Iisu, suun­nis­tus­seu­ra, johon ei uskottu

Iisu on iiläi­nen suun­nis­tus­seu­ra. Laji­seu­ra maa­lais­pi­tä­jäs­sä oli ilmes­tys, johon ei uskot­tu. Nyt on taka­na 50 vuo­den tai­val. Eikä Iisu aio hyy­tyä vieläkään.

Iisun syn­ty­sa­nat lausut­tiin aika­naan Iin Urhei­li­joi­den suunnistusjaostossa.

– Yleis­seu­ras­sa me olim­me kui­ten­kin vähän orpo­po­jan ase­mas­sa. Sit­ten syn­tyi aja­tus, että omas­sa seu­ras­sa oli­si oma val­ta teh­dä niin kuin halut­tiin, muis­te­li juh­la­ko­kous­väel­le perus­ta­ja­jä­sen ja seu­ra-aktii­vi Mat­ti Haa­tai­nen.

Vil­kas­ta kes­kus­te­lua käy­nyt kokous­vä­ki puki sanoik­si sen­kin, että Iisun luo­mis­työs­sä oli kyse myös lajien väli­ses­tä kisas­ta. Pesä­pal­lo­pi­tä­jä Iis­sä suun­nis­tus oli uut­ta ja outoa. Eikä alku mitään juh­laa ollut muu­ten­kaan, sil­lä yleen­sä­kään maa­seu­tu­pi­tä­jän laji­seu­ran tule­vai­suu­teen usko­via oli harvassa.

Epä­luu­lo sai iisu­lai­set pure­maan ham­paan yhteen. Eipä aikaa­kaan, kun seu­ra kor­ja­si arvo­ki­sa­me­nes­tys­tä. SM-kul­taa ja voit­to­ja Juko­lan vies­tis­tä ja ras­ti­vii­koil­ta toi­vat sekä mies­ten että nais­ten joukkueet.

Seu­ran oma onnik­ka kier­te­li ahke­ras­ti pit­kin Suo­mea ja naa­pu­ri­mai­ta­kin. Juh­la­ko­kous­vä­ki muis­te­li vilk­kaas­ti, kuin­ka makeil­ta mais­tui­vat kisa­tuok­si­nas­sa pais­te­tut räis­kä­leet ja omien huol­to­jouk­ko­jen kok­kaa­mat sopat, jois­ta eri­tyis­kii­tos­ta annet­tiin yhä kil­pai­le­val­le ja tal­koi­ta teke­väl­lä Anne­li Vilp­po­lal­le.

Samoin muis­tel­tiin sitä intoa, mil­lä toi­min­ta rahoi­tet­tiin. Iisu­lai­set aska­roi­vat jou­lu­lyh­tei­tä, ura­koi­vat muut­to­ja, teki­vät risusa­vot­to­ja ja monen­lais­ta muu­ta tal­koo­työ­tä. Raha teh­tiin koval­la työl­lä ja uhraa­mal­la seu­ral­le aikaa. Jos jos­kus oli­kin uupu­mus­ta, aika on kul­lan­nut muistot.

Joka vuo­si iisu­lai­sia ja näh­dään edel­leen Juko­lan Vies­tis­sä ja Kai­nuun ras­ti­vii­kol­la ja ulko­puo­lel­la maan rajo­jen. Iis­sä suun­nis­tus­ki­so­ja jär­jes­te­tään pari kol­me ker­taa vuo­des­sa. Sen lisäk­si iiläis­seu­ra jär­jes­tää omal­la vuo­rol­laan muun muas­sa har­joi­tus­ki­sa Oulu­ras­te­ja pari ker­taa vuodessa.

Kar­toi­tus on laa­jen­tu­nut. Iin kun­nan laa­je­ne­mi­sen myö­tä kart­to­ja on teh­ty Kui­va­nie­mel­tä ja Jak­ku­ky­läs­tä. Täl­lä het­kel­lä Iisun puheen­joh­ta­ja­na toi­mii Mark­ku Lou­kusa, ja seu­ran toi­min­taa pai­no­te­taan lap­siin ja nuo­riin sekä yhteis­työ­hön kou­lu­jen kanssa.

Uuden pol­ven iisu­lai­sia edus­ti­vat juh­la­ko­kouk­ses­sa Lee­vi Hie­ta­la (4 v) ja Nel­la Hie­ta­la (6 v). Molem­mat aloit­ti­vat suun­nis­tus­kou­lun vii­me kesä­nä. Nel­la muo­toi­lee lajin ilot totea­muk­seen ”kos­ka se on haus­kaa ja sii­tä saa jal­koi­hin voi­maa”. Nel­la tyk­kää kovas­ti myös suun­nis­tus­kou­lun opes­taan Anni Lou­kusas­ta.

– Me syö­tiin siel­lä met­säs­sä mus­ti­koi­ta ja vadel­mia. Anni on hyvä opet­ta­ja. Se kek­sii aina ideoi­ta ja kysyy, että onko sinul­la suun­ni­tel­mia, miten jatketaan.

Pik­ku­ve­li Lee­vi (4) on myös muka­na suun­nis­tus­kou­lus­sa ja hänen paras suun­nis­tus­kou­lu­ka­ve­rin­sa on isä Jou­ko Hie­ta­la ja välil­lä muka­na ole­va koira.

Nel­lan ja Lee­vin äiti Mari­ka Hie­ta­la on suun­nis­ta­nut aiem­min­kin ja las­ten paris­sa töi­tä teke­vä­nä hän tie­tää, että met­säs­sä liik­ku­mi­nen on tai­to, jota pitää ope­tel­la. Hän arvos­taa suun­nis­tus­ta myös sik­si, että se on laji, joka vah­vis­taa luon­to­yh­teyt­tä ja opet­taa arvos­ta­maan ja kun­nioit­ta­maan luon­toa. Hie­no on sekin, että suun­nis­ta­mi­nen sopii kai­ken ikäi­sil­le ja se on koko per­heen harrastus.

Nel­la ja Las­si luke­vat vii­me kesän huip­pu­het­kiin vie­rai­lun Rova­nie­mel­lä jär­jes­te­tyn Juko­lan vies­tin kisa­ky­läs­sä. Se oli mat­ka, jos­sa riit­tää häm­mäs­te­le­mis­tä yhä.

– Ja uskot­ko, että siel­lä ei ollut yhtään talo­ja, vaan kaik­ki asui­vat tel­tois­sa. Ja arvaa­pa mitä. Äiti sanoi, että siel­lä on suih­kut ja sau­na­kin teltassa.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.