Alko­ho­lis­tit saa­vat eriar­vois­ta kohtelua

– Eteen­päin men­nään, vaik­ka otsa­nah­kaa rypis­te­le­mäl­lä, tote­aa Juha Iko­nen, 65, opti­mis­ti­ses­ti. Vii­nan­pi­ru on näy­tel­lyt isoa roo­lia hänen elä­mäs­sään nuo­ruu­des­ta asti.

Iko­nen on koke­nut oma­koh­tai­ses­ti ja kuul­lut myös mui­den vas­taa­vas­sa tilan­tees­sa ole­vien ker­to­ma­na, että alko­ho­lis­te­ja ei ter­vey­den­huol­los­sa koh­del­la sama­nar­voi­ses­ti kuin mui­ta sairastuneita.

– Juop­pous on sai­raus kuin mikä muu tahan­sa sai­raus. Jos alko­ho­lis­ti ei itse kyke­ne hake­maan apua ja perää­mään perus­tus­lail­li­sia oikeuk­si­aan pääs­tä tut­ki­muk­siin, hoi­toon tai kun­tou­tuk­seen, hän jää oman onnen­sa nojaan. Näin ei pitäi­si olla, sil­lä ter­vey­den­huol­lon hen­ki­lös­tö on aut­ta­mis­ta varten.

– Samas­sa ase­mas­sa ovat monet van­huk­set, joil­la ei ole omai­sia aja­mas­sa asioita.

Hau­ki­pu­taa­lai­set muis­ta­vat Juha “Juhak­ka” Iko­sen saa­vu­tuk­set jal­ka­pal­lo- ja jää­kiek­ko­ken­til­tä, ja laa­jem­min­kin hänet tun­ne­taan kaup­pa- ja myyn­ti­mie­he­nä turuil­ta ja toreil­ta. Vit­sauk­se­na elä­mäs­sään hänel­lä on ollut kunin­gas alko­ho­li pian 40 vuo­den ajan. Tilan­tees­taan hän halu­aa ker­toa avoimesti.

Ensim­mäi­set mais­tiai­set alko­ho­lis­ta hän otti jo 9‑vuotiaana. Per­he oli muut­ta­nut Pudas­jär­vel­tä Har­ja­val­taan uusiin ympy­röi­hin. Kiusaa­mis­ta­kin oli poh­joi­ses­ta muut­ta­nut­ta poi­kaa koh­taan, mut­ta se ei ollut syy kou­lua­jan kokei­lui­hin. Omis­ta valin­nois­taan hän ei syy­tä ketään. Kiusaa­mi­sel­le hän teki itse sto­pin jo var­hai­ses­sa vai­hees­sa, ja sai olla rauhassa.

Poru­kat, jois­sa käy­tet­tiin alko­ho­lia ja pol­tet­tiin tupak­kaa, veti­vät aina puo­leen­sa. Niin tapah­tui myös Hau­ki­pu­taal­le muu­ton jäl­keen 70-luvun alussa.

– Sil­loin oli­si pitä­nyt itsel­lä häly­tys­kel­lo­jen soi­da, kun nuo­re­na juo­pot­te­lu jat­kui vii­kon­lop­pui­sin kol­me päi­vää, ensik­si men­tiin Osik­sel­le, sit­ten Kel­lon Nuo­ri­so­seu­ral­le ja sun­nun­tai­na vie­lä Hut­tu­ky­lään, poh­tii Ikonen.

– Jäl­keen­päin olen ihme­tel­lyt, kuin­ka pys­tyin urhei­le­maan täy­sil­lä ja käy­mään töis­sä alko­ho­lin­käy­tös­tä huolimatta.

Nuo­re­na Iko­nen oli pika­luis­te­lus­sa SM-tasol­la ja myös ylei­sur­hei­li. Yksi­lö­la­jien sijas­ta jal­ka­pal­lo ja jää­kiek­ko veti­vät puo­leen­sa kui­ten­kin enem­män, sil­lä jouk­kue­la­jit tar­jo­si­vat sosi­aa­li­sel­le kave­ril­le enem­män äksöniä.

