Pou­taa riit­tää ja hei­nä kas­vaa Yli-Iin Kar­ja­lan­ky­läs­sä­kin

Vielä löytyy vanhoja niittokoneita pellon laitamilta. Niittokone Yli-Iin Jakkukylässä Klasilan tilalla.

Kon­rad ja Hel­mi Nie­me­lä. os. Ris­ti­ka­ri, Nie­me­län pää­ra­ken­nuk­sen edes­sä 1930- luvul­la. Pää­ra­ken­nus on raken­net­tu v.1842 ja on suu­rim­mak­si osak­si vie­lä pys­tys­sä.

Met­säs­tys, kalas­tus ja kau­pan­käyn­ti oli­vat pit­kään pää­sään­töi­set toi­meen­tu­lon läh­teet. Kos­ka riis­taa riit­ti, niin maan­vil­je­lys­tä ei kan­nat­ta­nut har­joit­taa.

Ensim­mäi­siä viit­tei­tä maan­vil­je­lyk­ses­tä Bal­tian alu­eel­ta on säi­ly­nyt ns. vasa­ra­kir­ves­kult­tuu­rin aika­kau­del­ta 3200–2350 ekr. Prons­si­kau­del­le 1500– 1000 ekr. voi­daan ajoit­ta

a ensim­mäi­set pel­to­vil­je­lyt. Tääl­lä Perä­me­ren alu­eel­la ensim­mäi­siä viit­tei­tä vil­je­lyk­ses­tä löy­tyy mm. Raa­hen ja Tor­nion alu­eel­ta 300–400-luvuilta. Maan­vil­je­lys oli pit­kään polt­to­vil­je­lyä eli har­joi­tet­tiin kas­kea­mis­ta, sisä­maas­sa aina 1800-luvul­le saak­ka.

Maa­ta­lou­des­sa tapah­tui perin­poh­jai­nen uudis­tu­mi­nen 1800-luvun lopul­la ja 1900-luvun alus­sa. Kar­ja­ta­lou­des­ta tuli kan­nat­ta­vam­paa aikai­sem­paan lei­pä­vil­jan vil­je­lyyn ver­rat­tu­na. Maa­ta­lous­neu­von­nal­la pyrit­tiin saa­maan isän­tiä omak­su­maan mm. uudet koneet ja lait­teet. Neu­von­taa kana­voi­tiin pai­kal­lis­ten seu­ro­jen kaut­ta. Maa­lais­seu­rat perus­tet­tiin Kii­min­kiin vuon­na 1900, Iihin v. 1901, Kui­va­nie­mel­le v. 1903 ja Hau­ki­pu­taal­le v. 1905. Toi­min­taa ohjat­tiin Oulun lää­nin Talous­seu­ran kaut­ta, joka tosin oli perus­tet­tu jo 1828.

1800-luvun lop­pu­puo­lel­la perus­tet­tiin höy­ryl­lä toi­mi­via mei­je­rei­tä lähes joka kyläl­le. Mei­je­rit oli­vat aluk­si yhtiö­poh­jai­sia. Vuon­na 1895 mai­ni­taan Iin emä­pi­tä­jän alu­eel­la olleen mei­je­rei­tä jo 27 kap­pa­let­ta. Vuo­den 1901 osuus­toi­min­ta­la­ki mah­dol­lis­ti myös mai­don­lä­het­tä­jien omis­taa osak­kei­ta. Osuus­mei­je­rei­tä perus­tet­tiin mm. Kui­va­joel­le v. 1911, Iin Siu­ruan­suul­le v. 1913 , Kii­min­kiin ja Yli­kii­min­kiin v. 1914. Yli­kii­min­gin mei­je­ri säh­köis­tet­tiin ensim­mäi­se­nä v. 1918.

Maan­vil­je­li­jät suh­tau­tui­vat uusiin konei­siin epäi­le­väs­ti. Alku­vai­heis­saan koneet ja aurat­kin oli­vat kal

Nykyi­set tilan omis­ta­jat Heik­ki ja Aila Nie­me­lä put­ki­lyp­sy­lait­teis­ton paris­sa.

lii­ta ja niin­pä nii­tä han­kit­tiin­kin yhtei­ses­ti. Ensi vai­hees­sa, 1800-luvun lop­pu­puo­lis­kol­la otet­tiin käyt­töön maan muok­kauk­seen aurat ja äkeet. Rau­ta-auro­ja val­mis­tet­tiin sekä Suo­mes­sa että Ruot­sis­sa. Esi­mer­kik­si Fis­kars aloit­ti nii­den val­mis­ta­mi­sen jo 1858. Ylei­sim­piä auro­ja oli­vat mm. Hög­fors-nimi­nen aura ja Fis­kar­sin aura n:o 10.

