ka­lim­mat koh­dat pui­den kul­je­tuk­seen löy­tyi­vät kos­kio­suuk­sil­ta, joi­den koh­dal­la joki puto­si toi­si­naan jyrkästikin.

– Uit­to käyn­nis­tyi puro­jen tör­mil­tä, joten sen alku piti osa­ta ajoit­taa oikein. Tul­va­hui­pun jäl­keen alkoi­vat kii­vaat työt, joi­den aika­na esi­mer­kik­si ohjat­tiin vir­taus­ta sekä jär­jes­tet­tiin joki­suis­tos­sa erot­te­lu- ja nipu­tus­lait­teis­tot toimintakuntoon.

Uit­to työl­lis­ti kesäi­sin jopa sato­ja työn­te­ki­jöi­tä, ja työt pyö­ri­vät ympä­ri vuo­ro­kau­den. Joki­suul­ta puut hinat­tiin tara­kois­sa sahoil­le Mar­tin­nie­meen, Pate­nie­meen ja Ouluun sekä Röyt­tään, mis­sä toi­mi sata­ma. Sotien jäl­keen met­sä­teol­li­suus kehit­tyi, min­kä myö­tä Iijoes­sa kul­je­tet­tiin par­hai­na vuo­si­na 350 000 kuu­tio­ta puu­ta eli noin kuu­den­tu­han­nen rek­ka­kuor­man verran.

Uiton päät­ty­mi­sen syy­nä Ter­vo­nen tote­si olleen jär­jes­tel­män hitaus ja kalleus.

– Suu­ret puu­mää­rät oli­vat kau­ka­na ylä­juok­sul­la, mis­tä nii­den kul­jet­ta­mi­nen vesit­se kes­ti kau­an. Työ­voi­maa tar­vit­tiin pal­jon, ja pui­ta myös hävi­si mat­kan var­rel­la. Vaik­ka uitol­la oli iso mer­ki­tys joki­var­ren asuk­kail­le, oli talou­del­li­nen arvo kiin­ni puus­sa, ja tilit tuli­vat vii­me kädes­sä maa­il­man­mark­ki­noil­ta. Sik­si kul­jet­ta­mi­nen maan­teit­se kävi ajan myö­tä nopeam­mak­si ja edullisemmaksi.

 

Marja-Leena Pernu luki kirjoittamansa Hamina-aiheisen runon, jonka mukana kuulijat pääsivät matkaamaan ajan pyörässä satojen vuosien takaisesta Nätteporin kaupungista aina nykyaikaan saakka.

Mar­ja-Lee­na Per­nu luki kir­joit­ta­man­sa Hami­na-aihei­sen runon, jon­ka muka­na kuu­li­jat pää­si­vät mat­kaa­maan ajan pyö­räs­sä sato­jen vuo­sien takai­ses­ta Nät­te­po­rin kau­pun­gis­ta aina nyky­ai­kaan saakka.

Vuo­den Iiläi­nen on Han­nu Kais­to Jakkukylästä

Koti­seu­tu­vii­kon pää­juh­lan ohjel­maan sisäl­tyi Vuo­den Iiläi­sen 2022 valin­ta. Esi­tyk­siä huo­mio­no­soi­tuk­sen saa­jak­si ovat kaik­ki kun­ta­lai­set voi­neet teh­dä, ja esi­tys­ten perus­teel­la on kun­nan­hal­li­tus teh­nyt lopul­li­sen valin­nan. Pal­kin­to on jaet­tu vuo­des­ta 2002 saak­ka, ja se luo­vu­te­taan vuo­sit­tain hen­ki­löl­le, joka on syn­ty­nyt, asuu tai toi­mii Iis­sä sekä on työl­lään tai toi­min­nal­laan teh­nyt Iitä tun­ne­tuk­si, edis­tä­nyt kun­ta­ku­vaa tai vai­kut­ta­nut mer­kit­tä­väs­ti kun­nan kehittämiseen.

