Pasi Haa­pa­kan­kaan kolum­ni: Kii­min­ki­joen uhkat, heik­kou­det, vah­vuu­det ja mahdollisuudet

Kiiminkijoki marraskuisessa asussaan. Näkymä Siikasaaren rannalta Haukiputaalta jokisuistoon. Kuva: Jukka RautioKiiminkijoki marraskuisessa asussaan. Näkymä Siikasaaren rannalta Haukiputaalta jokisuistoon. Kuva: Jukka Rautio

Olen miet­ti­nyt rak­kaan Kii­min­ki­jo­kem­me ja sen var­rel­la asu­vien ihmis­ten sym­bioo­sia ja mitä se on mer­kin­nyt meil­le ennen ja tänä päi­vä­nä. Jo ammoi­si­na aikoi­na on meil­le ihmi­sil­le joki sen laak­soi­neen mer­kin­nyt sijoit­tu­mis­ta toi­meen­tu­lon ääreen.

Joki on tar­jon­nut ravin­toa, ener­gi­aa, kul­ku­reit­tiä, yhteen­kuu­lu­vuut­ta, viih­ty­vyyt­tä, rau­haa, tyy­neyt­tä, luon­non­voi­maa, kauneutta…lähes kaik­kea mitä sen var­teen tai lähei­syy­teen asut­tu­nut ihmi­nen on hake­nut. Joki ja vesis­töt maas­sam­me ovat olleet yksi tär­keim­mis­tä perus­teis­ta yhtei­söil­lem­me sijoit­tua, per­heel­lis­tyä, jär­jes­täy­tyä, yhdis­tyä, kehit­tyä ja sivis­täy­tyä. Joki on luo­nut ja tur­van­nut työ­tä, toi­me­liai­suut­ta, onnel­li­suut­ta ja viihtyvyyttä.

Kun kat­som­me sata vuot­ta sit­ten elet­tyi­hin aikoi­hin, sai joki vie­lä vir­ra­ta lähes ilman ihmi­sen syn­nyt­tä­miä kuor­mit­tei­ta kuten maa­ta­lou­den, met­sän­käy­tön ja muun ihmis­toi­min­nan syn­nyt­tä­miä rasit­tei­ta ja ilmas­ton muu­tos­ta. Joki tar­jo­si eli­nym­pä­ris­töään lohi­ka­lois­ta aina nah­kiai­siin ja rapui­hin asti. Vie­lä muu­ta­ma kym­me­nen vuot­ta sit­ten tar­jo­si joki näi­tä kaik­kia pyy­det­tä­väk­si ruo­ka­pöy­tiin asti.

Tul­taes­sa täl­le vuo­si­tu­han­nel­le joki on menet­tä­nyt otet­taan nii­den var­rel­la asu­nei­siin ihmi­siin ja eliö­la­jei­hin. Joen vir­taa­mat ovat vähen­ty­neet ja eri­tyi­ses­ti valu­ma-alu­een vesi­va­rat ovat hii­pu­neet. Joen vesi on läm­men­nyt ja laa­tu hei­ken­ty­nyt. Joen poh­ja on kerän­nyt uomaan­sa teol­lis­tu­van ja urba­ni­soi­tu­van ihmis­kä­den aikaan­saa­maa rehe­vöi­ty­mi­sen ja ravin­ne­kuor­mien mas­so­ja jo vuo­si­kym­me­nien ajan. Ihmi­set ovat san­koin mää­rin aset­tu­neet asu­ma­lä­hiöi­hin ja taa­ja­miin etään­nyt­täen itse­ään ja elin­ta­po­jaan joen vir­ras­ta ja voimasta.

Mihin joki ja me ihmi­set sen myö­tä­vir­ras­sa olem­me menos­sa? Vie­raan­num­me­ko aina vaan joen vir­ras­ta ja joki­laak­son mei­tä kaik­kia yhdis­tä­väs­tä vapaan ja vie­lä elin­voi­mai­sen veden lumos­ta? Jätäm­me­kö jäl­keem­me hitaas­ti kuih­tu­van vir­ran, jol­le suom­me huo­miom­me vain kun se vai­voin pys­tyy tar­joa­maan luon­non­voi­maan­sa keväi­sin ja syk­syi­sin sekä luon­non­joen kau­neut­ta ja viih­ty­vyyt­tä kesäisin?