Vuo­ro­vil­je­lyn ja hei­nä­pel­to­jen yleis­tyes­sä alkoi myös niit­to­ko­nei­ta näkyä pel­loil­lam­me. 1890-luvul­la alet­tiin hank­kia niit­to­ko­nei­ta laa­ja­mit­tai­ses­ti, mut­ta Poh­jois-Poh­ja­maal­le ne levi­si­vät hitaas­ti. Hara­va­ko­ne yleis­tyi tääl­lä­kin 1920- luvul­la. Iin emä­pi­tä­jän alu­eel­la höy­ry­käyt­töi­siä pui­ma­ko­nei­ta oli vuon­na 1920 käy­tös­sä tois­ta­kym­men­tä. Höy­ry­ko­neel­la voi­tiin pyö­rit­tää myös päre­höy­lää, mei­je­riä ja pui­ma­ko­net­ta.

Nie­me­län tila Yli-Iis­sä edis­tyk­sen kär­jes­sä

Kon­rad Nie­me­lä (1886–1968 ) oli edis­tyk­sel­li­nen isän­tä Nie­me­län tilal­la Yli-Iin Kar­ja­lan­ky­läs­sä Iijoen ja Siu­rua­joen yhty­mä­koh­das­sa sijait­se­val­la tilal­laan. Suvun his­to­ria juon­taa yli 400 vuo­den pää­hän, 1500- luvun lop­pu­puo­lel­le, jol­loin ensim­mäi­set asuk­kaat tuli­vat Kar­ja­lan­ky­lään.

Nimi Kar­ja­lan­ky­lä viit­taa sii­hen, että he oli­si­vat olleet kar­ja­lai­sia. Jo hänen isän­sä Juho Nie­me­lä ( s. 1856 ) oli edis­tyk­sel­li­nen maan­vil­je­li­jä. Hänen ker­ro­taan mm. ensim­mäi­se­nä kokeil­leen kau­ran vil­je­lyä suo­mail­la.

Maan­vil­je­lys­tie­dus­te­lun vuo­del­ta 1910 mukaan tilal­la kas­va­tet­tiin ruis­ta, ohraa, kau­raa, peru­naa, rehu­vir­naa ja seku­lia. Luon­non­niit­ty­jen osuus on ollut mer­kit­tä­vä. Kar­jaa oli huo­mat­ta­va mää­rä: kol­me hevos­ta, 11 leh­mää, 13 lam­mas­ta, joil­la 10 karit­saa ja emak­ko­si­ka.

Kon­rad Nie­me­lä hoi­ti tilaa vuo­des­ta 1916 vuo­teen 1957, jol­loin hän luo­vut­ti tilan­sa pojil­leen Antil­le ja Paa­vol­le sekä kol­mas­osan mais­ta tyt­tä­ril­leen Raa­ke­lil­le ja Ailil­le (s. 1935 ), jon­ka tari­naa saam­me seu­raa­vas­sa lukea. Paa­von (1930–2008 ) poi­ka Heik­ki (s. 1962 ) puo­les­taan ker­too, miten maan­vil­je­lys ja kar­jan­hoi­to ovat muut­tu­neet hänen aika­naan.

Kon­ra­din aika­na Nie­me­län tilaa koneel­lis­tet­tiin. 1930-luvul­la tilal­la oli mm. nel­jän­nek­sen osuus höy­ry­ko­nee­seen ja pui­mu­riin sekä rivi­kyl­vö­ko­nee­seen. Lisäk­si oli osuus koti­tar­ve­sa­haan. 1940-luvun alus­sa tuli perun­an­nos­to­ko­ne. Oma trak­to­ri, Ford­son han­kit­tiin 1951.

