Lem­mik­ki­nä lep­poi­sat kar­va­naa­mat – Hau­ki­pu­taa­lai­set Nina ja Erk­ka Simp­pu­la pitä­vät har­ras­tuk­se­naan ylä­maan­kar­jaa

Erkka Simppulan mukaan alun perin se oli hänen vaimonsa Nina Simppula, joka viehättyi näihin sarvipäisiin karvanaamoihin.

Ilmas­sa on syk­syn tun­tua ja vet­tä­kin on sata­nut edel­li­syö­nä. Keh­nos­ta­kaan sääs­tä ei kui­ten­kaan tämä pak­su­nah­kai­nen ja tal­vi­sin vie­lä puo­let kar­vai­sem­pi ylä­maan­kar­ja piit­taa käys­ken­nel­les­sään lep­poi­sas­ti Hau­ki­pu­taal­la sijait­se­van Luu­ke­la High­land -tilan aitauk­ses­sa. Isän­tä Erk­ka Simp­pu­la on tuo­nut sar­vi­päil­le aamu­her­kuik­si lei­pä­pa­lo­ja, joi­ta hamu­tes­saan otuk­set intou­tu­vat otta­maan yhteen.

– Ensim­mäi­set kol­me haet­tiin Vih­tel­jär­vel­tä Sata­kun­nas­ta hir­veäs­sä lumi­myrs­kys­sä hel­mi­kuus­sa 2012. Heti kesäl­lä tuli kol­me lisää ja nyt näi­tä on pari­kym­men­tä, Simp­pu­la ker­too.

Simp­pu­lan mukaan alun perin se oli hänen vai­mon­sa Nina Simp­pu­la, joka vie­hät­tyi näi­hin kar­va­naa­moi­hin. Mut­ta ei isän­tä­kään vas­taan­pan­nut.

– Ulko­nä­kö kai se kiin­nos­ti ja kun nämä elä­vät vähän niin kuin vil­lie­läi­met. Ei tar­vi­ta navet­taa ja näis­tä saa hyvää lihaa. Ovat myös rau­hal­li­sia, vaik­ka toki jouk­koon aina viku­ri­päi­tä mah­tuu.

Hau­ki­pu­taal­la sijait­se­va tila on van­ha suku­ti­la, jos­ta kar­ja lai­tet­tiin pois vuon­na 1985. Kun Nina ja Erk­ka aset­tui­vat pää­kau­pun­ki­seu­tu­vuo­sien­sa jäl­keen samai­sel­le tilal­le 2000-luvun alku­puo­lel­la, on pai­kas­sa ollut sii­tä läh­tien taas eläi­miä: Tiluk­sil­la on vilis­tä­nyt niin vil­li­si­ko­ja kuin lam­pai­ta­kin kis­sat ja koi­rat mukaan lukien.

Eläi­miä tul­laan kat­so­maan kau­em­paa­kin. Joka vuo­si myös vie­rei­sel­tä kou­lul­ta ja päi­vä­ko­dil­ta tul­laan tilal­le tutus­tu­mis­käyn­nil­le.

Ulko­na ympä­ri vuo­den

Ylä­maan­kar­ja eli high­land catt­le on paris­kun­nal­le ensi­si­jai­ses­ti har­ras­tus. Erk­ka Simp­pu­la toi­mii tilaus­puuse­pän­liik­keen yrit­tä­jä­nä ja Nina työs­ken­te­lee myyn­nin ja oston paris­sa Oulus­sa. Vaik­ka kar­ja lai­dun­taa ulko­na ympä­ri vuo­den eikä navet­ta­ti­lo­ja tar­vi­ta, työn­sar­kaa riit­tää.

– Joka päi­vä pitää huo­leh­tia eläi­mil­le vedet. Tal­vel­la vie­dään trak­to­ril­la vet­tä tuhan­nen lit­ran kon­til­la ja hei­nää useam­man ker­ran vii­kos­sa kol­meen eri paik­kaan, Erk­ka Simp­pu­la lis­taa tilan töi­tä.

Uusil­le vasi­koil­le tulee lait­taa kor­va­mer­kit, mikä ei näi­den kans­sa käy käden­kään­tees­sä, sil­lä taval­li­siin leh­miin ver­rat­tu­na ylä­maan­kar­jan emo­leh­mil­lä on voi­ma­kas suo­je­lu­vais­to.