Noin 17 vuot­ta sit­ten tuli totaa­li­py­säh­dys, kun jalat meni­vät alta. Vii­na oli tuhon­nut pik­kuai­vo­jen osan, joka lähet­tää her­mo­ra­to­ja pit­kin käs­kyt jal­koi­hin. Kysei­nen aivo­jen osa näkyy kuvis­sa mus­ta­na alu­ee­na, jos­sa aivo­so­lut eivät voi uusiu­tua, toi­sin kuin aivoin­fark­ti­po­ti­lai­den koh­dal­la uusiu­tu­mis­ta ja kun­tou­tu­mis­ta voi tapah­tua. Käve­ly onnis­tuu enää pel­käs­tään lihas­voi­man avul­la, ja pahim­pi­na päi­vi­nä apu­vä­li­neek­si tar­vi­taan rol­laat­to­ria tai kävelykeppiä.

– Ilman urhei­lu­taus­taa en var­mas­ti pää­si­si enää liik­keel­le olleenkaan.

Käve­ly­ky­vyn romah­dus­ta seu­ra­si syvä masen­nus. Tuli putoa­mi­nen kor­keal­ta, kun sel­vi­si, että luis­ti­mia ja nap­pu­la­ken­kiä ei enää jal­koi­hin laiteta.

Parin vuo­den mata­la­pai­neen jäl­keen mies päät­ti ottaa itse­ään nis­kas­ta kiin­ni. Hän kävi läpi kaik­ki tar­jol­la olleet kei­not alko­ho­lis­ta irti pää­se­mi­sek­si Min­ne­so­ta-hoi­toa lukuu­not­ta­mat­ta. Seu­ra­si rait­tiim­pi elä­män­vai­he ja kak­si kol­men vuo­den rai­tis­ta jak­soa anta­buk­sen avul­la. Vaik­ka alko­ho­li ei jää­nyt koko­naan pois, ajan­jak­soa tähän päi­vään hän pitää kai­kin puo­lin parem­pa­na, oikea­na elämänä.

Yrit­tä­jä­nä vuo­des­ta 1986 toi­mi­nee­na Iko­nen ryh­tyi opis­ke­le­maan lisää kau­pa­na­laa. Syn­tyi Ihme inti­aa­nin verk­ko­kaup­pa ja tiet vei­vät kaup­pi­aak­si ympä­ri Suo­mea mes­suil­le ja toreille.

– Mark­ki­na­myy­jän työ on kovaa hom­maa jos mikä, sii­hen ei kai­kis­ta ole.

Työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­lä mies on ollut vuo­des­ta 2006, mut­ta myyn­ti­hom­mia hän ei ole täy­sin jät­tä­nyt. Vii­me vuo­det ovat oma tarinansa.

Län­si-Afrik­kaan Gha­nan Win­ne­baan Iko­nen muut­ti pian vii­si vuot­ta sit­ten. Hän oli tutus­tu­nut netin kaut­ta afrik­ka­lai­seen nai­seen Idaan, joka oli aiem­min ollut Suo­mes­sa muu­ta­man vuo­den. Kun Ida ei voi­nut tul­la Suo­meen, hän pyy­si Juhaa muut­ta­maan koti­kau­pun­kiin­sa. Näin tapah­tui, ja pari avioi­tui myö­hem­min sikä­läi­sin menoin.

–Tun­sin itse­ni siel­lä heti ter­ve­tul­leek­si. Idan äiti ter­veh­ti sano­mal­la: Juha, tämä on nyt myös sinun kotisi!

Idan van­hem­mat oli­vat perus­ta­neet 40 vuot­ta sit­ten Win­ne­baan päi­vä­ko­din ja esi­kou­lun, mis­sä puo­li­so Ida työs­ken­te­lee radio­toi­mit­ta­jan työn ohes­sa. Per­he on kai­kin tavoin apu­na las­ten kou­lun­käyn­nin ja per­hei­den ruo­ka-avun jär­jes­tä­mi­ses­sä. Myös Juha-vävy läh­ti aut­ta­mis­työ­hön täy­sil­lä mukaan pyö­rit­tä­mään kum­mi- ja ruo­ka-apu­toi­min­taa avus­tuk­sia keräämällä.