Eri­koi­suu­te­na voi mai­ni­ta, että pää­ra­ken­nuk­sen katol­le asen­net­tiin Arra-nimi­nen tuu­li­voi­ma­la. Par­haim­mil­laan se saat­toi kerä­tä akkui­hin vii­kon säh­köt taloon ja navet­taan.

Kon­rad oli myös aktii­vi­nen kun­nal­li­sis­sa ja seu­ra­kun­nal­li­sis­sa luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä. Hän hoi­ti osuus­kas­saa vuo­des­ta 1914 vuo­teen 1928 ja 1936–1952. Kont­to­ri t

Aili Jur­mun talk­ku­nan­te­ko­re­sep­ti; ”Kei­tä ensin ohran jyvät muu­ri­pa­das­sa, nos­te­le ne saa­viin, vie ne pirt­tiin uunin etteen, nak­ke­le ohran jyvät kuu­mal­le ari­nal­le, käy yöl­lä häm­men­tä­mäs­sä, vedä aamul­la hii­li­kou­kul­la pois, käy uunis­sa lakai­se­mas­sa loput jyvät, vie myl­lyyn jau­het­ta­vak­si.”

oimi Nie­me­län pää­ra­ken­nuk­ses­sa.
Hän toi­mi lisäk­si Osuus­mei­je­rin sih­tee­ri­nä ja puheen­joh­ta­ja­na. Vuon­na 1917 perus­te­tun Yli-Iin seu­ra­kun­nan ensim­mäi­nen kirk­ko, ns. pirt­ti­kirk­ko, sijait­si Nie­me­län pää­ra­ken­nuk­sen itäi­ses­sä pääs­sä vuo­des­ta 1923 vuo­teen 1932.

Kon­rad toi­mi myös uuden seu­ra­kun­nan joh­to­hah­mo­na sekä ensim­mäi­se­nä kir­ko­ni­sän­tä­nä ja sun­tio­na. Nie­me­läl­le myön­net­tiin myös talous­ti­reh­töö­rin arvo­ni­mi.

Käy­tän­nön elä­mää Nie­me­län tilal­la

Aili Jur­mu, Kon­ra­din tytär, muis­te­lee elä­mään­sä Nie­me­län tilal­la.
– Tal­vi­so­dan syt­tyes­sä olin täyt­tä­nyt juu­ri 4 vuot­ta. Tal­vi­so­das­ta muis­tan kovat pak­ka­set ja lumi­pal­jou­den. Jat­ko­so­dan muis­tan jo parem­min. Sota-aikoi­na meil­lä oli pal­jon evak­ko­ja. Annoim­me evak­ko­jen käyt­töön koko kesä­puo­len.

–Kesä­na­vet­tam­me oli niin täyn­nä leh­miä, että vain selät näkyi­vät. Tilam­me toi­mi evak­ko­jen välie­tap­pi­na, jos­ta he jat­koi­vat eteen­päin mm. Sie­viin ja Rant­si­laan. Muis­tan mm. Mää­tät Kuusa­mon Vuo­tun­gis­ta. Määt­tien 6 poi­kaa oli­vat sota­tan­te­reil­la. Kun kävim­me jat­ko­so­dan jäl­keen Kuusa­mos­sa Ahon­pääs­sä, mei­tä pidet­tiin kuin piis­paa pap­pi­las­sa.

– Venä­läis­ten pom­mi­ko­neet käyt­ti­vät Iijo­ki­vart­ta suun­nis­ta­mi­seen koh­den Oulua. Oli vaan val­ta­vaa jyri­nää ja Oulun suun­nas­sa lei­mua­vat tuli­pa­lot. Lotat päi­vys­ti­vät kir­kon­tor­nis­sa. Kirk­koa ei pom­mi­tet­tu.

– Nel­jä­kym­men­lu­vun puo­li­vä­lis­sä meil­lä oli 13–14 leh­mää. Vasi­kat ja mul­lit vie­lä pääl­le. Muis­tan myös sii­tos­son­nit Mai­nion ja Kunin­kaan. Jou­duim­me nii­tä kul­jet­ta­maan pai­kan pääl­le eikä kom­mel­luk­sil­ta­kaan aina väl­tyt­ty. Son­nien osal­ta kir­jan­pi­to oli tär­ke­ää.