Annam­me­ko joen kos­kio­suu­det valut­taa itsen­sä kui­vak­si norok­si kesäl­lä ja pur­kaa ener­gian­sa ja vii­leät vie­lä elin­voi­mai­set humus­ve­ten­sä vain syk­syi­sin ja tal­vi­sin? Annam­me­ko joki­laak­son vesis­tö­jen eliö­la­jit kitua, hii­pua ja lopul­ta unoh­taa syn­ty­pe­rän­sä ja alku­pe­räi­sen ympä­ris­tön­sä? Kes­ki­täm­me­kö asu­mi­sen lähiöi­hin ja kau­pun­kei­hin ja jätäm­me joki­var­ren ja joki­laak­son alku­pe­räi­sa­suk­kaat ja hei­dän jät­tä­män­sä perin­teet, kult­tuu­rin ja joen muka­naan tuo­man yhtei­söl­li­syy­den kyl­mäs­ti taaksemme?

Onko mah­dol­lis­ta tavoi­tel­la jotain muu­ta, voi­maan­nut­ta­vam­paa ja mer­kit­tä­väm­pää? Voim­me­ko palaut­taa joen alku­pe­räis­tä ole­mus­ta ja arvo­ja sen asuk­kai­den ja eliö­la­jien hyvän ja viih­tyi­sän elä­män tur­vak­si ja vakuu­dek­si? Vas­taus voi­si olla: Kyl­lä voi­daan! Sii­hen vain tar­vi­taan tah­toa, ymmär­rys­tä, tut­ki­mis­ta, teko­ja, osaa­mis­ta, osal­lis­ta­mis­ta, sitou­tu­mis­ta, ver­kot­tu­mis­ta, yhtei­söl­li­syyt­tä, tal­koo­hen­ki­syyt­tä, soli­daa­ri­suut­ta, arvo­jen ja tar­pei­den tun­nis­ta­mis­ta ja tun­nus­ta­mis­ta. Sii­hen ei tar­vi­ta itsek­kyyt­tä, kateut­ta, näkö­alat­to­muut­ta, vas­tuut­to­muut­ta, epäin­hi­mil­li­syyt­tä, kei­not­te­lua, oman edun tavoit­te­lua, val­lan­hi­moa. Siis meil­tä ihmi­sil­tä vaa­di­taan vain hyvei­siin rin­nas­tet­ta­via omi­nai­suuk­sia ja tai­to­ja. Siis pal­jon voi­daan saa­da muu­tos­ta aikaan, jos vain pää­täm­me olla hyveellisiä!

Iso ongel­ma ja haas­te on Kii­min­ki­joen tilan paran­ta­mi­sen osal­ta se, että Oulun Kau­pun­ki tar­vit­see ehkä aika kipeäs­ti­kin puh­das­ta poh­ja­vet­tä tur­va­tak­seen asuk­kail­leen muun muas­sa poik­keus­o­lo­jen veden saan­ti­aan. Suu­rin ris­ti­rii­ta tilan­tee­seen on se, että jokem­me kesä­vir­taa­ma uhkaa elin­tär­kei­den poh­ja­ve­sien­sä vähe­tes­sä edel­leen kui­vua lisää tilas­sa, joka jo nykyi­sel­lään on kriit­ti­nen esi­mer­kik­si jalo­ka­lo­jen sel­viy­ty­mi­sen suhteen.

Poh­ja­ve­den saan­nis­ta syn­ty­nyt kiis­ta valu­ma-aluei­den kun­tien ja joki­laak­son asuk­kai­den ja puh­das­ta poh­ja­vet­tä tar­vit­se­vien kau­pun­ki­lais­ten välil­lä on vai­kut­ta­nut myös hei­ken­tä­väs­ti yhtei­söl­li­syy­den ja ver­kot­tu­mi­sen kehit­ty­mi­seen nykyi­sil­lä Oulun suur­alueil­la joki­laak­son asuk­kai­den suuntaan.

Kii­min­ki­jo­kea on vai­kea saat­taa tilaan, jos­sa kaik­ki voi­vat voit­taa, jopa joen veden ja eliö­la­jien tila. Mut­ta ei mie­les­tä­ni mah­do­ton. Onnek­si koko maa­pal­lom­me tila vaa­tii toi­men­pi­tei­tä, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat parem­man tule­vai­suu­den myös vesis­töil­lem­me, myös Kii­min­ki­joel­lem­me. Vesis­tö­jä tulee ennal­lis­taa ja saat­taa luon­non­ti­laan, jot­ta ilmas­ton läm­pe­ne­mi­nen saa­daan hallitummaksi.