Pal­kin­non saa­jan jul­kis­ti­vat juh­las­sa Iin kun­nan­hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja Ilk­ka Pako­nen ja kun­nan­joh­ta­ja Mar­juk­ka Man­ni­nen, jot­ka ker­toi­vat ehdo­tuk­sia huo­mio­no­soi­tuk­sen saa­jas­ta tul­leen run­saas­ti. Man­ni­nen tote­si yli­voi­mai­sen enem­mis­tön ehdo­tuk­sis­ta koh­dis­tu­neen jak­ku­ky­lä­läi­seen Han­nu Kais­toon.

Han­nu Kaisto

– Hän on vai­kut­ta­nut vah­vas­ti sii­hen, että Jak­ku­ky­lä koko­nai­suu­des­saan tuli Iin kyläk­si. Hän on myös hen­ki­lö­koh­tai­sel­la panok­sel­laan ollut näyt­tä­mäs­sä, että kun jota­kin halu­taan tar­peek­si pal­jon, voi ottaa ohjat käsiin ja saa­da muut mukaan niin, että jopa sil­to­ja saa­daan aikaan.

Han­nu Kais­to oli esty­nyt saa­pu­mas­ta juh­laan, joten juh­lay­lei­sö sai kuul­lak­seen hänen lähet­tä­män­sä video­ter­veh­dyk­sen, jos­sa hän mai­nit­si pikem­min ajau­tu­neen­sa kuin pyr­ki­neen­sä aja­maan kylä­läis­ten sekä nyt­tem­min val­tuu­tet­tu­na koko Iin kun­nan­kin asioita.

– Jak­ku­ky­län puu­haa­mi­nen irti Oulun kau­pun­gis­ta ja liit­tä­mi­nen Iin kun­taan on kon­kreet­ti­nen esi­merk­ki sii­tä, miten demo­kra­tias­sa voi­daan toteut­taa kan­san tah­toa. Kun ihmi­set koke­vat halua vai­kut­taa, halu myös lisään­tyy, kun vai­kut­ta­mi­nen koe­taan mah­dol­li­sek­si. Itsel­le­ni­kin kävi juu­ri niin, näin että asioi­hin voi vai­kut­taa kun sii­hen on halua.

Osa­kun­ta­lii­tos­ta Kais­to oli aja­mas­sa sen aloi­te­ryh­män jäse­ne­nä, ja riip­pusil­ta­hank­keen työs­tä­mi­seen hän niin ikään osal­lis­tui vah­vas­ti. Koti­seu­dun eteen teh­tä­vän työn hän näkee erit­täin pal­kit­se­va­na, vaik­ka se jos­kus saat­taa ras­kaal­ta­kin tun­tua, sil­lä työ lisää yhtei­söl­li­syyt­tä sekä paran­taa seu­dun pal­ve­lu­ja ja elin­voi­maa. Kais­to halu­aa myös kan­nus­taa kaik­kia kun­ta­lai­sia vai­kut­ta­maan, kos­ka se demo­kra­tias­sa mah­dol­lis­ta on.

– Pie­nil­lä­kin teoil­la yhtei­sön eteen on iso mer­ki­tys, ja lisäk­si se työ tuo itsel­le­kin hyvän mie­len. Erit­täin tär­ke­ää on myös vies­tiä asiois­ta posi­tii­vi­sel­la näkö­kul­mal­la ja pyr­kien löy­tä­mään enem­män mah­dol­li­suuk­sia kuin uhkia. Sil­loin posi­tii­vi­suus levi­ää ympäristöönkin.

Kunnan tervehdyksen juhlaan toi kunnanjohtaja Marjukka Manninen, joka korosti, ettei kunnan eri osissa sijaitsevien kylien kannata kilpailla siitä, mikä on paras tai elinvoimaisin, vaan erilaiset kylät muodostavat rikkaan kokonaisuuden juuri erilaisuutensa ansiosta.

Kun­nan ter­veh­dyk­sen juh­laan toi kun­nan­joh­ta­ja Mar­juk­ka Man­ni­nen, joka koros­ti, ettei kun­nan eri osis­sa sijait­se­vien kylien kan­na­ta kil­pail­la sii­tä, mikä on paras tai elin­voi­mai­sin, vaan eri­lai­set kylät muo­dos­ta­vat rik­kaan koko­nai­suu­den juu­ri eri­lai­suu­ten­sa ansiosta.