– Meil­lä oli myös lam­pai­ta ja pos­su­ja. Hel­mi-äitim­me kas­vat­ti ema­koi­ta. Lil­la-nimi­nen emak­kom­me teki perä­ti 16 por­sas­ta. Kar­si­nan suo­ja­na pidet­tiin riu­kua, jot­tei emak­ko romah­tai­si por­sai­den pääl­le.

– Kanat sai­vat kul­kea vapai­na. Meil­lä oli myös poro­ja, jois­ta saa­tiin lihaa­kin.

– Maan­vil­je­lys­sä har­joi­tet­tiin vuo­ro­vil­je­lyä. Syk­syl­lä kään­net­tiin pel­toa kyn­tö­au­ral­la yhdel­lä hevo­sel­la. Kevääl­lä pel­to kar­hit­tiin Sam­po-äkeel­lä. Kyl­vö tapah­tui lähi­pel­loil­la käsin ja etääm­pä­nä kyl­vö­ko­neel­la. Itä­vyys­pro­sent­ti saa­tiin siten, että mär­kään vant­tuuseen lai­tet­tiin sie­me­net itä­mään. Muu­ta­man päi­vän pääs­tä näh­tiin itä­mis­tu­los. Kyl­vön jäl­keen pel­to jyrät­tiin jyräl­lä, jot­ta saa­tai­siin maa tii­vis­tet­tyä. Vil­je­lim­me ruis­ta, ohraa, kau­raa ja vähän veh­nää. Lisäk­si kas­va­tim­me peru­naa, tur­nip­sia ja pelus­kia, jos­sa oli sekai­sin her­net­tä ja kau­raa. Sadol­le pyy­det­tiin kir­kos­sa­kin siu­naus­ta; anna maan kas­vul­le suo­tui­sat ilmat.

– Hei­nän­te­koon Kon­rad-isä läh­ti aamul­la jo kol­men nel­jän aikoi­hin. Sit­ten koko poru­kal­la hara­voi­tiin hei­nät luo­koon eli matok­si. Ilta­päi­väl­lä ajet­tiin hei­nät hara­va­ko­neel­la kareel­le eli läjit­tiin kasoi­hin.

Seu­raa­va­na aamu­na hara­van kans­sa hajo­tet­tiin kareet takai­sin luo­koon. Sit­ten jäl­leen har­va­ko­ne vei ne jäl­leen kareel­le. Tämän jäl­keen hei­nät han­got­tiin lot­jal­le eli hei­nän­kul­je­tus­vä­li­neel­le ja ajet­tiin hei­nät latoon. Tämä kaik­ki onnis­tui vain pou­ta-aika­na. Sade­ai­ka­na käy­tet­tiin sei­väs­tys­tä.

– Vil­jat nii­tet­tiin vii­kat­teel­la ja sol­mit­tiin käsin lyh­teik­si vie­lä 1950-luvul­la­kin. Lyh­teet lai­tet­tiin kuhi­lail­le kui­vu­maan. Siel­tä ne saa­tet­tiin ajaa varas­toon odot­ta­maan yhty­män pui­ma­ko­net­ta. Jyvät vie­tiin kui­vat­ta­vak­si kui­vaa­moon. Osa rukiis­ta pui­tiin rii­hes­sä, jos­sa lyh­tei­tä kui­vat­tiin läm­mit­tä­mäl­lä kiu­as­ta. Vars­toil­la hakat­tiin lyh­tei­tä, jot­ta jyvät irtoai­si­vat. Sen jäl­keen jyvät ja aka­nat ero­tet­tiin toi­sis­taan vis­ku­ril­la. Rii­hen savu antoi lei­väl­le eri­koi­sen hyvän maun. Rukiin olkia saat­toi käyt­tää pat­jo­jen täyt­tei­nä. Kai­ken kaik­ki­aan hom­ma oli hyvin töi­se­vää. Apu­vä­keä tar­vit­tiin kym­men­kun­ta.

Nyky­ään lyp­syn hoi­ta­vat robo­tit

Nykyi­nen isän­tä, Heik­ki Nie­me­lä ja tilan emän­tä Aila (os. Aho­la) puo­les­taan lisää­vät, miten kar­jan­hoi­to ja vil­je­ly ero­aa enti­ses­tä ajas­ta. Esi­mer­kik­si kun ennen lyp­set­tiin käsin, niin nyky­ään saman hoi­ta­vat robo­tit.