Täl­lä het­kel­lä kar­ja olei­lee kol­mes­sa eri aitauk­ses­sa: Tilan isoin son­ni, emo­leh­mät ja nii­den kesäl­lä syn­ty­neet vasi­kat ovat omas­sa aitauk­ses­saan, kas­vuiäs­sä ole­vat son­nit omas­saan ja hie­hot omas­saan. Kun taval­li­nen son­ni läh­tee teu­raak­si noin puo­len­tois­ta vuo­den ikäi­se­nä, ylä­maan­kar­jan son­nit ovat vähin­tään kol­me- tai neli­vuo­tiai­ta, kun ne lai­te­taan teu­raak­si.

– Näil­le ei syö­te­tä lisä­ra­vin­to­na väki­re­hua, vaan nämä kas­va­vat luo­mu­na pel­lol­la.

Tilal­ta on lihan suo­ra­myyn­ti­lu­vat ja lihaa menee myös omaan käyt­töön. Toi­si­naan myy­dään koko­nai­nen son­ni pois.

Vaik­ka kar­ja lai­dun­taa ulko­na ympä­ri vuo­den eikä navet­ta­ti­lo­ja tar­vi­ta, työn­sar­kaa riit­tää.

Lähi­ruo­kaa par­haim­mil­laan

Simp­pu­la kuvai­lee ylä­maan­kar­jan lihaa tiheä­syi­sem­mäk­si ja tum­man­pu­nai­sem­mak­si kuin taval­li­nen nau­dan­li­ha.

– Se on sel­lais­ta hir­ven­li­han väris­tä. Vah­vem­man makuis­ta ja sii­nä on puo­let vähem­män ras­vaa.

Isän­tä kok­kaa mie­lel­lään per­heel­leen ruo­kaa oman kar­jan lihas­ta. Jau­he­li­ha on hänen mukaan pal­jon parem­paa kuin kau­pas­ta ostet­tu taval­li­nen nau­dan­jau­he­li­ha.

– Myös käris­tys­tä, pih­ve­jä ja crib­se­jä teh­dään. Kaik­kea mitä muu­ten­kin teh­täi­siin nau­dan­li­has­ta.

Per­hees­sä on nel­jä 10–15-vuotiasta las­ta, jois­ta var­sin­kin nuo­rim­mat tyk­kää­vät olla apu­na kar­jan­hoi­dos­sa. Eläi­met ovat myös erään­lai­nen näh­tä­vyys, joten tilal­la riit­tää vie­rai­li­joi­ta. Joka vuo­si kou­luil­ta ja päi­vä­ko­deil­ta käy ryh­miä tutus­tu­mas­sa.

Isän­nän mukaan näi­tä vähän isom­pi­ko­koi­sia lem­mik­ke­jä pide­tään niin kau­an kuin sil­tä tun­tuu.

– Läh­te­mi­nen on han­ka­laa, kun näi­tä ei voi jät­tää yksin. Emme ole maa­ta­lous­lo­mi­tuk­sen pii­ris­sä, joten yksi tut­tu on ruok­ki­nut eläi­met sil­loin, kun on oltu pois.

Nuo­ret son­nit ovat omas­sa aitauk­ses­saan.

INFO
• High­land catt­le eli ylä­maan­kar­ja on skot­lan­ti­lai­nen nau­dan alku­pe­räis­ro­tu.
• Ylä­maan­kar­jan omi­nais­piir­tei­tä ovat pit­kät sar­vet, tuu­hea turk­ki ja eri­tyi­sen pit­kä kar­voi­tus otsas­sa ja kor­vis­sa. Sen nah­ka on kak­si ker­taa taval­li­sen nau­dan nah­kaa pak­sum­pi.
• Rotu tulee toi­meen karuis­sa­kin olo­suh­teis­sa. Kar­ja lai­dun­taa ulko­na ympä­ri vuo­den.
• Ylä­maan­kar­jan lihas­sa on vähem­män ras­vaa ja koles­te­ro­lia mut­ta enem­män rau­taa ja pro­teii­ne­ja kuin nor­maa­lis­sa nau­dan­li­has­sa.
• Kar­ja sovel­tuu erin­omai­ses­ti sekä lihan­tuo­tan­toon että mai­se­man­hoi­toon.

Läh­teet: Wiki­pe­dia, Suo­men High­land Catt­le Club ry.