Monet ylikiiminkiläiset lapset ja nuoret kulkevat harrastuksissa ja kavereilla ja vaikka missä Oulussa ja Kiimingissä ja muuallakin. Esimerkiksi Ouluun on kuitenkin melko pitkä matka ja vanhempien viikot kuluvat lapsia kuskatessa. Siksi bussivuoroja pitäisi mielestäni lisätä erityisesti viikonlopuille.
Ongelma on se, ettei Ylikiimingistä lähde ainoatakaan julkista bussia viikonloppuisin. Viikonloppuina on kuitenkin oiva aika esimerkiksi harrastaa ja nähdä kauempana asuvia kavereita. Itsekin harrastan myös viikonloppuisin Oulussa.
Eihän se voi olla niin, että nuoret ja lapset tarvitsevat aina viikonloppuna kauemmas kulkiessaan oman kyydin, jolloin usein vanhemmat kuskaavat ja vanhempien oma aika hupenee. Myös aikuiset hyötyisivät bussilla kulkemisesta, kun ei tarvitse itse ajaa ja polttoainetta eli myös rahaa säästyy.
Paras ratkaisu olisi se, että bussivuoroja, jotka kulkevat Ylikiimingistä tai tulevat Ylikiiminkiin, lisättäisiin. Näin yhä useampi pääsisi menoihinsa auton sijaan bussilla, joka säästää aikaa, rahaa ja päästöjä.
Kaisa Vimpari 8.lk, Ylikiimingin koulu