– Meil­lä toi­mii put­ki­lyp­sy­ko­ne irroit­ta­jal­la. Leh­mät lyp­se­tään par­res­sa. Enti­sai­kaan vie­tiin mai­to ton­kal­la mai­to­la­val­le ja Valion auto vei ne sit­ten mei­je­riin. Nyky­ään Poh­jo­lan mai­to eli Valio käy joka toi­nen päi­vä tyh­jen­tä­mäs­sä mai­to­tan­kin ja lait­taa läh­ties­sään tan­kin pesu­rin pääl­le. Myös mai­to­mää­ris­sä on val­ta­va muu­tos. Kun ennen koko tilan lyp­sy­tu­los saat­toi olla tilal­la 80 lit­raa päi­väs­sä, niin nyky­ään yksi leh­mä lyp­sää 60 lit­raa­kin päi­väs­sä.

Rusa­ma­sii­na oli pui­dun vil­jan käsi­käyt­töi­nen, sii­pi­rat­tai­nen puh­dis­tus­ma­sii­na. Jyvät puto­si­vat alla ole­vaan laa­tik­koon. Masii­naa voi­tiin käyt­tää myös mar­jo­jen puh­dis­tuk­seen. Iin koti­seu­tu­museo.

– Ruo­kin­nas­sa on myös iso muu­tos; ennen pudo­tet­tiin nave­tan luu­kus­ta hei­nät ja levi­tet­tiin ne leh­mil­le. Nykyi­sin saman tekee väki­re­huau­to­maat­ti. Väki­re­hu saa­daan suo­raan teh­taal­ta. Säi­lö­re­hu­paa­lit lai­te­taan jako­vau­nuun, jos­ta ne jae­taan leh­mil­le.

– Leh­mät oli­vat ennen suo­men­kar­jaa, nykyi­sin meil­lä on ays­hi­re­lais­ta ja hols­tei­ni­lais­ta. Vil­je­lys­ten pin­ta-ala on kas­va­nut 20 heh­taa­ris­ta 100 heh­taa­riin sisäl­täen vuo­kra­maat­kin. Peri­aa­te vil­je­lys­sä on kui­ten­kin sama kuin ennen­kin, mut­ta nyt kaik­ki teh­dään isoil­la koneil­la. Myös ura­koit­si­joi­ta käy­te­tään. Vuo­ro­vil­je­lys­sä ei ole enää kesan­to­vai­het­ta. Nyt ollaan 3–4 vuot­ta nur­mel­la ja 1–2 vuot­ta vil­jal­la. Kar­jan­lan­ta vie­tiin ennen lan­ta­kär­ryil­lä pel­loil­le, nyky­ään levi­te­tään lie­te lie­te­vau­nul­la. Nur­met lan­noi­te­taan väki­lan­noit­teel­la. Keräys suo­ri­te­taan pyö­rö­paa­lei­hin. Ohra ja kau­ra pui­daan pui­mu­reil­la.

– Ostan näi­tä pal­ve­lu­ja vel­jel­tä­ni Pen­til­tä, joka toi­mii koneu­ra­koit­si­ja­na, ker­too Heik­ki. Ja lisää, että Nie­me­län suku kokoon­tui sukuseu­ran kokouk­seen 20.–22.7.

Läh­tei­tä: Voi­ma­na Luot­ta­mus, Kon­rad Nie­me­lä, Pai­kal­li­syh­tei­sön luot­to­mies, Yli-Iin Nie­me­lät- sukuseu­ran jul­kai­su­ja 1, Pau­li M. K. Nie­me­lä, Oulu 2000; Kar­ja­lan­ky­län rai­vaa­jia, Iijo­ki­var­ren asut­ta­mi­nen 1300- luvul­ta läh­tien, Yli-Iin Nie­me­lä-Kak­ko-sukuseu­ran jul­kai­su 2008, toi­mit­ta­nut Pau­li M. K. Nie­me­lä; Suo­men Maa­ta­lou­den his­to­ria 1–3, Suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den seu­ra 2004; Hel­let­tä, Hei­nä­pou­taa, hei­nän­teon kult­tuu­ri­his­to­ri­aa, Sirk­ka-Lii­sa Ran­ta, 2006; Aili Jur­mun, Heik­ki ja Aila Nie­me­län haas­tat­te­lut.