Hank­kei­siin ja tut­ki­muk­siin, joil­la pyri­tään toi­men­pi­tei­tä mah­dol­lis­ta­maan, on tar­jol­la ene­ne­väs­ti resurs­se­ja, tie­tä­mys­tä ja osaa­mis­ta. Nyt on koit­ta­nut aika, jol­loin voi­daan toteut­taa hank­kei­ta, joil­la voi­daan vai­kut­taa sekä joen poh­ja­ve­siin, veden laa­tuun ja vir­taa­mien mää­rään myös kesä­vir­taa­mien aika­na. Jo pel­käs­tään tur­peen­nos­ton ja soi­den oji­tuk­sien sekä maa­ta­lou­den ja asu­tuk­sen jäte­ve­sien kuor­mi­tuk­sen vähen­ty­mi­nen ja rajoit­ta­mi­nen on saa­nut alkuun joen tilan ennal­lis­tu­mi­sen vii­mei­sen vuo­si­kym­me­nen aika­na! Uusien kos­teik­ko­hank­kei­den eteen­päin­vie­mi­nen paran­taa tilan­net­ta pikkuhiljaa.

Yksi vai­et­tu, nopea ja rat­kai­se­va­kin han­ke voi­si olla ennal­lis­taa tul­va­ve­sien luon­non­ti­lai­nen valu­mi­nen Kii­min­ki­joen ja Iijoen välil­le. Täl­lä het­kel­lä Iijoen vesi­voi­ma­tar­peen mak­si­moi­mi­sek­si lähes kaik­ki mah­dol­li­set yli­va­lu­mat Kii­min­ki­joen ja Iijoen veden­ja­ka­ja-alueil­la ovat rajat­tu valu­maan Iijo­keen mm. tul­vi­van Jon­gun­jär­ven tul­va-alu­eel­la. Tilan­teen ennal­lis­ta­mi­sen avul­la voi­si­vat nyt kesäl­lä kui­vuut­taan kär­si­vät aapa­suot, käy­tös­tä pois­tu­neet tur­ve­suot, epä­on­nis­tu­neet met­sä­ta­lou­den kan­nal­ta vähä­tuot­toi­set ojik­koa­lu­eet ja tul­va­nii­tyt täyt­tyä vesi­va­ras­toil­la, jot­ka valut­tai­si­vat kesä­ai­kaan yli­jää­mä­ve­si­ään Kii­min­ki­joen valu­ma-alu­een puroi­hin ja poh­ja­ve­siin lipuen lopul­ta itse pää­uo­maan asti tur­vaa­maan puh­taan, vii­leän ja laa­duk­kaan veden kai­kil­le eliölajeille.

Nyt siis tar­vi­taan lisää vain hyvei­den mari­noi­mia ihmi­siä, asuk­kai­ta, maa­no­mis­ta­jia, tut­ki­joi­ta, toi­mi­joi­ta, yhtei­sö­jä ja vir­ka­mie­hiä tule­maan mukaan ja sitou­tu­maan raken­tei­siin ja hank­kei­siin, joil­la kor­jaa­via toi­men­pi­tei­tä ja mah­dol­li­suuk­sia läh­de­tään yhdes­sä sopien vie­mään eteenpäin.Yläjuoksun valu­ma-alu­een kun­tien, yrit­tä­jien ja asuk­kai­den sekä päät­tä­jien osal­ta esi­mer­kik­si sitou­tu­mi­nen Kii­min­ki­jo­ki ry:n toi­min­taan, joen mark­ki­noin­tiin joki­laak­son hank­kei­siin on ollut hyväl­lä tasolla.

Paran­net­ta­vaa ala­juok­sun laa­jaa väes­tö­poh­jaa edus­ta­van kult­tuu­ri­kau­pun­kim­me asen­teis­sa ja toi­mis­sa on vie­lä monel­la tapaa. Nos­te­taan vie­lä­kin käsit­tä­mät­tö­män kau­nis, arvo­kas ja kor­vaa­ma­ton lähi­luon­to­koh­teem­me, vapaa­na vir­taa­va Kii­min­ki­jo­ki koko valu­mal­taan sil­le kuu­lu­vaan arvoonsa.

 

Pasi Haa­pa­kan­gas, Haukipudas, 

Kii­min­ki­jo­ki ry:n hal­li­tuk­sen jäsen