Täl­lä het­kel­lä Juha Iko­nen on ollut Hau­ki­pu­taal­la kevääs­tä läh­tien. Hän pala­si kaup­paa­maan toreil­le afri­ka­na­su­ja ja koti­ta­lous­tuot­tei­ta kerä­täk­seen varo­ja ruo­ka-apuun ja päi­vä­ko­din katon ja keit­tiön kun­nos­ta­mi­seen, jot­ka ovat juh­la­vuo­den suun­ni­tel­mis­sa. Äsket­täin saa­pui Win­ne­baan Juhan toi­mit­ta­ma avus­tuse­rä kou­lun tar­peis­toon, joka sisäl­si muun muas­sa lah­joi­tuk­se­na saa­dun pia­non. Hau­ki­pu­tal­la hän halu­aa olla myös äidin täyt­täes­sä 90 vuot­ta. Kesän aika­na hän kul­ki monil­la toreil­la, mut­ta lopul­ta liik­ku­mi­nen ja tava­roi­den siir­te­ly kävi lii­an vaikeaksi.

Kun­ton­sa hän kokee romah­ta­neen enti­ses­tään vii­mei­sen kol­men kuu­kau­den aika­na. Menos­sa on paras­ta aikaa antabus-kuuri.

– Avun hake­mi­nen ja oikeuk­sien perää­mi­nen lisä­tut­ki­muk­siin, kun­tou­tuk­seen ja fysi­kaa­li­seen hoi­toon jat­kuu, kuten vii­mei­set 15 vuot­ta on tapahtunut.

Alko­ho­lis­mis­ta Iko­nen on tul­lut sii­hen pää­tel­mään, että vii­nan­hi­moon ei ole lää­ket­tä. AA:kin opet­taa, että ker­ran juop­po, aina juop­po. Himo on iskos­tu­nut aivoihin.

– Juop­pou­des­ta eroon pää­se­mi­ses­sä ensim­mäi­nen askel on, että sisäis­tää tilan­teen ja tun­nus­taa rehel­li­ses­ti tosi­asiat itel­leen – sama pätee kaik­kien riip­pu­vuuk­sien ja sai­rauk­sien kohdalla.

Tilas­tot ker­to­vat alko­ho­lin tap­pa­van 3 000 ihmis­tä vuodessa.

– Mää­rä on tosia­sias­sa tuhan­sia suu­rem­pi. Omas­sa tut­ta­va­pii­ris­sä­ni­kin meneh­tyi usei­ta kym­me­niä ihmi­siä alko­ho­liin alle vii­si­kymp­pi­si­nä kym­me­nen vuo­den aikana.

Tule­vai­suu­ten­sa Juha Iko­nen näkee sijoit­tu­van Gha­nan Win­ne­baan, mis­sä ympä­ril­lä on aina elä­mää ja mels­ket­tä, jota päi­vä­ko­ti­lap­set tuo­vat. Afrik­ka­lai­sen kodin ovet ovat aina avoin­na kävi­jöil­le. Juhal­la ja Idal­la on myös omia kum­mi­lap­sia. Yhtei­söl­li­syys kukois­taa, toi­sia aute­taan ja pide­tään huol­ta, vaik­ka sii­hen ei oli­si varaa.

– Lap­set ter­veh­ti­vät aina iloi­ses­ti huu­ta­mal­la: Juva! Juva! Juva! Moik­kauk­set vaih­de­taan koro­na-aika­na hipai­se­mal­la rys­ty­siä vastakkain.

– Itse­kin olen isos­ta per­hees­tä läh­töi­sin, niin tyk­kään sii­tä menos­ta. Yksi asia on, johon en tai­da kos­kaan sopeu­tua, on sikä­läi­nen kos­tea ja kuu­ma ilmas­to, joka rasit­taa pai­kal­li­sia­kin, saa­ti poh­joi­sen val­kois­ta miestä.