Elsa Jämsä-Rautio Haukiputaalta täytti 95 vuotta Nuutin päivänä 13. tammikuuta. Isommin synttäreitä ei nyt voitu juhlia koronatilanteen takia, mutta muutama ystävä kävi tervehtimässä päivänsankaria Lounas-Kahvila Nyymannissa. Juhlapäivän kunniaksi kävijöille tarjottiin lounas ja kakkukahvit, jotka oli katettu erilliseen tilaan. Onnittelukortteja ja ‑soittoja tuli runsain mitoin.
– Meillä on sellainen mummo-mafia ‑porukka ja kokoonnumme täällä kerran viikossa juomaan kahvia, porisemaan ja pelaamaan yhdessä vaikka bingoa, kertoo Jämsä-Rautio.
– Toisten ihmisten näkeminen ja tapaaminen on tärkeää kaikille ja etenkin ikäihmisille. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Nyt tilanne on tietenkin poikkeuksellinen. Minulle tämä kodin kanssa samassa rakennuksessa oleva Nyymanni on hyvä paikka, sillä kun käyn arkipäivisin syömässä ja kahvilla, voin samalla lukea lehtiä. Ja mikä parasta, samalla pääsee näkemään muita ihmisiä ja vaihtamaan kuulumisia. Nyymannin Juha ja koko henkilökunta on meille tällä ihan korvaamaton, kiittelee Jämsä-Rautio.
Hän kertoo itse olevansa sosiaalinen ja puhelias ihminen, jolle on helppoa solmia uusiakin tuttavuuksia. Ystäviä onkin paljon ja hän on tykätty seuralainen ja juttukaveri.
– Kun iän myötä ympyrät väistämättä pienenevät, liikkuminen käy hankalammaksi ja on vaikea lähteä mihinkään, yksinäisyys tulee monille tutuksi seuralaiseksi. Yksin oleminen ei ole kenellekään hyväksi. Kun kaikki päivät muuttuvat samanlaisiksi eikä ole virikkeitä tai juttukaveria, voi torkahdella päivän mittaan television äärelle, niin eipä sitä unta riitä enää yöksi, ja öistäkin tulee hankalia.
Korona-aika on lisännyt yksinäisyyttä ikäihmistenkin keskuudessa. Harmillista on, että tällaista aikaa voi jatkua vielä pitkään, ja häviääkö virus koskaan kokonaan. Rokotuksetkin näyttävät olevan kovan takana.
Elsa Jämsä-Rautio on valoisa ja sanavalmis ihminen. Mistään turhasta hän ei halua valittaa. Pitkään elämään mahtuu väistämättä jokaisella menetyksiä ja sairauksia, joita joutuu kohtaamaan.
– En pelkää kuolemaa enkä koronaakaan. Itsekin ihmettelen, että saan elää näin pitkään. Äidin puolelta olemme pitkäikäistä sukua.
Tähänkin hetkeen häneltä löytyy sutkaus: Jumala ei huoli, piru ei tapa ja koronakin kävelee ohi.
– Koronan välttämiseksi pitää tietenkin tehdä kaikki tarpeellinen, ettei tautia ehdoin tahdoin tartuta itseensä ja muihin. Tällä iällä on on myös tärkeää, että on sama tuttu hyvä lääkäri ja hoitoväki.
Haukiputaalle Elsa Jämsä-Rautio tuli paluumuuttajana Ruotsista miehensä Laurin kanssa 15 vuotta sitten. Naapurimaassa he asuivat 53 vuotta. Kun he 50-luvulla lähtivät työn perässä Ruotsiin, ei muuttoaalto tältä seudulta sinne ollut vielä niin suurta kuin mitä myöhemmin. Pikku hiljaa sukuakin muutti perässä ja suurin osa on jäänyt pysyvästi.
Ruotsista tuli uusi kotimaa ja Jämsä-Rautiot viihtyivät siellä hyvin, mitään hankaluuksia ei ollut. Kielenkin oppi aika nopeasti. Sopeutuminen on varmasti paljon itsestä kiinni.
Puoliso Lauri alkoi vanhemmiten kaivata kovasti takaisin synnyinseudulle. Hän oli lähtöisin Takkurannalta. Kaipuu näkyi myös runoissa ja laulunsanoissa, joita hän kirjoitti. Haukiputaalla pariskunta ei ehtinyt asua yhdessä kuin muutaman kuukauden, kun Lauri pääsi haudan lepoon kotiseudun multiin.
– Yksin jääminen oli minulle hirveän vaikeaa aikaa, kuin musta synkkä tunneli. En tuntenut täällä juuri ketään ja sukulaisetkin olivat siellä Ruotsissa. Pikku hiljaa arki alkoi kulkea ja tutustuin ihmisiin, muun muassa kampaaja Riittaan, josta tuli läheinen ja edelleen rakas ystävä, vaikka hän onkin paljon nuorempi.
Iistä kotoisin oleva Elsa Rautio-Jämsä oli puolitoistakiloinen tytönrääpäle, kalapuntarilla punnittu ja hätäkasteen saanut. Hänen kummitätinsä oli kuvaillut, että lapsi oli niin pieni, että “sen pääkin mahtuisi kahvikuppiin”.
Vahva tyttönen Elsasta kuitenkin varttui. Työnsyrjään hän tarttui 14-kesäisenä ja työskenteli valtion leivissä topparoikassa rautateiden korjaus- ja rakennustöissä sekä siltatyömailla lähiseudulla ja pohjoisessa. Korjaamistahan riitti “sakujen” tihutöiden jäljiltä. Kun sukeltajia tarvittiin siltatyömailla, Elsa työskenteli myös “pukutyttönä” varusteiden parissa ja pumppaamassa ilmaa sukelluslaitteisiin, tehtävään tarvittiin kerrallaan kaksi tyttöä.
Takaisin kotimaisemiin hän palasi kun kotona tarvittiin apua. Työpaikka löytyi Haukiputaalta Santaholman sahalta, mistä löytyi elämänkumppaniksi Lauri. Onneksi sota oli loppumassa, eikä mielitietyn tarvinnut lähteä rintamalle, vaikka häntä oli siihen juuri valmistettu sotaväessä ja kertauksissa. Elämää ja kotia päästiin rakentamaan yhdessä. Parempien työmahdollisuuksien perässä päätettiin lähteä Ruotsiin. Töitä löytyi molemmille kaivokselta. Elsa työskenteli elämänsä aikana myös kaljatehtaalla ja valtion laboratoriossa.
Lahjaksi saamaansa vuoden 2021 seinäkalenteria Elsa Rautio-Jämsä esittelee ilahtuneena. Joka kuukauden kohdalla on valokuva elokuussa Ruotsissa syntyneestä pojan pojan tyttärestä Elsasta. Ei ole tietoa, milloin Ruotsin-sukulaisten kanssa päästään tapaamaan.
– Pitää sanoa niin kuin vanhat ihmiset, että päivä kerrallaan tässä mennään, hän sanoo naurahtaen.
– Täytyy olla tyytyväinen, että järki jollakin lailla vielä pelaa ja muistikin. Jos jotakin asiaa ei muista, niin kissan viikset! Se ei ehkä ole mitään tärkeää eikä unohduksia kannata alkaa surra!
Mieltä lämmittävät monet onnittelutervehdykset ja kauniit sanat, kuten Riitta-ystävältä saatu runo:
Kirjoitin kauneimman runoni iltaruskoon.
Meren vaahtoon, linnunlennon vanaan.
Vain sinä ymmärsit sen,
ja tulit elämääni.
Enkeleitä jokaiseen päivääsi.